Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei ”Plushie”,
Kiitos, kun rohkeasti kirjoitit avasit kokemaasi tänne.
Toivottavasti saisit tähän myös muilta nuorilta vertaiskokemuksia. Et nimittäin varmastikaan ole yksin ajatustesi kanssa, sillä monella voi olla kokemuksia satuttavista ystävyyssuhteista.
Olen tosi pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut kokemaan. Kuvailemasi asiat, kuten manipulointi ja painostaminen ovat henkistä väkivaltaa, ja henkinen väkivalta satuttaa. Entisen kaverisi käytös kielii siitä, että hän on itse voinut tosi huonosti, mutta huonovointisuus ei missään nimessä oikeuta käyttäytymään huonosti muita ihmisiä kohtaan. Tämä ihminen on toiminut tosin väärin sinua kohtaan ja muista, että mikään tapahtunut ei ole sinun syytäsi.
Kerroit myös, kuinka hän oli saanut painostettua sinut seksuaalisiin tekoihin. Olen tosi pahoillani tästä ja kuten tuossa edellisessä kappaleessa kirjoitinkin, niin muista, että mikään tästä ei ole sinun syytäsi. Se, että hän on juottanut sinut humalaan, manipuloinut sekä houkutellut ja painostanut sinut mukaan seksuaalisiin tekoihin on ehdottoman väärin ja tämän entisen kaverisi toiminta voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Yksi seksuaaliväkivallan muoto on seksiin tai seksuaalisiin tekoihin painostaminen manipuloimalla tai kiristämällä ja sellaisesta voi tehdä ilmoituksen poliisille.
Olet toiminut äärimmäisen hienosti, kun olet pystynyt pistämään välit poikki ja estämään hänet. Huonon kohtelun ja henkisen väkivallan tunnistaminen ei ole aina helppoa. On tosi hienoa, että olet tunnistanut tilanteen ja olet katkaissut välit. Voit olla ylpeä itsestäsi, että olet ottanut tuon rohkean askeleen. Toipuminen satuttavasta ihmissuhteesta voi ottaa aikaa ja on täysin normaalia käydä läpi kipeitä tunteita.
Tärkeää kuitenkin on, ettei jää yksin asian kanssa. Nyt olet rohkeasti kirjoittanut asiasta täällä ja mitä ajattelet, voisiko seuraava askel olla avata asiaa edes hieman terapeutillesi? Tämä on ehdottomasti sellainen asia, mistä terapeutille on tärkeää puhua. Asian käsitteleminen ammattilaisen auttaa sinua toipumisessa.
Jos puhuminen asiasta pelottaa, niin mitä jos kertoisit terapeutillesi, että sinulla on mielessäsi asia, joka painaa mieltäsi, mutta siitä puhuminen pelottaa? Tai mitä jos kertoisit asian kirjoittamalla, jos puhuminen tuntuu vaikealta? Olet nimittäin taitavasti osannut kuvata asian tässä tekstissäsi.
Jos haluat jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti, voit ottaa yhteyttä myös meidän ilmaisiin palveluihimme. Voit joko soittaa numeroon 116 111, tulla chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen.
Sinulla on myös mahdollisuus varata ajanvarauschattiin tai puhelimeen aika MLL:n työntekijän kanssa. Lisää näistä löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ (ajanvaraukset löydät kohdista ”ajanvarauschat nuorille” ja ”Nuorten tukilinja”)
Toivon myös, että pystyisit hakeutumaan sellaisten luotettavien ja turvallisten läheisten seuraan, kenen kanssa sinun on hyvä olla. Ansaitset ympärillesi ihmisiä, ketkä kohtelevat sinua hyvin ja arvostavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Toipuminen ja eteenpäin pääseminen on mahdollista, mutta muista, että yksin ei kannata jäädä näiden asioiden kanssa. <3
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi ”CosmicKiwi”!
Kiitos viestistäsi! Olen pahoillani siitä, että sinulla on ongelmia ympärillä olevien ihmisten kanssa ja sinua kiusataan. Kiusaaminen on aina väärin ja muista, että kokemasi ei ole missään nimessä sinun syytäsi.
On tosi ikävää kuula, että sinulla itsetuhoisia ajatuksia ja olet ollut itsetuhoinen. Kun voi huonosti, niin silloin voi tulla myös ikäviä ja huolestuttavia ajatuksia. Oli kurja kuulla, että sinua ei kuunnella, etkä ole uskaltanut kertoa. Nyt on kuitenkin tosi tärkeää, että saat itsellesi mahdollisimman hyvää apua ja tukea.
Mainitsit viestissäsi myös äitisi, jonka koet kohtelevan sinua kuin pientä lasta. Ymmärrän, että tällainen voi tuntua esimerkiksi kurjalta tai ärsyttävältä. Oletko pystynyt äidillesi kertomaan, miltä sinusta tuntuu hänen käyttäytymisensä tai miksi koet elämänkatsomuksesi tärkeäksi? Joskus voi olla, että aikuiset eivät hoksaa, miltä joku asia voi lapsista tuntua. On tosi tärkeää, että saat olla kotona oma itsesi ja pystyisit tukeutumaan vaikeissa asioissa äitiisi. Aikuisten tehtävänä on olla tukena ja apuna sekä lohtuna vaikeissa asioissa. Mitä luulet, että pystyisitkö kertomaan äidillesi ajatuksistasi sekä kokemastasi kiusaamisesta?
On tosi kurjaa, että et ole tullut kuulluksi koulussa, mutta tosi tärkeää olisi päästä rehellisesti kertomaan kaikesta kokemastasi. Kertominen voi tuntua joskus vaikealta tai jännittävältä, mutta toivon, että rohkaistuisit puhumaan esimerkiksi tutulle opettajalle tai vaikka koulukuraattorille. Tuleeko sinulla mieleen koulussasi sellaista aikuista, keneen voisi tuntua kaikista helpoimmalta tukeutua? Jos puhuminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla asian kertomista kirjoittamalla. Voit vaikka näyttää tämän viestisi tai kirjoittaa uuden tekstin, jonka näytät haluamallesi aikuiselle.
Täältä voit halutessasi lukea lisää vinkkejä huolista kertomiseen: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/
Jos haluat purkaa ajatuksiasi tai esimerkiksi miettiä, miten saisit parhaiten apua, voit ottaa yhteyttä myös meidän palveluihimme. Voit soittaa numeroon 116 111, tulla chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki yhteydenotot ovat ilmaisia, nimettömiä ja luottamuksellisia. Voit puhua ihan mistä aiheesta tahansa.
Meillä on mahdollista varata aika myös MLL:n työntekijän kanssa, joko ajanvarauschattiin tai puhelimeen.
Ajanvarauschatista löydät lisää täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ajanvarauschat/
Ja Nuorten tukilinjan soittoajanvarauksesta löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/
Oli mukava kuulla, että sinulla on Steamissa ystäviä ja toivon, että löydät ympärillesi lisää sellaisia ystäviä, jotka arvostavat ja kunnioittavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Vaikutat tosi mahtavalta ja empaattiselta nuorelta ja sinut ystäväkseen saavat ovat onnekkaita. Muista myös, että olet kaiken avun arvoinen sekä arvokas juuri omana itsenäsi. <3
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Olipa ihana viesti! Olisipa maailmassa enemmän kaltaisiasi empaattisia ihmisiä, jotka eivät kiusaa, vaan haluavat kanssaihmisilleen hyvää. Se, että halusit mennä sanomaan kiusaajille vastaan tai mietit kysyväsi tuolta kiusatulta luokkakaveriltasi, onko hän ok, kertoo siitä että sinulla on sydän paikallaan.
Vaatii todella paljon rohkeutta mennä väliin tuollaisessa tilanteessa, jossa kiusaajilla on suuri ylivoima. Eikä ole varmastikaan helppo mennä jälkikäteen kiusatun kanssa juttusille, jos on itse vielä vähän kuohuksissa tai tunteen vallassa. Siinä hetkessä voi olla vaikea keksiä mitään sopivaa sanottavaa. Tuo ”Ootko ok?” olisi kyllä ollut tosi kivasti kysytty!
On silti tosi hienoa, että pohdit tuota tilannetta jälkeen päin. Hatunnosto sille! Jos olet miettinyt etukäteen toimintasuunnitelman, niin sen toteuttaminen sitten tarpeen tullen voi olla helpompaa. Vaikka toisaalta väliin menemistä sinulta ei kukaan vaadi. Sen sijaan se, että annat tukesi kiusatulle, voi olla helpompi toteuttaa. Ja se tuntuu hyvältä ja on tärkeää huolimatta siitä, milloin tai miten pystyt sen toteuttamaan.
Jos pystyt, voit auttaa kiusattua pois tilanteesta pyytämällä (tai vaikka kädestä vetämällä) hänet jonnekin pois ikään kuin teidän pitäisi mennä jonnekin muualle. Tai voit ihan vain ilmeilläsi osoittaa hänelle, että olet hänen puolellaan. Kolmas vaihtoehto on käydä kertomassa siitä jollekin aikuiselle, joka voi sitten mennä lopettamaan kiusaamistilanteen.
Jälkikäteen voit osoittaa tukesi juurikin kysymällä onko hän ok tai vaikka sanomalla, että ovatpa kiusaajat raukkoja, kun käyvät yhdessä yhden ihmisen kimppuun tms. Ja sen voi tehdä myös vaikka itse tilanteesta olisi jo aikaa. Voit aivan hyvin käydä vaikka huomenna sanomassa tuolle luokkalaisellesi, että olisit halunnut auttaa häntä siinä tilanteessa, mutta et oikein osannut. Se tuntuu hänestä varmasti tosi hyvältä ja lämmittää hänen mieltään koko loppupäivän tai kuka ties ehkä vielä vuosien päästä!
Voit myös milloin tahansa kertoa näkemistäsi tilanteista opettajille, vaikka siitä olisikin jo aikaa. Samalla voisit kertoa heille myös siitä, että sinua itseäsikin pelottaa välitunneilla. Niinhän ei saisi missään nimessä olla. Koulun pitäisi olla turvallinen paikka kaikille ja koulun aikuiset voivat sitten miettiä, mitä tuolle turvattomuuden tunteelle voisi tehdä. Oli tosi hienoa, kun mainitsit asiasta!
Toivottavasti näistä oli sinulle apua. Juttelemme mielelläsi kanssasi tästä lisääkin, jos jokin jäi askarruttamaan mieltäsi tai haluaisit pohtia jotain näkökulmaa lisää. Ja olisi tosi hienoa saada tähän myös toisten nuorten mielipiteitä! Numeromme on 116 111 ja soittaminen meille on maksutonta sekä anonyymiä. Palvelumme on auki joka päivä.
Joka tapauksessa haluan vielä kehua sinua siitä, että jäit pohtimaan tuota tilannetta. Ei ole ollenkaan myöhäistä osoittaa tukea tuolle luokkakaverillesi. Hän kyllä ymmärtää, että itse tilanteessa on tosi vaikeaa uskaltaa nousta kiusaajia vastaan. Lämmin halaus sinulle, olet kyllä mahtava tyyppi, kun jäit pohtimaan asiaa!
Auringonpaistetta päiviisi,
terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos paljon viestistäsi. Toivottavasti saat siihen useita toisten nuorten vastauksia. Haluan ihan ensin sanoa, että et ole ollenkaan outo! Päinvastoin, jos kaikki puhuisivat rehellisesti sitä, mitä ajattelevat, voisin kuvitella, että ajatuksesi olisivat hyvin yleisiä. Toisaalta kiinnostaa (välillä hurjankin paljon!), välillä taas arveluttaa, pelottaa tai jopa yököttää.
Ihmiselämässä on paljon asioita, joissa emme ikinä tule valmiiksi ja seksuaalisuus on yksi niistä. Ensinnäkin me itse muutumme ihan koko ajan. Nyt tykkäämme jostain, mutta huomenna joku muu tuntuukin hyvältä. Toisekseen seksi muuttuu aina, kun kumppani muuttuu, sillä hän tykkääkin eri asioista kuin ehkä aiempi kumppanimme tai kukaan muu ja kolmanneksi yhden kanssa joku tietty asia tuntuu luonnolliselta ja hyvältä, toisen kanssa taas ei miltään. Siksi jokaisen kumppanin kanssa pitää aina jutella seksistä: kysellä mistä toinen tykkää ja kertoa, mitä itse toivoo ja mitä taas ei halua ainakaan vielä.
Seksuaalisuus on matka, jonka aikana sattuu ja tapahtuu, mutta pääasia on, että on hauskaa ja kaikki tapahtuu yhteisymmärryksessä, vaikka tilanteet eivät aina menisikään putkeen. Vaikka tämä saattaa kuulostaa työläältä, niin haluan tällä kaikella sanoa, että sinun ei koskaan tarvitse yrittää olla seksin saralla täysin valmis, sillä asiat muuttuvat koko ajan ja sitä kannattaa pitää ennemminkin mielenkiintoisena ja hauskana tutkimusmatkana. Pohdi, kokeile, keskustele ja tunnustele siis rauhassa – nyt ja vielä aikuisenakin.
Sekstaile toisen ihmisen kanssa vasta, kun haluttaa enemmän kuin pelottaa ja sinulla on turvallinen ja hyvä olo. Jos pelottaa, tuota tunnetta kannattaa kuunnella. Silloin et ole valmis tai jokin muu siinä hetkessä tai siinä toisessa ihmisessä on pielessä. Se oikea hetki tulee kyllä ja tunnistat sen varmasti.
Tulet myös huomaamaan, että suhtaudut oman rakkaasi kehoon todennäköisesti aivan eri tavalla kuin toisten poikien kehoihin. Oman kullan kehossa jokainen kohta voin tuntua kiinnostavalta ja ihanalta, kun taas toisen pojan keho ei ollenkaan houkuttele koskettelemaan ja hyväilemään.
Ja vielä itsetyydytyksestä: siinähän ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa, kunhan et satuta itseäsi etkä häiritse toisia ihmisiä. Tarkoitus on hyvä olo ja koska jokainen meistä on erilainen, vain sinä voit löytää ajan saatossa sinulle sopivan tavan hyväillä itseäsi. Toki se rauhallinen tila olisi hyvä olla olemassa, jotta ei tarvitse pelätä tulevansa yllätetyksi. Täällä Nuortennetissä on hyvä teksti itsetyydytyksestä, se kannattaa käydä lukemassa: https://www.nuortennetti.fi/seksuaalisuus/itsetyydytys/
Myös seksistä on täällä Nuortennetissä hyvät tekstit, jotka kannattaa lukea: https://www.nuortennetti.fi/seksuaalisuus/
Useimmat meistä haluaa tulla nähdyksi ja rakastetuksi ja on ihanaa saada itsekin rakastaa. Toive seurustelukumppanista on siis hyvin ymmärrettävä. Vaikka olisi esimerkiksi aseksuaali, niin silti toisen ihmisen rakastava katse ja lämmin syli on asia, josta useat haaveilevat. Siinä ei ole mitään noloa, vaan rakastetuksi tuleminen on ihmisen perustarpeita. Eihän lajimmekaan säilyisi ilman tiivistä yhteyttä toiseen ihmiseen.
Jos haluat jutella tästä lisää anonyymisti, niin Lasten ja nuorten puhelimessa keskustellaan paljon myös itsetyydytyksestä, seksistä ja seurustelukumppanin kaipuusta. Numeromme on 116 111 ja meille voi soittaa ilmaiseksi joka ikinen päivä. Puhelut ovat aina anonyymejä eli emme näe, kuka meille soittaa.
Kaikkea hyvää sinulle, rauhaa seksuaalisuudessa kasvamiseen ja paljon ihanaa rakkauden hehkua elämääsi!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Tämän palstan viestejä moderoidaan yleensä viikoittain, joskus useamman kerran viikossa. Joskus saattaa tosin olla kiireinen viikko, jolloin moderointi voi venähtää yli viikkoon.
Nythän täällä on myös oma paikkansa Nuortennetin kehittämiselle, johon jatkossa voi laittaa kaikki Nuortennettiä ja tätä keskustelupalstaa koskevat kysymykset ja kehitysideat.
Mukavaa syksyn alkua sinulle!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
Kiitos, kun kirjoitit ja tosi tärkeää, ettet ole jäänyt ajatustesi kanssa yksin, vaan kirjoitit niitä auki tänne.
Oli surullista lukea, kuinka ajattelet itsestäsi. Vaikka nyt näitä sanoja voi olla vaikea uskoa, niin sinä olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Mitä tahansa oletkaan tehnyt tai kokenut, niin ne eivät määrittele sinua ihmisenä. Kuten hyvin itsekin sanoit, niin varmasti lähes jokaisella on elämässään asioita, jotka kaduttavat. Et siis ole yksin ajatustesi kanssa.
Mennyttä ei voi muuttaa, mutta menneistä voi oppia ja kehittyä. Pystytkö näkemään sen puolen, että on itseasiassa tosi hienoa, jos menneisyydessä on tehnyt jotakin, mikä kaduttaa, mutta nyt ei enää tee samaa asiaa, koska on oppinut ja tietää paremmin?
Joskus sitä voi kuitenkin olla itsellään tosi ankara. Minusta oli kuitenkin hienoa kuulla, että edes joinakin hetkinä on positiivisia pilkahduksia ja tykkäät itsestäsi. Vaikutat myös tosi fiksulta ja empaattiselta nuorelta, vaikkakin itseään kohtaan voikin olla vaikea olla lempeä. Kirjoitit toivovasi, että ajattelisit itsestäsi samalla tavalla kuin muista. Pystytkö asettumaan hetkeksi itsesi ulkopuolelle ja miettimään, mitä ajattelisit, jos joku kaverisi olisi vaikka kokenut samat asiat ja miettisi samoja juttuja kuin sinä nyt?
Entä pystyisitkö miettimään tai ihan listaamaan jonnekin kaikki ne asiat, mistä pidät itsessäsi? Vaikka en tunnekaan sinua, niin tiedän, että sinussa on ihan valtavasti hyvää.
Vaikeiden ajatusten kanssa ei ole hyvä jäädä yksin siellä omassa elämässäkään, vaan aina on tärkeää puhua jonkun luotettavan ja turvallisen aikuisen kanssa. Kuka voisi sinulle olla sellainen aikuinen? Omia huolistaan ja ajatuksistaan voi mennä juttelemaan myös esimerkiksi koulukuraattorin tai -terveydenhoitajan kanssa.
Jos haluat jutella lisää nimettömästi ja luottamuksellisesti, voit ottaa yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen ja Nuorten tukilinjaan numerossa 116 111, tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Toivon kovasti, että oppisit olemaan lempeä nuoremmalle itsellesi sekä olemaan ylpeä siitä, mitä olet nyt. <3
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi ja hyvä, että kirjoitit tänne mieltä painavasta aiheesta! Toivottavasti saisit tähän vertaiskokemuksia myös, mutta toivon, että tämä vastaukseni auttaisi edes vähän.
Kirjoitit, että pelkäät jonkun saavan tietävän sinusta kaiken ja tieto lähtisi leviämään. Kuten itsekin totesit, niin tällainen on tosi epätodennäköistä. Voit siis varmasti olla rauhallisin mielin. Mitä ajattelet, voisiko mieltäsi kuitenkin rauhoittaa se, että miettisit, oletko suojannut yksityisyytesi hyvin esimerkiksi älypuhelimessa ja sosiaalisen median kanavissa? Yksityisyyden suojaamisesta voit lukea lisää tästä: https://www.nuortennetti.fi/netti-ja-media/mediataidot-kuntoon/miten-suojaat-yksityisyytesi/
Muutenkin Nuortennetin ”Netti ja Media” -osiossa on kaikenlaista asiaa median käyttöön liittyen!
Vaikka sanoitkin, että et viitsisi sanoa asiasta kenellekään, niin aina on hyvä kuitenkin jutella myös omien läheisten aikuisten kanssa, jos mieltä painaa jokin asia. Vaikeiden ajatusten kanssa ei pidä jäädä yksin, sillä ne voivat kasvaa mielen sisällä joskus isoiksi ja pelottaviksi ajatuksiksi. Jo pelkkä juttelu usein helpottaa. Tarvittaessa voit varmasti tarkistaa oman lähiaikuisesi kanssa, että osaat huomioida tarvittavat asiat median käytössä.
Oli kurja lukea, miten ajattelet itsestäsi. Jokaisella voi olla asioita, joita ei välttämättä haluaisi kertoa kaikille, mutta ne asiat eivät tee sinusta millään tavalla outoa, tyhmää tai yököttävää. Olet hyvä ja riittävä juuri tuollaisena kuin olet!
Jos haluat jutella median käytöstä tai ihan jostakin muusta vielä lisää, niin meille voit ottaa yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111, chattiin tai nettikirjepalveluun. Kaikki palvelut ovat ilmaisia, nimettömiä ja luottamuksellisia. Yhteydenottoihin vastaavat koulutetut vapaaehtoiset päivystäjät, joilla on vaitiolovelvollisuus.
Muistathan, että jatkossakin on tosi hyvä kertoa aikuiselle, jos jokin painaa mieltä!
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos, kun rohkeasti kirjoitit tänne! Itsetuhoisuuden ja itsetuhoisen ajatusten kanssa ei pidä koskaan jäädä yksin ja tämä on tärkeä askel, että kirjoitit tänne.
Oli ikävää kuulla, että satutat itseäsi ja sinulla on ollut myös itsemurha-ajatuksia. Itsensä satuttaminen esimerkiksi viiltelyllä kertoo usein siitä, että on jollakin tavalla paha olla ja pahaa oloa käsittelee satuttamalla itseään. Viiltelyä voi olla vaikea lopettaa itse ja siihen tarvitseekin aina apua, jotta löytää itselleen turvallisia keinoja helpottaa pahaa oloa.
On tosi tärkeää ja hienoa, että haluat saada apua. Ymmärrän kuitenkin, että itsetuhoisuudesta voi olla vaikea puhua. Kirjoitit, että et tiedä, miten selittäisit asiasta, mutta tiedätkö, että olet itseasiassa jo tässä viestissäkin tosi taitavasti osannut kertoa!
Vaikka aikuiselle puhuminen tuntuu jännittävältä, niin haluan rohkaista sinua seuraavaksi puhumaan jonkun luotettavan ja turvallisen aikuisen kanssa. Sinun ei tarvitse tietää, mitä kaikkea sinun tulee kertoa, vaan aikuiset osaavat usein kyllä kysyä lisää. Jos puhuminen jännittää, niin voi esimerkiksi näyttää tämän kirjoittaman viestisi tai sanoa aikuiselle, että sinulla on asia, josta haluat kertoa, mutta puhuminen tuntuu vaikealta.
Jos haluat harjoitella asiasta kertomista, niin meidän nimettömät ja luottamuksellisesti kanavat voivat olla hyvä tapa siihen. Yhteydenoton voi lopettaa aina kesken, jos siltä tuntuu. Voit myös jutella ihan jostakin muusta aiheesta aluksi, jos se tuntuu helpommalta. Meillä voit jutella mistä aiheesta tahansa.
Voit soittaa, chattailla tai kirjoittaa nettikirjeen. Yhteydenottoihin vastaavat vapaaehtoiset päivystäjät, jotka on koulutettu keskustelemaan esimerkiksi itsetuhoisuuteen liittyvistä aiheista. Sinun ei tarvitse tietää, mitä sanoa, vaan voit aloittaa keskustelun esimerkiksi kertomalla, että olet viillellyt. Päivystäjät osaavat tästä jatkaa keskustelua kanssasi.
Lasten ja nuorten puhelimeen ja Nuorten tukilinjaan numerossa 116 111 voi soittaa ilmaiseksi. Linjat ovat auki ma-pe klo 14-24 ja la-su klo 17-24.
Lasten ja nuorten chat päivystää täällä Nuortennetissä joka päivä klo 17-20. Voit kirjoittaa myös nettikirjepalveluun.
Tosi tärkeää on saada apua myös oman lähipiirin aikuisilta, esimerkiksi omilta vanhemmilta ja koulun henkilökunnalta. Ymmärrän, että uudessa koulussa voi tuntua alkuun vaikealta lähestyä ketään, jos ei ole vielä oppinut tuntemaan työntekijöitä kunnolla. Tuleeko sinulla itselläsi mieleen sellaista luotettavaa ja turvallisesta aikuista, kenelle tuntuisi kaikista helpoimmalta kertoa?
Täältä voit lukea lisää vinkkejä avun hakemiseen ja huolista puhumiseen. Voit kokeilla hyödyntää esimerkiksi ”Huoli puheeksi” -sivua avuksi vaikean asian puheeksi ottamiselle. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/
Täältä voit lukea myös lisää, miten viiltelyyn voi saada apua: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/viiltely/mista-apua-viiltelyyn/
Voit olla jo tosi ylpeä itsestäsi, kuinka olet hienosti kirjoittanut asiastasi tänne. Vaikka kertominen aikuiselle voi tuntua jännittävältä, niin toivon, että et jää asian kanssa yksin. Olet tärkeä ja arvokas sekä ansaitset saada apua. <3
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä12.8.2025, 11:41 vastauksena käyttäjälle: Ideoita tähän koko sivustoon eli ei pelkästään tähän chattiin❗ #201011Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos vielä hyvistä ideoista! Nuortennetissä ei ole verkkokauppaa, mutta ehkä olet käynyt MLL:n verkkokaupassa? Sieltä voi tilata MLL:n esitteitä, julisteita ja muita tuotteita, joista osa on maksullisia.
Täällä Nuortennetissä on nyt käynnissä kysely, johon vastaamalla voi osallistua 40 euron lahjakortin arvontaan. Siihen kannattaa siis osallistua ja kertoa toiveensa Nuortennetin kehittämiseen!
Ystävällisin terveisin
Nuortennetin ylläpitoPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kirjoitit, ettet oikein juo tai syö. Se on kyllä huolestuttavaa. Mikähän siihen mahtaa olla syynä? Koetko, että haluat rankaista itseäsi jostain? Sinä olet hyvä ja ainutkertainen ja toivoisin, että voisit hyvin ja pystyisit ajattelemaan itsestäsi kauniisti. Ansaitset hyvää kohtelua niin muilta kuin itseltäsi.
Syömättömyys ja juomattomuus aiheuttaa kehossasi hätätilan eikä silloin voi täysin rinnoin nauttia elämästä. Onko sinulla huolia tai kohteleeko joku sinua huonosti?
Toivoisin, ettet jäisi murheittesi kanssa yksin, vaan kertoisit niistä jollekin aikuiselle, johon luotat. Puhuminen asioista helpottaa ja uskon, että on olemassa joku aikuinen, joka pystyy auttamaan sinua huoliesi kanssa. Ethän siis jää niiden kanssa yksin? Voisitko kertoa niistä vanhemmillesi, koulusi terkkarille tai vaikka kuraattorille?
Myös me täällä Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissä olemme sinua varten, jos haluat joskus jakaa ajatuksiasi meidän kanssamme. Voimme yhdessä miettiä, mitä niille voisi tehdä. Sinun hyvinvointisi on tärkeää, ansaitset voida hyvin ja olla onnellinen! Voit soittaa meille numeroon 116 111 vuoden jokaisena päivänä tai tulla chattiin juttelemaan minä tahansa iltana klo 17-20. Voi hyvin!
Lämpimin terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi!
Tämä on hyvä idea ja mielellämme kuulemma kaikenlaisia ideoita ja ehdotuksia. Aina kaikille aiheille ei pystytä tekemään omaa aihealuetta, mutta keskustelun voi aloittaa alueella, jonka itse kokee parhaimmaksi. Päihteistä ja päihteiden käytöstä ehdottomasti saa keskustella keskustelupalstan säännöt huomioiden.
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi!
Hyvä, kun kirjoitit ja kysyit asiasta!
Moderoinnille ei ole mitään tiettyä kellonaikaa ja viestejä pyritään moderoimaan päivittäin, mutta joskus viivettä saattaa olla enemmän. ”Päivystäjä mukana keskustelussa” ja tällä ”Kokemuksia Lasten ja nuorten puhelimesta” -palstoilla viivettä on usein enemmän kuin muilla palstoilla.
En osaa sanoa, miksi juuri näillä viesteillä on kestänyt pidempään tulla julkaistuksi ja ymmärrän, että olet jäänyt asiaa ihmettelemään. Pahoittelut, että jouduit niitä odottamaan!
Hyvää loppukesää ja toivottavasti viihdyt hyvin täällä Nuortennetissä!
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi ”Catnap”!
Tosi tärkeää, että kirjoitit tänne. Kiitos, kun rohkeasti kerroit ajatuksistasi. Olemme täällä sinua varten. <3
Olen tosi pahoillani, että sinua on kiusattu. Kiusaaminen satuttaa ja on väärin, että olet joutunut kiusaamisen uhriksi. Ihan kaikenlaiset tunteet ja ajatukset ovat inhimillisiä. Kun on joutunut kokemaan kiusaamista, niin se tuo mukanaan pahaa oloa. Muista, että kiusaaminen ei ole missään tapauksessa vikasi ja kukaan ei saisi satuttaa sinua.
Sinä ehdottomasti tarvitset apua ja olet kaiken avun arvoinen. Ymmärrän kuitenkin, että kertominen voi tuntua pelottavalta. Me täällä kuuntelemme ja toivonkin, että voisit ottaa yhteyttä meidän puhelimeen, chattiin tai nettikirjepalveluun. Kaikki palvelumme ovat ilmaisia, nimettömiä ja luottamuksellisia, eli emme tiedä kuka olet ja voit huoletta kertoa ihan mistä tahansa asiasta.
Lasten ja nuorten puhelin ja Nuorten tukilinja päivystää numerossa 116 111 arkisin ma-pe klo 14-24 ja viikonloppuisin la-su klo 17-24. Lasten ja nuorten chat päivystää joka päivä klo 17-20. Nettikirjepalveluun voit kirjoittaa milloin tahansa. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Joskus tällaiseen nimettömään ja luottamukselliseen palveluun voi olla helpompi ottaa yhteyttä ja se voi tuoda rohkeutta myös siihen, että uskaltautuu kertomaan asiasta jollekin läheiselle aikuiselle. Puhelimessa, chatissa tai nettikirjepalvelussa voit purkaa asiaasi vielä lisää ja voitte yhdessä päivystäjän kanssa pohtia, miten saisit apua itsellesi. Lopulta on tosi tärkeää, että asiasta pystyy kertomaan jollekin omalle läheiselle aikuiselle tai koulun aikuiselle.
Jos haluat, niin täältä voit lukea lisää vinkkejä avun hakemiseen ja asian puheeksi ottamiseen: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/
Olet arvokas ja hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Ansaitset tulla kohdelluksi hyvin ja arvostavasti. Älä jää yksin. <3
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi ”Pelkääjä”!
Kiitos viestistäsi ja hieno juttu, että päätit kirjoittaa tänne!
On tosi luonnollista, että kuolema voi tuntua pelottavalta. Et ole yksin tämän tunteesi kanssa. Moni saattaa pohtia näitä asioita jossakin vaiheessa elämäänsä. Kuolema on sellainen asia, jota voi olla vaikea täysin käsittää ja juuri kuoleman tuntemattomuus voi tehdä siitä pelottavan asian.
Jos kuolemaan liittyvä pelko alkaa hallita elämää ja huomaa, että ajattelee asiaa jatkuvasti, niin silloin asiasta puhuminen jonkun oman luotettavan ja turvallisen aikuisen kanssa voi auttaa keventämään mieltä. Voisitko ajatella puhuvasi näistä peloista jonkun sinulle läheisen aikuisen kanssa? Vaikeista ajatuksista ja tunteista voi mennä juttelemaan myös koululla, esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tai -kuraattorin kanssa.
Täällä Nuortennetissä voit ottaa yhteyttä myös Lasten ja nuorten puhelimeen ja Nuorten tukilinjaan numerossa 116 111, jos haluat jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti. Voit tulla juttelemaan myös chattiin tai kirjoittaa nettikirjepalveluun.
Puhumisen lisäksi voi myös miettiä, onko itsellä jotakin omia keinoja vaikeiden tunteiden käsittelyyn tai siihen, että saisi välillä muuta ajateltavaa. Oletko huomannut, että joku kiva ja mielekäs tekeminen auttaisi viemään ajatuksia muualle?
Yksin ei kannata jäädä vaikeiden ajatusten kanssa ja puhuminen usein jo helpottaa!
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi ”Demigirl eli oon tytön ja pojan välistä 🌈⚧️”!
Kiitos viestistäsi!
Nimimerkkien kanssa on harmillisesti ollut jotakin outoa teknistä ongelmaa, että joidenkin kohdalla nimimerkki vaihtuu toisen nimimerkiksi.
Olemme yrittäneet selvitellä asiaa ja jatkamme tätä edelleen, jotta asia saataisiin korjattua! Voit kokeilla auttaisiko tähän nimimerkki-ongelmaan se, että vaihdet nettiselainta. Esimerkiksi, jos siis nyt käytät Chromea, niin kokeilet esimerkiksi Firefoxia tai muuta selainta.
Kovasti pahoittelut tästä! Ymmärrän, että asia harmittaa ja suututtaa. Hienoa, että annoit asiasta palautetta!
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä -
JulkaisijaArtikkelit