Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hienoa, että kysyit täältä neuvoa. On surullista, että ystäväsi voi huonosti ja viiltelee, mutta se ei ole sinun syysi. Emme tiedä syytä hänen pahaan oloonsa, mutta selvästi haluat olla hänelle avuksi, joten et ole aiheuttanut hänen ongelmiaan. Monet nuoret satuttavat itseään eli hän on todennäköisesti kuullut viiltelystä jostain muualta.
Ihanaa, että haluat olla hänen tukenaan, vaikka sanotkin, ettet ole hänen läheisin ystävänsä. Voit auttaa häntä paljonkin huomioimalla häntä (eikä sen aina tarvitse olla mitään isoa) ja olemalla hänen seuranaan, jottei hän tunne oloaan yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi. Usein suoraan puhuminen on parasta. Voit siis hyvin sanoa, että olet nähnyt hänen jälkensä ja kysyä, voitko olla jotenkin avuksi. Tärkeää on, että annat ymmärtää, että olet käytettävissä, mutta et painosta häntä puhumaan asioista, joista hän ei ole valmis puhumaan. Kuulostaa hyvältä, jos hän käy terkkarilla ja lääkärissä – voisi siis olettaa, että hän saa viiltelyyn ja sen takana oleviin asioihin apua. Jos et ole asiasta varma, voit esittää terkkarille huolesi häntä koskien.
Sinun ei tarvitse olla hänen terapeuttinsa, se on ammattilaisten tehtävä. Mutta jokainen tarvitsee ystävää ja hyväksyntää eli ihan vain ystävällinen katse, hymy, kuulumisten kysely, viereen istuminen ja kaikki yhdessä vietetty aika viestittää hänelle, että hän on hyvä sellaisena kuin on ja pidät hänestä. Se on tosi tärkeää ja sillä tavalla autat häntä omalta osaltasi kaikista parhaiten. Ihanaa, kun haluat olla hänen apunaan ja tukenaan!
Nyt itselläsikin on taukoa viiltelystä, mikä on kyllä hieno juttu! Ehkä sinä aikana opit jonkun toisen tavan sietämään ahdistusta. Sehän ei välttämättä kestä kovin kauaa kerrallaan, joten olisi hyvä miettiä, miten pääset tuon hetken yli. Saman tyyppisen reaktion kehoosi saat esimerkiksi rämpyttelemällä hiuslenkkiä ranteessasi, valuttamalla kylmää vettä ranteillesi tai muulla kylmän altistuksella: kylmällä suihkulla tai avantouinnilla, jos sellaisesta tykkäät. Joillain auttaa myös juoksulenkki tai ihan vain se, että hyppii monta kertaa niin korkealle kuin pystyy.
Jos tykkäät lukea tai kuunnella äänikirjoja, suosittelen Henriikka Rönkkösen kirjoittamaa Olet ihana, rakas ja tärkeä -kirjaa. Siinä hän kertoo, miten itse pääsi eroon ahdistuksesta ja oppi katsomaan itseään rakastavin silmin. Siinä on myös harjoituksia, joita voi tehdä. Tuosta kirjasta voisi olla sinullekin apua ja lohtua.
Jos et vielä saa ammattilaisen apua viiltelyyn, myös Nuorten Mielenterveystalon viiltelyn omahoito-ohjelma voisi olla kokeilemisen arvoinen. Löydät sen täältä: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/viiltelyn-omahoito-ohjelma.
Toivoisin silti, että uskaltautuisit juttelemaan viiltelystä ja kotioloistasi jollekin koulusi ammattilaisille. Ehkä he voisivat kertoa vanhemmillesi, miten heidän käytöksensä satuttaa sinua. Olet tärkeä ja toivoisin, että vanhempasi pystyisivät tukemaan sinua eivätkä enää puhuisi sinulle rumasti.
Halaukset sinulle ja tsemiä esityksen harjoittelemiseen!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi ”🌈 KiT”!
Kiitos viestistäsi ja hienoa, että haet tukea siihen, miten tulla kaapista ulos! Toivottavasti saat tähän viestiketjuun vertaistukea ja -kokemuksia myös muilta nuorilta.
Kaapista ulos tuleminen oman identiteetin kanssa voi olla tosi jännittävää. Samaan aikaan kaapissa oleminen voi olla kuormittavaa, kun ei pysty täysin olemaan oma itsensä muiden seurassa. Tuo on jo tosi hieno asia, että siskosi ja paras kaverisi tietävät. Onpa hienoa kuulla, että siskosi kutsuu sinua toivomallasi tavalla. Ihana sisko!
Kirjoitit, että paras kaverisi kutsuu sinua vielä tytöksi, mutta et ole korjannut häntä. Miltä sinusta tuntuisi seuraavalla kerralla kertoa hänelle, miten sinä toivoisit sinua kutsuttavan?
Kerroit, että sinun on vaikea kysyä vanhemmiltasi asioista, etkä oikein pysty kertomaan huolistasi kenellekään. Se on jo tosi hieno asia, jos olet vaikka botille pystynyt juttelemaan – olet sillä tavalla harjoitellut asioiden sanoittamista. Ja hei, nytkin olet kirjoittanut tänne keskustelupalstalle, jossa sinulle vastaa ihan oikea ihminen! Olet siis jo ottanut tosi hienoja askelia kertomisen suhteen. Siskosi ja paras kaverisi tietävät sekä olet kirjoittanut tänne keskustelupalstalle. Voit olla ylpeä itsestäsi jo näistä tärkeistä askelista!
Kaapista ulos tulemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa ja tärkeää onkin pohtia, mikä sinusta itsestäsi tuntuisi parhaimmalta tavalta. Samalla toivon, että saat tässä kuulla muiden kokemuksia siitä, millaisilla erilaisilla tavoilla he ovat toimineet.
Toivottavasti näistä kysymyksistä olisi sinulle apua oman tilanteesi pohtimiseen:
Kuka voisi olla sellainen henkilö nyt siskosi ja parhaan kaverisi jälkeen, kenelle voisit rohkaistua kertomaan seuraavaksi? Miten muuten kerroit siskolle ja parhaalle kaverille sekä miten kertominen meni? Jos puhuminen tuntuu jännittävältä, niin mitä ajattelet, jos asiasta kertoisi esimerkiksi kirjeen avulla? Osaat nimittäin tosi taitavasti sanoittaa ajatuksiasi kirjoittamalla!Täällä Nuortennetin sivulla on lisää asiaa kaapista ulos tulemisesta ja toivottavasti tästä olisi sinulle tukea myös: https://www.nuortennetti.fi/seksuaalisuus/seksuaalinen-suuntautuminen/kaapista-ulos/
Entä onko sinulle muuten Setan nuorten sivut tutut? https://nuoret.seta.fi/
Mainitsit myös viestissäsi, että mielenterveytesi on niin ja näin. Mielenterveyteen liittyviin haasteisiin on myös tosi tärkeää saada apua! Tietävätkö ympärilläsi olevat aikuiset haasteistasi ja oletko saanut tukea itsellesi? Täältä Nuortennetin sivulta voit lukea lisää, miten puhua huolistaan läheisille ja sieltä löytyy esimerkiksi ”Huoli puheeksi” -lomake, mitä voi kokeilla hyödyntää: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/
Meillä on täällä Nuortennetissä myös ilmaiset Lasten ja nuorten puhelin 116 111, chat sekä nettikirjepalvelu. Palveluissamme pystyt juttelemaan mistä aiheesta tahansa nimettömästi ja luottamuksellisesti. Jos siis sinusta tuntuu, että haluaisit harjoitella huolista kertomista tai jutella lisää kaapista ulos tulemisesta, niin voit ottaa yhteyttä myös meihin. Voit aina keskeyttää yhteydenoton, jos siltä tuntuu ja voit aina ottaa yhteyttä uudestaan. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi!
Kirjoitit, kuinka haluaisit, että sinua haukuttaisiin, jotta saisit motivaatiota. Me emme täällä hauku ketään, vaan haluamme täällä Nuortennetissä ennemmin kannustaa ja rohkaista! Tiesitkö muuten, että haukkuminen on lisäksi kielletty keskustelupalstan säännöissä?
Osaatko sanoa, miksi ajattelet juuri haukkumisen tuovan sinulle motivaatiota? On ikävää, jos koet haukkumisen olevan juuri se keino, millä motivaatiota saisi. Sinä et ansaitse tulla haukutuksi kenenkään, et edes itsesi, toimesta.
En tiedä, mihin tarkalleen haet motivaatiota, mutta mitä ajattelet, jos motivaatiota lähtisikin hakemaan ennemmin positiivisen kautta? Voit esimerkiksi muistuttaa itseäsi niistä asioista, mitkä ovat vahvuuksiasi tai miettiä, mitä toivoisit saavuttavasi. Mihin sinä haet motivaatiota?
Jos haluat jutella tästä aiheesta tai ihan mistä tahansa muustakin, voit soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki yhteydenotot ovat nimettömiä ja luottamuksellisia.
Paljon voimia loppuvuoteesi ja toivottavasti löydät positiivisia asioita itsellesi!
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei ”Liitunen..<3”!
Kiitos, kun kirjoitit tänne! Asiasi todellakin on tärkeä, joten tosi hienoa, että päätit kirjoittaa! Tällä palstalla ja koko Nuortennetissä ihan kaikki nuorten asiat ovat tärkeitä.
Ikävä kuulla, että sinua ahdistaa sekä kuinka koet, ettei sinulla ole oikein asioita, jotka tekisivät sinut iloiseksi. On täysin normaalia joskus tuntea kateutta erilaisista asioista ja samaan aikaan tunne voi myös aiheuttaa ahdistusta.
Ihana kuulla, että sinulla tyttöystävä (eikö gf tarkoitakin sitä?), mutta ikävä kuulla, että sinusta tuntuu tuolta. Muista, että et voi tietää, mitä hän ajattelee ja samalla toivon, että muistaisit sen, että tyttöystäväsi on varmasti syystä valinnut olla kanssasi. Luuletko, että voisit kertoa hänelle sen, että hän tekee sinut iloiseksi? Entä mitä ajattelet, mitkä ominaisuudet sinussa ovat sellaisia asioita, jotka tekevät juuri sinusta hyvän seurustelukumppanin?
Kerroit, että olet ollut itsetuhoinen ja olet pystynyt lopettamaan sen. Ikävää, että itsetuhoiset ajatukset ovat taas palanneet ajatuksiisi ja se onkin merkki siitä, että tarvitset nyt todellakin apua itsellesi.
Joskus omista vaikeista asioista voi tuntua vaikealta puhua ja kirjoititkin, että ajattelet kertomisen ahdistavan ja tekevän surulliseksi. Vaikeista tunteista ja ajatuksista on kuitenkin tosi tärkeää kertoa jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle. Aikuiset jaksavat ja pystyvät kannattelemaan ja käsittelemään vaikeita tunteita eri tavalla kuin nuoret. Mitä siis ajattelet siitä, jos rohkaistuisitkin kertomaan jollekin sinua lähellä olevalle aikuiselle, kenelle puhumisen koet hyvänä ja turvallisena?
Huolistaan voi puhua myös koululla esimerkiksi opettajalle, kuraattorille tai terveydenhoitajalle. He ovat tottuneet kohtaamaan työssään monenlaisia vaikeita tilanteita ja osaavat tukea haastavien tunteiden kanssa.
Jos puhuminen tuntuu liian vaikealta, voit kokeilla myös kirjoittaa ja näyttää tekstin haluamallesi aikuiselle. Olet nimittäin tässä viestissäkin osannut tosi taitavasti kuvailla oloasi! Voit kokeilla hyöndyntää myös Nuortennetin ”Huoli puheeksi” -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/
Jos puhuminen tuntuu vielä liian vaikealta oman läheisen aikuisen kanssa, voit harjoitella asiasta kertomista myös meidän nimettömässä, luottamuksellisessa ja ilmaisessa Lasten ja nuorten puhelimessa (116 111). Voit tulla myös chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Yhteydenottoihin vastaavat koulutetut vapaaehtoiset päivystäjät ja voit jutella mistä aiheesta tahansa.
Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/
Et ole missään nimessä turha, vaan hyvä ja arvokas juuri tuollaisena kuin olet, vaikka nyt sitä tuntuisikin vaikealta nähdä. <3 Älä jää yksin!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kuulostaa siltä, että sinulla on sydän paikallaan ja rohkeuttakin löytyy, kun puolustit tuttuasi. Olet ihana! Niin ja onnea synttäreittesi johdosta!
Hienoa, että sinua ei enää kiusata koulussa. Mutta ei ole kivaa, että koet nyt kiusaamista Instassa ja mietit jopa kuolemaa. Netissä on joidenkin ihmisten niin paljon helpompi käyttäytyä rumasti toisia kohtaan, kun toisen loukkaantunutta tai surullista ilmettä ei näe. Ovatko nuo kiusaajat sinulle tuttuja ihmisiä? Tiedätkö heidät live-elämästä? Jos, niin heidän kommenteistaan kannattaa ottaa kuvakaappaukset ja näyttää ne jollekin aikuiselle, joka voi puuttua kiusaamiseen.
Jos sen sijaan kiusaajat ovat sinulle tuntemattomia, suosittelen ilmiantamaan huonon käytöksen Instan ylläpidolle ja blokkaamaan heidät. Ei huonoa käyttäytymistä tarvitse sietää edes netissä. Ilkeistä viesteistä kannattaa ottaa kuvakaappaukset jatkotoimenpiteitä varten. Se hyvä puoli nettikiusaamisessa on, että siitä jää aina todisteet eikä kiusaaja voi puhua itseään ulos tapahtumasta.
Netin kuuluisi olla mukava ja turvallinen paikka, minne on aina kiva mennä ja missä ei tarvitse jännittää sitä, miten siellä tulee kohdelluksi. Omasta somekuplasta kannattaakin tehdä itselleen turvallinen poistamalla sieltä kaikki häiriötä aiheuttavat sekä huonosti käyttäytyvät ja pitää siellä vain ihmiset, joiden kanssa on hyvä olla ja vaihtaa ajatuksia.
Toivottavasti asia korjaantuu pian ja Instasta tulee sinulle jälleen mukava paikka! Juttelemme asiasta mielellämme lisää täällä Lasten ja nuorten puhelimessa. Numeromme on 116 111 eikä soittaminen maksa sinulle mitään. Jos haluat mieluummin kirjoittaa, niin meillä on joka ilta klo 17-20 chat sekä lisäksi nettikirjepalvelu, johon voi kirjoittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kaikista näistä löytyy lisätietoa täältä Nuortennetistä.
Voi hyvin!
Parhain terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Onpa kurjaa, jos tuleva terkkarin tarkastus jännittää sinua noin paljon. Painoindeksi on tarkoitettu aikuisille ja on muutenkin vanhanaikainen ja huono tapa mitata terveyttä. Olit laskenut, että olisit sen mukaan normaalipainoinen (huono sana sekin, sillä mikä nyt on normaali?), mutta toivon sinun ajattelevan, että ylipainokaan ei tarkoittaisi sitä, että olisit millään tavalla vääränlainen.
Viestisi mukaan pelkäät vanhempiesi reaktiota, jos olisit ylipainoinen. Se on surullista kuulla. Paino kun ei kerro välttämättä ollenkaan sitä, miten voit, saati sitä, kuinka tärkeä tai rakas olet vanhemmillesi.
Terkkari ei puutu painoosi ellei siihen ole painava syy ja kuulostaa siltä, ettei sinun kohdallasi ole syytä huoleen. Toivottavasti siis pystyt menemään sinne ilman huolia. Sen sijaan terkkarille olisi hyvä puhua siitä, että tunnet olevasi liian painava ja pelkäät, että vanhempasi kommentoivat painoasi. On tosi surullista, jos joudut pelkäämään kotona sitä, että sinua pidetään jotenkin väärän painoisena.
Toivon siis, ette alkaisi laihduttamaan, sillä kasvavassa iässä se ei ole usein järkevää. Kasvat ehkä vielä pituutta, minkä lisäksi tarvitset paljon energiaa ihan perus elintoimintoihin, aivojen toimintaan sekä kaikkeen siihen, mitä teet päivän mittaan. Energiavaje voi aiheuttaa päänsärkyä ja jaksamattomuutta ja ravintoaineiden puutos voi aiheuttaa erilaisia ongelmia.
Juttelethan näistä ajatuksistasi terkkarin kanssa? Ei varmasti ole mukavaa pähkiä näitä asioita yksin ja terkkari on kyllä tottunut puhumaan erilaisista painoon liittyvistä asioista ja peloista lasten kanssa.
Muistathan, että olet hyvä juuri tuollaisena ja tärkeintä sinussa on ihan muut seikat kuin ulkonäkö tai paino. Jos haluat jutella asiasta lisää, olemme täällä kuuntelemassa vuoden jokaisena päivänä! Meille voi soittaa maksuttomasti numeroon 116 111 tai tulla chattiin juttelemaan joka ilta klo 17-20. Olet ihana!
Lämpimin ajatuksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hyvä, että pystyit kertomaan kiusaamisesta ja ahdistuksesta täällä keskustelupalstalla. Olen tosi, tosi pahoillani, että sinua kiusataan. Voi kun kiusaajat ymmärtäisivät, miten kurjan olon he toimillaan aiheuttavat! Se, että yksi kiusaajista on entinen paras kaverisi, tuntuu varmasti tosi pahalta.
Kerrot, ettet osaa puhua asiasta äidillesi. Se on ihan ymmärrettävää, jos tämän on aihe, josta et ole aiemmin ehkä puhunut. Mikä tahansa asia voi tuntua vaikealta, jos sitä ei ole koskaan aiemmin tehnyt.
Mitä, jos et ottaisi asiaa itse puheeksi, vaan vastaisit seuraavan kerran vähän enemmän totuudenmukaisesti, kun äitisi kysyy sinulta kuulumisia? Onko hänellä tapana kysyä, miten koulussa sujuu tai miten päiväsi meni? Jos, niin mitä jos seuraavan kerran vastaisi, että ”No ei mennyt hyvin” tai ”Oli ihan tyhmää.” Kun hän sitten kysyy toivottavasti jatkokysymyksiä, voisit sanoa, että ”Tyyppi x sanoi…” tai että ”Siellä on yks porukka, joka…”
Et ole ollenkaan huonompi kuin muut, vaan ihan yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin. Ansaitset tulla kohdelluksi kauniisti eikä kukaan saisi puhua sinulle ilkeästi tai käyttäytyä sinua kohtaan rumasti. Ihanasti kirjoitat viestisi lopussa, kuinka jokainen nuori on upea. Sama koskee myös sinua. Olet ihana ja upea ja toivon, että muutkin huomaavat sen. Toivon siis sydämestäni, että rohkaistut joku päivä kertomaan kiusaamisesta ja ahdistuksesta äidillesi tai sitten koulussa jollekin opettajalle tai muulle henkilökunnalle. Kiusaamiseen täytyy puuttua mahdollisimman nopeasti!
Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (numero on 116 111), jos tunnet olosi alakuloiseksi tai haluat jutella ihan mistä tahansa asiasta. Olemme täällä ja kuuntelemme sinua mielellämme! Täällä Nuortennetissä on myös chat ja nettikirjepalvelu, jos haluat mieluummin kirjoittaa. Olet tärkeä!
Sinua halaten,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hienoa, että kerroit tilanteestasi. Olen tosi surullinen, että luokallasi on oppilaita, jotka eivät jostain syystä kohtele sinua kauniisti. Ymmärrän hyvin, että tuollainen kohtelu johtaa siihen, että et tunne olevasi osa porukkaa ja vetäydyt mieluusti omiin oloihisi.
Valitettavasti heidän käyttäytymisensä ei välttämättä lopu ellei joku aikuinen puutu siihen. Jonkun täytyisi sanoa heille, ettei noin voi toimia. Päin vastoin, heidän pitäisi ottaa sinut mukaan ja huolehtia siitä, ettei kukaan jää yksin ja tunne itseään ulkopuoliseksi.
Ymmärrän hyvin, että puhuminen asiasta voi tuntua hankalalta. Toivoisin silti, että olisi joku aikuinen, jolle pystyisit asiasta kertomaan. Kiusaamisesta ja ulosjättämisestä puhutaan nykyään paljon ja aikuisten pitäisi tietää, miten kurjalta se tuntuu ja miten eri tavoin se vaikuttaa sen oppilaan elämään, jota kohdellaan koulussa huonosti.
Olisiko siis joku opettaja sellainen, jonka juttusille voisit joskus tunnin jälkeen jäädä? Tai onko olemassa joku ohjaaja tai avustaja, jolle voisit asiasta mainita? Myös terkkari on siellä sitä varten, että hänelle voi puhua tällaisistakin asioista. Tai jos sinulla on vanhemmat, joille sinun on helppo puhua, heidän olisi tärkeää tietää tästä ja hekin voisivat olla yhteydessä kouluun.
Olisi ihanaa, jos kiusaaminen loppuisi, eikö? Siksi olisi tärkeää, että joku kertoisi noille luokan kiusaajille, että he tekevät väärin ja kiusaamisen olisi loputtava heti. Sinun kuuluisi voida käydä koulua rauhallisin mielin ja vailla pelkoa ja on koulun aikuisten tehtävä turvata sinun turvallinen koulunkäyntisi.
Jos haluat jutella asiasta lisää, voit soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111 tai tulla chattiin juttelemaan. Chatin lisäksi meillä on täällä Nuortennetissä myös kirjepalvelu, johon voi kirjoittaa. Kaikki nämä toimivat nimettömästi ja ovat täysin maksuttomia.
Lämpimin terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei Tyttö,
Kiitos rohkeudestasi jakaa kokemuksesi ja ajatuksiasi tänne Nuortennettiin. Oli tärkeää lukea, kuinka haluat pitää huolta terveydestäsi ja että olet huolissasi siitä, että kerran sairastamasi syömishäiriö saattaisi alkaa oireilemaan uudelleen. Onkin todella viisasta pyytää tässä vaiheessa itselleen apua ja tukea, jotka ehdottomasti myös ansaitset!
Kuvailemasi muutokset kehossasi, kuten lantion kasvu sekä vartalon naisellistuminen ja pyöristyminen ovat normaaleja murrosikään liittyviä asioita, jotka saattavat hämmentää ja jopa herättää hetkellisesti huolta lihomisesta. Kyseessä on kuitenkin täysin normaali asia, vaikka oman kehon muutoksiin tottumisessa menee oma aikansa.
Huolettavaa mielestäni on se, että nähdessäsi itsesi peilistä sinua itkettää ja koet itsesi vääränlaiseksi. Vaikka toteat itse, että olet normaalipainoinen, voi olla vaikea hiljentää sitä pientä ääntä oman pään sisällä. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että menisit juttelemaan näistä ajatuksistasi jollekin turvalliselle aikuiselle, esimerkiksi terkkarille tai kuraattorille koulussa. Näin saisit tukea ajoissa näihin ajatuksiin ja olosi helpottuisi.
Muistathan, että tämänhetkiset ajatukset itsestäsi eivät kerro totuutta sinusta – kuinka upea ja ainutlaatuinen oletkaan. Sinä ansaitset saada tässä hetkessä tukea, jottei olosi ja kokemuksesi itsestäsi muuttuisi pahemmaksi. Olet tervehtynyt jo kerran syömishäiriöstä ja oikean avun turvin selviät siitä varmasti myös uudelleen. Sinun ei tarvitse jäädä yksin <3
Myös me Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) ja chatissa olemme tukenasi, jos sitä tarvitset. Olemme auki vuoden jokaisena päivänä ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella. Lisäksi Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa joka arki-ilta klo 20–24 ja sieltä saa ammattilaisen tukea pahan olon hetkellä.
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Olen tosi pahoillani, että jostain syystä tunnet tarvetta viiltelyyn. Olen kuitenkin iloinen, että isäsi sai tietää asiasta, sillä nyt et ole yksin pahan olosi kanssa.
Viiltelyhän on vain oire, ei itse ongelma. Yleensä sen taustalla on sellaista pahaa oloa, jota on vaikea kestää ja itsensä satuttaminen voi tuoda hetken ajaksi pienen helpotuksen tunteen. Se ei tietenkään korjaa itse ongelmaa, joka pysyy ja ehkä myös pahenee, jos siihen ei hae tai saa apua.
Siksi olisikin hyvä pysähtyä miettimään, mistä sinulle tulee huono olo? Kohteleeko joku sinua huonosti kotona, koulussa tai vapaa-ajalla? Onko tapahtunut jotain, minkä käsittelyyn et ole saanut apua? Nyt, kun isäsi tietää viiltelystäsi, sinulla on mahdollista saada siihen apua. (Toki apua voi hakea myös ilman vanhempia.)
Sinun ei tarvitse pahoitella tekemääsi tai hävetä sitä. Se, miten voit, ei ole sinun vikasi. Kun kysyit, mitä sanoisit isällesi, kehottaisin kertomaan asioista, jotka harmittavat sinua. Tutkimusten mukaan puhuminen auttaa. Olosi keventyy ja voitte yhdessä miettiä, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Toivon, että he huolehtivat viime kädessä siitä, että saat apua.
Voit vaikka aloittaa kertomisen näillä sanoilla: Minua on harmittanut… Minulle tulee aina mälsä olo, kun… Minusta on jo jonkin aikaa / pitkään tuntunut, että… Olen miettinyt, että…
Keksisitkö näihin aloituksiin jatkoja? Täältä Nuortennetistä löytyy myös ”Huoli puheeksi” -niminen lomake, johon voi rastittaa asiat, jotka painavat mieltä, jos niistä on vaikea alkaa puhua. Lomake löytyy täältä Nuortennetistä kohdasta Apua ja tukea – Puhu huolista – Huoli puheeksi! -sivu ja lomake. Voisiko se auttaa sinua?
Itse viiltelyn suhteen neuvoisin sinua pohtimaan muutamaa asiaa: missä tilanteissa tarve itsensä satuttamiselle tulee? Huomaisitkohan sen jo hyvissä ajoin niin, että ehtisit miettimään jotain muuta tapaa helpottamaan oloasi? Saman kehollisen reaktion saat esimerkiksi rämpyttämällä kuminauhaa rannettasi vasten, valuttamalla kylmää vettä ranteillesi tai kasvoillesi tai juoksemalla kovaa niin kauan kuin jaksat. Näillä keinoilla kehosi saa samankaltaisen reaktion, mutta niistä ei tule mitään pysyviä jälkiä eivätkä ne vahingoita sinua.
Tai voisitko ajatella, että silloin, kun sinulla on kurja mieli, ansaitsisitkin jotain ihanaa, josta tulee lämmin ja hyvä olo? Esimerkiksi lämmin kupillinen kaakaota ja kaunista musiikkia, vanhemman halaus, hetki päähierontaa tai sitten soitto tai viesti jollekin sinulle tärkeälle ihmiselle (ystävälle, sisarukselle, serkulle tai vaikka isovanhemmalle).
Tällaisia asioita voit miettiä myös ammattilaisen kanssa. Heille voit puhua kaikista murheistasi ja miettiä yhdessä, mikä sinua auttaisi. Tällaisia ammattilaisia on jokaisessa koulussa: esimerkiksi terkkarit, kuraattorit ja psykologit. Tai ehkä sinun koulussasi on muitakin ammattilaisia? Käännythän rohkeasti heidän puoleensa. Voit aloittaa vaikka varaamalla ajan ja sanoa, että olet aloittanut viiltelyn ja tarvitset apua. He kyllä tietävät, miten siitä voi sitten jatkaa.
Myös meille tänne Lasten ja nuorten puhelimeen voi soittaa tai olla meihin yhteydessä chatin tai nettikirjeen välityksellä. Meihin voi ottaa yhteyttä missä tahansa asiassa eikä palvelumme maksa sinulle mitään. Tallennathan numeromme (116 111) puhelimeesi, jos joskus tekee mieli jutella jollekin, joka kuuntelee. Voimme vaikka yhdessä miettiä, miten tästä viiltelyasiasta voisi jutella vanhemmille.
Olet tärkeä ja rakas kaikille läheisillesi, annathan heidän auttaa sinua ja pidäthän itsekin hyvää huolta itsestäsi! Kaikki muuttuu kyllä paremmaksi, lupaan sen!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Onpa kurja kuulla, että exäsi käyttäytyy tuolla tavalla. On tosiaan hyvä osoittaa rajat ja blokata pois ihmiset, jotka eivät osaa käyttäytyä livenä tai erilaisilla alustoilla tai kanavilla toisia kunnioittavasti. Toivottavasti tämä osoittaa hänelle, ettei miten tahansa voi käyttäytyä.
Ihmissuhteita tulee ja menee. Jotkut kestävät pitkään, jopa koko elämän, jotkut vain jonkun aikaa ja sitten elämään tulee uusia, tärkeitä ihmisiä. Vaikka joku ihmissuhde päättyykin, niin hänen kanssaan on voinut kokea tosi hienoja hetkiä eikä niitä tarvitse unohtaa. Huono käyttäytyminen johtuu aina jostain omasta harmituksesta, pettymyksestä, kateudesta tai muusta tunteesta, jota ei pysty siinä hetkessä muutoin työstämään. Toivottavasti exäsi pian lopettaa sinulle rähjäämisen tai suostuu asialliseen keskusteluun, jos sitä tahdot.
Pidäthän jatkossakin huolta omista rajoistasi. Voit hyvin vaatia lähellä olevia ihmisiä kohtelemaan sinua hyvin. Jos näin ei ole, kannattaa ottaa etäisyyttä ja viettää sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla ja joiden seurassa voit olla täysin oma itsesi. Huonosti käyttäytyvät voi blokata pois tai ilmoittaa heistä ko. alustan ylläpidolle.
Muistathan, että olemme täällä sinuakin varten! Lasten ja nuorten puhelin vastaa numerossa 116 111 vuoden jokaisena päivänä, samoin täällä Nuortennetissä oleva chat. Meille voi myös kirjoittaa nettikirjeen, joka ei näy missään julkisesti. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n valitsemat ja kouluttamat aikuiset vapaaehtoiset eivätkä yhteydenotot maksa sinulle mitään.
Rauhaisaa syksyn jatkoa ja hyviä hetkiä ystäviesi parissa!
Toivottaa
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi. (Jouduin poistamaan tekstistä seksiä kuvailevat kohdat, mutta luin sen kuitenkin kokonaan.) Olipa mukava kuulla, että sinulla on tuollainen hyvä ystävä. Olette selvästi viihtyneet toistenne seurassa ja tehneet kaikkea mukavaa yhdessä. Ratsastushan ei tosiaan ole vain tyttöjen laji – mukavaa, että olet osallistunut hänen kanssaan myös tallilla käymiseen. Kuulostaa siltä, että olette olleet toisillenne tärkeät!
Siksi olikin kurja lukea, että ystävyys on nyt katkolla tuon seksitilanteen jälkeen. Voiko tuota ystävääsi harmittaa tai hävettää? Olisi tosi tärkeää päästä puhumaan tapahtuneesta ja siksi onkin hienoa, että olet yrittänyt tavoitella häntä. Olisi tosi harmillista, jos hyvä ystävyytenne kaatuisi tuohon yhteen iltaan.
Onneksi taidatte olla samassa koulussa (jos oikein ymmärsin) ja toivonkin, että saisit jonain päivänä vedettyä hänet syrjään ja kerrottua oman puolesi asiasta. Ehkä sitä ennen katsekontakti, hymy tai muu sanaton ele kertoisi hänelle, ettei hän ole tehnyt mitään väärää ja että kaikki on teidän välillänne sinun puolestasi ihan ok?
Toivon lämpimästi, että välinne palautuvat taas normaaliksi ja voitte jatkaa hyvää ystävyyttänne.
Jos haluat jutella asiasta lisää, voit soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen. Numero on 116 111 ja palvelu on auki joka päivä. Lisäksi meillä on chat (auki joka ilta klo 17-20) sekä nettikirjepalvelu, jos haluat mieluummin kirjoittaa. Kaikki palvelumme ovat maksuttomia ja anonyymejä.
Lämpimin terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi. Onpa tosiaan kinkkinen kysymys! Toivottavasti saat siihen muiden nuorten kommentteja ja vinkkejä, miten he ovat itse vastaavassa tilanteessa toimineet.
Minulle tuli mieleen pari ehdotusta. Ensinnäkin tanssikurssin pitäjältä voisi joskus tunnin jälkeen kysyä neuvoja. Luulen, että et ole hänen ensimmäinen oppilaansa, joka pohtii tätä kysymystä. Hän osaa varmasti kertoa, miten muut oppilaat aiempina vuosina ovat tilanteen ratkaisseet.
Toinen, mikä minulle tulee mieleen, on että jotkut ottavat tanssikaverikseen jonkun toisesta koulusta tai esimerkiksi ylemmältä luokalta. En tosin tiedä, miten tanssien harjoitteleminen silloin onnistuu? Ehkä opettaja voisi tietää?
Muita vinkkejä minulla ei ole antaa, mutta toivon kovasti, että saat kuulla muiden kokemuksia ja löydät niiden avulla parin tai että asia ratkeaa muutoin. Onhan tanssit iso tapahtuma ja olisi mukava, että voisit odottaa hyvillä mielin ilman stressiä!
Lämpimin ajatuksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi!
Kiitos viestistäsi ja hyvä, että päätit kirjoittaa tänne!
Kuukautisten alkaminen murrosiässä on tosi luonnollinen asia, mutta se voi tuntua tosi isolta muutokselta sekä tuoda mukanaan kaikenlaisia tunteita. Kuukautiset voivat alkuun tuntua jännittäviltä ja voivat aiheuttaa hämmennystä. Et ole kuitenkaan pohdintojesi kanssa yksin, vaan moni muukin murrosiässä oleva varmasti miettii näitä samoja asioita.
Kirjoitit, että sait ehkä paniikkikohtauksen koulun vessassa ja onkin ikävä kuulla, että asia on tuonut sinulle paljon vaikeita tunteita. Hyvä, että tunteet menivät päivän mittaa ohi, mutta asia voi ymmärrettävästi jännittää.
Vastaukseni tulee viiveellä, joten voi olla, että juuri nyt sinulla ei ole tarvetta enää siteille. Hieno juttu, että sinulla on ollut siteitä ja suunnittelit ottavasti niitä mukaan kouluun. Siteitä on paljon erilaisia ja jos on epävarma olo, niin voi hyvinkin ottaa paksumman siteen. Jos huomaa, että ohuempikin riittää, niin ottaa ensi kerralla sellaisen.
Kävit myös hyvää pohdintaa siitä, voiko samoja housuja käyttää koko viikon. Varmasti voi, jos ne muuten pysyvät hyvinä ja puhtaina. Tummat housut voivat tuodakin itselle huolettomamman olon kuukautisten aikana, koska mahdolliset kuukautistahrat eivät näy niin helposti. Onneksi tahratkaan eivät ole vaarallisia, vaikka onkin ymmärrettävää, että niitä ei haluaisi.
Mainitsit, ettet aio kertoa äidillesi asiasta. Osaatko sanoa, mikä saa sinut ajattelemaan näin? Joistakin asioista voi tuntua jännittävältä kertoa omille aikuisille, mutta kertominen kuitenkin usein kannattaa. Kuukautiset ovat varmasti äidillesi tuttu aihe ja usein aikuiset saattavat itsekin muistaa, millaista se on ollut nuorena käydä läpi murrosiän muutoksia. Äitisi osaisi varmasti myös neuvoa ja auttaa sinua siteisiin liittyen. Kannustaisin sinua ehdottomasti kertomaan asiasta äidillesi, vaikka asian kertominen tuntuisikin alkuun vaikealta.
Jos haluat lukea lisää kuukautisista ja muista murrosiän muutoksista, niin täältä löydät asiasta lisää tietoa: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/murrosika/tytto/
Täältä voit taas halutessasi lukea vinkkejä siihen, miten asioita voi ottaa puheiseksi aikuisen kanssa: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/
Myös kouluterveydenhoitaja osaa auttaa ja vastata kaikenlaisiin kysymyksiin liittyen kuukautisiin ja murrosiän muutoksiin. Terveydenhoitajalle tai jollekin toiselle koulun työntekijälle on hyvä mennä juttelemaan myös, jos mielessä on jotakin huolia tai kärsii esimerkiksi paniikkioireista.
Jos haluat jutella lisää tästä aiheesta tai jostakin muusta nimettömästi, voit soittaa myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen.
Toivon, ettet jäisi asian kanssa yksin ja rohkaistuisit kertomaan asiasta äidillesi tai jollekin toiselle aikuiselle.Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos, kun rehellisesti kerroit voinnistasi ja tilanteestasi sekä hienoa, että haet apua!
Olen tosi pahoillani, että joudut kokemaan kiusaamista sekä koet nöyryytystä köksän opettajan suunnalta, eikä asialle ole tehty mitään. Tosi ikävää ja huolestuttavaa kuulla muutenkin, että koet olosi turvattomaksi ja olet kokenut pelottavan kuuloista uhkailua. Ymmärrän myös, että se ahdistaa, jos koulussa on jatkuvasti tappeluita.
Jokaisella on oikeus olla ympäristössä, jossa voi kokea olonsa hyväksi ja turvalliseksi, oli kyse sitten koulusta, kodista tai jostakin muusta paikasta. Mietitkin viestissäsi, että laitoksessa kokisit olosi turvalliseksi ja haluat tietää, miten sinne pääsee.
Huostaanotto laitokseen on yleensä viimesijainen keino, jos muut keinot eivät ole auttaneet riittävästi. Apua sinä ehdottomasti tarvitset, eikä sinun pidä jäädä yksin tässä vaikeassa tilanteessa. Seuraava tärkeä askel olisikin, että hakisit itsellesi apua kertomalla rehellisesti jollekin lähellä olevalle aikuiselle, mitä koet ja ajattelet. Tosi tärkeää on myös, että pystyisit kertomaan ajatuksesi siitä, että haluaisit laitokseen, koska siellä voisit kokea olosi turvalliseksi.
Usein helpointa on lähteä hakemaan koulun oppilashuollosta ja siellä erityisesti koulukuraattori on sellainen, joka osaa auttaa monenlaisissa vaikeissa tilanteissa, oli kyse sitten kiusaamisesta tai kotiin liittyvistä asioista. Mitä ajattelet koulukuraattorille tai jollekin toiselle koulun työntekijälle juttelemisesta? Kuraattorin lisäksi voit kertoa tilanteestasi koululla kenelle tahansa sellaisella aikuiselle, kenelle puhumisen koet helpoimpana.
Vaikeassa ja turvattomassa tilanteessa voi hakea apua aina myös lastensuojelulta. Lastensuojelun työntekijät osaavat kertoa myös laitoksista enemmän. Voit halutessasi pyytää koulun työntekijää, esimerkiksi kuraattoria, ottamaan kanssasi yhteyttä lastensuojeluun. Koulun työntekijöillä on myös työnsä puolesta velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos heillä herää iso huoli nuoren hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Täältä voit halutessasi lukea lastensuojelusta lisää: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/tukea-ammattilaiselta/apua-lastensuojelusta/
Mainitsit myös, että kotona et pysty olla oma itsesi ollenkaan, mikä oli tosi ikävä kuulla. Hienoa, että äitisi on yrittänyt puhua koulun rehtorille köksän opettajan kanssa olevasta tilanteesta, mutta oletko äidillesi pystynyt puhumaan muuten huolistasi? Entä luuletko, että hänelle pystyisi kertomaan siitä, kuinka sinusta tuntuu, että et saa olla oma itsesi? Jos äidille tuntuu vaikealta puhua, niin tuleeko sinulle mieleen jotakin toista läheistä aikuista, keneen voisit tukeutua?
Jos haluat jutella lisää tästä aiheesta ja pohtia, miten voisit hakea apua, niin meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu. Kaikki yhteydenotot ovat nimettömiä ja luottamuksellisia sekä voit jutella ihan mistä muustakin aiheesta tahansa. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/
Apua on kyllä saatavilla ja olet jo nyt toiminut tosi hienosti, kun olet asiasta tänne kertonut. <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä -
JulkaisijaArtikkelit