Pitääkö pitää siskona/veljenä kun ei oikeasti ole?
Vastaajana ammattilainen
Useimmilla kestää jonkun aikaa tottua siihen, että oma vanhempi on rakastunut ihmiseen, jolla myös on lapsia. Joskus jopa joutuu uudessa kodissa jakamaan huoneen vanhemman uuden kumppanin lapsen kanssa. Kuten elämässä muutenkin on, esimerkiksi koulussa, voi yhdestä luokkakaverista pitää enemmän kuin toisesta. Niin on myös bonussisarusten kanssa. Heihin voi suhtautua kuin kavereihin, ystäviin tai sisaruksiin. Ottaa aikaa tottua kaikkeen siihen uuteen, jota bonusperhe tuo tullessaan. Tärkeää on, että yrittää aina olla ystävällinen ja kunnioittava toisia kohtaan.