Eron vaikutus elämään

”Mä en oikeesti tiedä, mitä tehdä. Oon niin surullinen siitä, ettei meidän perhe ole enää koskaan samanlainen.”

Eron takia on käytävä läpi rankkoja tunteita, eikä se ole aina helppoa. Ristiriitaiset tunteet vellovat mielessä. Välillä voi tuntua, että koko elämä on aivan sekaisin. Tilanne on täysin uusi eikä vielä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toisaalta kokee pelon, surun ja masennuksen tunteita. Miksi meidän perheelle piti käydä näin? Miten elämä jatkuu? Käykö minullekin joskus samoin?

Joskus vanhempien tekemä ratkaisu vihastuttaa. Vanhempien eropäätöksen hyväksyminen voi tuntua täysin mahdottomalta. Voi tuntua siltä, että jompikumpi vanhemmista on aiheuttanut eron ja pilannut samalla koko perheen elämän. Toisaalta voi ärsyttää se, että on voimaton vanhempien ratkaisun edessä, eikä pysty saamaan vanhempia palaamaan takaisin yhteen.

Jotkut kantavat huolta siitä miten vanhemmat selviytyvät. Onkohan isä surullinen? Miten rahat riittävät nyt kaikkeen? Huomaamattaan nuori saattaa ottaa liian suuren vastuun vanhempien jaksamisesta ja perheen asioista.

Perheen hajoaminen aiheuttaa stressiä. Koulussa voi olla vaikea keskittyä koulutehtäviin ja stressi voi purkautua luokassa häiriköintiin. Stressi voi aiheuttaa myös oppimisvaikeuksia, ajatusten harhailua tai uupumusta. Kokeissa epäonnistuminen, kotitehtävien tekemättä jättäminen, myöhästymiset ja poissaolot voivat olla merkkejä eron aiheuttamasta myllerryksestä.

Ero voi aiheuttaa fyysisiä oireita. Epämääräiset fyysiset oireet saattavat johtua eron aiheuttamasta stressistä. Tällaisia stressioireita ovat esimerkiksi univaikeudet, ruokahaluttomuus, päänsärky ja vatsavaivat.