Digitaaliset oikeutesi
Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle alle 18-vuotiaalle, ja niitä tulee toteuttaa myös digitaalisissa ympäristöissä, kuten netissä ja somessa. Lisäksi lapsilla ja nuorilla on erityisiä digitaalisia oikeuksia.
Aikuisten tehtävänä on varmistaa, että oikeudet toteutuvat. Voit kuitenkin vaikuttaa muiden hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen myös omalla toiminnallasi.
Me Nuortennetissä haluamme osaltamme pitää huolen siitä, että digitaaliset oikeudet toteutuvat myös meidän palveluissamme.
Lue alta oikeuksistasi ja miten ne näkyvät Nuortennetissä.
Sinulla on tasa-arvoinen oikeus käyttää digitaalista teknologiaa ja saada tietoa ja tukea sosiaalisessa mediassa, nettisivuilla ja erilaisista digimateriaaleista.
Pyrimme tuottamaan sisältömme niin, että jokainen nuori pystyy osallistumaan Nuortennetin sisältöihin.
Pyrimme tekemään sisällöistä mahdollisimman saavutettavia. Panostamme esimerkiksi selkeään kieleen ja rakenteeseen, videoiden tekstittämiseen sekä sivuston käytettävyyteen erilaisilla laitteilla ja avustavilla teknologioilla.
Sinulla on yhdenvertainen mahdollisuus käyttää ja saada hyötyä digitaalisista ympäristöistä.
Nuortennetin vapaaehtoiseksi voit ryhtyä asuinpaikasta riippumatta. Toimimme täysin digitaalisesti.
Nuortennetissä on käytössä turvallisemman tilan periaatteet, jotta jokainen voi olla Nuortennetissä täysin oma itsensä.
Sinulla on oikeus yksityisyyteen.
Lasten ja nuorten puhelimeen, chattiin ja kirjepalveluun sekä Nuorten tukilinjaan voi ottaa yhteyttä nimettömästi eikä niiden käyttö näy puhelinlaskulla. Päivystäjät tai MLL eivät näe puhelinnumeroasi eikä keskusteluista kerrota kenellekään, ellet itse halua niin.
Nuortennetin keskustelupalsta on anonyymi. Keskustelupalstan moderointi huolehtii siitä, ettei kukaan julkaise esimerkiksi henkilötietojaan tai sometunnuksiaan keskustelupalstalla. Emme kerää Nuortennetin kävijöistä sellaisia tietoja, joista pystyisi tunnistamaan yksittäisiä kävijöitä.
Sinulla on oikeus ilmaista itseäsi turvallisesti.
Selviytyjät-verkkovertaisryhmissä pääset keskustelemaan muiden kiusaamista kokeneiden kanssa turvallisesti.
Nuortennetin keskustelupalstan moderointi huolehtii siitä, että palstalla ei loukata ketään ja jokaisen viesti on yhtä tärkeä.
Nuortennetti toimii yhteistyössä monien erilaisten toimijoiden kanssa turvallisemman digimaailman puolesta.
Sinulla on oikeus luotettavaan tietoon.
Lasten ja nuorten puhelimesta, chatista ja kirjepalvelusta saat luotettavaa tietoa ja tukea missä tahansa nuoruuteen liittyvässä asiassa, myös digiasioihin liittyen.
Nuortennetin tietosivuilta löydät luotettavaa tietoa esimerkiksi seksuaalisuudesta, ihmissuhteista ja kiusaamisesta. Löydät Nuortennetistä myös Läppä lentää -mobiilipelin, jossa käsitellään loukkaava käytöstä digitaalisissa ympäristöissä.
Sinulla on oikeus medialukutaidon kehittämiseen, kuten valeuutisten tunnistamiseen, mediailmiöiden ymmärtämiseen ja luotettavien lähteiden löytämiseen.
Nuortennetin netti ja media -sisällöistä löydät tietoa kuinka tunnistaa luotettavan mediasisällön ja kuinka treenaat lähdekritiikkiäsi.
Sinulla on oikeus ilmaista itseäsi luovasti.
Haluaisitko piirtää, kirjoittaa, tehdä videoita tai podcasteja, vaikuttaa somessa tai ottaa valokuvia? Tule Nuortennetin toimittajaksi! Toimittajaksi pääsevät yli 13-vuotiaat, ympäri Suomen! Voit myös lähettää oman tuotoksesi meille ilman toimittajaksi ryhtymistä.
Katso mitä ajatuksia entisellä Nuortennetin toimittajalla on toiminnassa olemisesta
Sinulla on oikeus vaikuttaa digitaalisissa ympäristöissä.
Haluaisitko kertoa oman tarinasi? Vaikuttaa muihin? Antaa äänen sellaiselle asialle, joka ei muuten tule kuuluksi? Nuortennetissä kuka vain voi tuottaa sisältöjä ja kertoa haluamastaan aiheesta. Voit osallistua täysin nimettömänä.
Katso mitä ajatuksia Nuortennetin toimittajille on vaikuttamisesta
Sinulla on oikeus saada tietoa teknologian kehityksestä ja sen vaikutuksista koulutukseen, työelämään ja yhteiskuntaan ja saada tietoa, kuinka se vaikuttaa tulevaisuuteen.
Nuortennetti on mukana kansainvälisessä Safer internet -hankkeessa ja nuorten on mahdollista päästä mukaan kansainvälisille areenoille kuulemaan ja keskustelemaan miten teknologia ja somealustat vaikuttavat nuorten elämään nyt ja tulevaisuudessa. Mukana olevat nuoret tuovat tietoa Nuortennetin kautta muille nuorille.
Sinulla on oikeus saada koulutusta ja tukea digitaalisten ympäristöjen käytössä.
Ryhtyessäsi Nuortennetin toimittajaksi, saat koulutusta ja opastusta myös digitaalisten ympäristöjen käytössä ja voit harjoitella sitä turvallisessa ympäristössä.
Oletko jo löytänyt Nuortennetin Digifit-materiaalin? Digifit-treenien avulla pääset kokeilemaan erilaisia tapoja vähentää digitaalista kuormitusta ja tykyttävää teknostressiä.