Siirry sisältöön

Hyvinvoinnin supertaidot

Hyvinvointi koostuu monista palasista, kuten riittävästä unesta ja monipuolisesta ruuasta ja liikunnasta. Lisäksi perhe, kaverit ja harrastukset tuovat iloa elämään. Mitä taitoja tarvitaan tulevaisuudessa, jotta voi hyvin? 

Tiedot voivat muuttua nopeasti, joten ongelmanratkaisutaidoista on hyötyä.
Kannattaa olla utelias ja ystävällinen. Jokainen voi vaikuttaa omaan ja muiden hyvinvointiin. 
 

On hyvä muistaa, että mahdottomilta tuntuvia ongelmia ratkaistaan parhaiten yhdessä kokeillen ja testaten.  

Näitä taitoja tarvitaan aina: 

  • ongelmanratkaisua 
  • uteliaisuutta 
  • myötätuntoa 
  • kärsivällisyyttä 
  • tiimityöskentelyä 
  • luovuutta  

Etsi muistipelistä tulevaisuuden taitoja. Yhdistä teksti ja kuvaparit toisiinsa.

Ryhmässä tarvitaan erilaisia osaajia. Osaamista on monenlaista. Erilaisista taidoista ja vahvuuksista syntyy hyviä tiimejä, jotka saavat asioita toteutettua. Lisäksi harjoittelemalla oppii uusia taitoja. Ja silloinkin kun epäonnistuu, oppii paljon. 

  • On asioita, joita meillä on jo valmiiksi esimerkiksi hyvä musiikkikorva tai rohkeus kokeilla uusia asioita.  
  • Tämän lisäksi uusia asioita oppii harjoittelemalla. Esimerkiksi kitaraa oppii vain soittamalla. 

Etsi erilaisia taitoja ja vahvuuksia. Yhdistä teksti ja kuvaparit toisiinsa. 

Jokaisella meillä on oma tapa rauhoittua. Rentoutumista pitää myös harjoitella. Rentoutumisen tapoja on monia. Esimerkiksi luonnossa liikkuminen, kotona puuhastelu, leikkiminen, liikunta, laulaminen ja harrastukset auttavat rentoutumaan.
 

  1. Tuu mukaan, rakennetaan maja! Millainen on sinun majasi, jossa voi rentoutua, hassutella tai leikkiä? Puumaja, avaruusmaja, unimaja vai tulevaisuuden maja tai jotain muuta? 
  2. Pyydä mukaan kaverit, sisarukset, itsellesi tärkeät aikuiset tai isovanhemmat. Ehkä uuden ystävän? 
  3. Rakentamanne maja voi olla kotona tai ulkona. Se voi olla askarreltu tai piirretty, paperille tai digitaalisesti. Mielikuvitus on rajana! 
  4. Suunnitelkaa yhdessä majaan hauskaa ja rentouttavaa tekemistä. Esimerkiksi päiväunet, musiikin kuuntelua tai sarjakuvan lukemista. 

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Back to top