Sopivan kokoinen
Monet nuoret miettivät, ovatko he oikean kokoisia tai painoisia. On hyvä tietää, että painoon vaikuttavat monet eri asiat, joista löydät tietoa näiltä sivuilta.
Alipainossa on riskejä, eikä liialliseen laihuuteen tule kenenkään pyrkiä. Laihuus voi olla myös perinnöllistä, jolloin siitä ei kannata hirveästi huolestua. Pieni pyöreys ei ole vaarallista, mutta liiallinen ylipaino on riski terveydelle.
Kasvupyrähdyksen ollessa meneillään energian tarve kasvaa. Pojilla kasvupyrähdys kestää parikin vuotta ja on huipussaan noin 14 vuoden iässä. Tytötkin kasvavat pyrähtäen, keskimäärin 12-vuotiaana.
Jotkut seuraavat painoaan puntarilla ja toiset mittailevat itseään painoindeksin avulla. Kun pituutta tulee lisää, alkaa vaakakin näyttää uusia lukemia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisi lihonut.
- Nuorella paino nousee väkisinkin ennen kasvupyrähdystä. Mikäli tällöin alkaa laihduttaa, elimistö ei saa riittävästi energiaa ja rakennusmateriaalia kasvamiseen.
- Painoindeksi soveltuu huonosti kasvuiässä oleville. Painoindeksitaulukot on tarkoitettu aikuisten painon arviointiin.
- Omaa painoa ei voi verrata kaverin painoon. Painoon vaikuttavat luuston, lihaksiston ja sisäelinten suhteellinen paino. Kaveri saattaa olla samanpituinen ja näyttää kooltaan samalta, mutta painaa viisi kiloa vähemmän.
- Terveellinen ruokavalio vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja terveyteen enemmän kuin vaa’an lukemat.
Aiheeseen liittyvät
Apua ja tukea
- Nuortennetin keskustelupalsta mielestä ja kehosta
- Lasten ja nuorten puhelin ja chat
- Zekki-testi kertoo, miten sulla menee