Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
kerrot että kotona asuminen jotenkin ahdistaa sinua ja mietit, olisiko laitoksessa helpompi olla. Vanhempasi ovat ihan kunnollisia, mutta omaa rauhaa et kotona oikein saa. Lisäksi kerrot, että tempperamenttisi heilahtelee nopeasti, riitelet, huudat ja heittelet tavaroitakin. Tiedostat kuitenkin, ettei se ole ihan järkevää, mutta jotenkin et osaa hillitä itseäsi.Näillä tiedoilla ajattelen ettei laitos ole sellainen paikka, jossa elämäsi olisi helpompaa. Laitoksissa on paljon nuoria ja siellä on siksikin tiukat säännöt ja kuri. Kerrot myös että alkoholi ja tupakka maistuu, ja pelkäät vanhempiesi saavan sen selville. Varmasti tiedät, että alkoholi ja tupakka ovat terveydelle haitallisia, ja eikä nuorten kasvuvaiheessa pidä niitä käyttää. Joskus nuoret yrittävät “hoitaa” ahdistustaan tai masennustaan alkoholilla ja tupakalla, mutta ne eivät ole kyllä sopiva lääke oikeastaan mihinkään.
Ehdottaisin että menisit juttelemaan koulusi terveydenhoitajalle tai kuraattorille ja kertoisit rehellisesti näistä tuntemuksistasi. Et kerro ikääsi, mutta osa näistä tuntemuksistasi voi johtua myös murrosiästä. Elämä ja tulevaisuus mietityttää silloin lähes kaikkia nuoria, toisia enemmän kuin toisia. Ja nämä murrosvuodet kestävät jokaisella vähän eri ajan, toisilla pidempään kuin toisilla. Nämä tuntemukset voivat nostaa pintaan myös tuollaista sinun kuvaamaasi käytöstä. Mutta näihin tuntemuksiin on saatavissa apua ja tukea, ja koulusi terveydenhoitaja voi sinua siinä auttaa. Mene siis rohkeasti puhumaan asioistasi hänelle! Missään tapauksessa sinun ei pidä satuttaa itseäsi, myöhemmin melko varmasti kadut sitä. Muistathan, että koulun terveydenhoitohenkilöillä on vaitiolovelvollisuus.
Ja voit myös halutessasi soittaa, chatata tai kirjoittaa meille uudelleen, tuemme sinua mielellämme. Meille voit nimettömästi kertoa tuntemuksistasi enemmän, jolloin voimme yhdessä paremmin miettiä ratkaisuja sinun tilanteeseesi.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos koskettavasta viestistäsi! On todella ikävä kuulla, että sinulla on paljon huolia, jotka huolestuttavat ja valvottavat sinua yöllä. Toimitkin fiksusti, kun kirjoitat mieltäsi painavista asioista. Usein se auttaa selvittämään ajatuksia ja purkamaan huolta. Toivottavasti näin sinullakin!Kerrot monenlaisista haasteista ja hankaluuksista elämäntilanteessasi. On todella surullista kuulla, että olet joutunut luopumaan äidistäsi niin nuorena ja sinulle on tullut matkakumppaniksi tällainen menetys. Toivon kovasti, että saat tukea tuon surun käsittelyyn ja kohtaamiseen ja että äitisi muisto voi muotoutua sinulle myönteiseksi voimavaraksi.
Olet tällä hetkellä kovasti huolissasi velipuolestasi, jonka pelkäät ajautuneen mukaan vääränlaisiin porukoihin. Sinulla on myös ihan aiheellinen huoli hänen terveydestään, koska teillä on äidiltä peritty sydänsairaus. On ihana kuulla, että välität velipuolestasi niin paljon ja että huolehdit muistakin sisaruksistasi. Uskon, että hekin arvostavat huolenpitoasi. Kuitenkin myös toivon, että muista huolehtiminen ei aiheuta sinulle kohtuuttomasti lisästressiä. Sinulla on oikeus myös elää lapsuuttasi ja nuoruuttasi niin huolettomana kuin mahdollista eikä sinun tarvitse kantaa aikuisen vastuuta sisaruksistasi. Pystytkö puhumaan velipuoleesi kohdistuvasta huolesta isällesi ja äitipuolellesi? Olisi hyvä, jos he pystyisivät kantamaan huoltasi velipuolesta ja ehkä tekemään jotain konkreettista hänen tilanteelleen. Toisaalta, jos velipuolesi on jo täysi-ikäinen, vanhempienkin mahdollisuudet toimia ovat aika rajalliset. (Kirjeestäsi ei velipuolesi ikä käynyt ilmi.) Entä voitko puhua suoraan velipuolellesi? Tietääkö hän ajatuksistasi? Sanasi saattaisivat merkitä hänelle paljon.
Kerrot, että sinulla on ollut elämässäsi vaikeita ja ahdistavia ajanjaksoja, jolloin olet ajatellut jopa tekeväsi itsellesi jotain pahaa. Olen tosi iloinen, että olet jaksanut jatkaa. Olet vahva ja sinnikäs. Osaat myöskin etsiä tapoja purkaa pahaa oloa, kuten kirjoittamalla tänne. Olet myös osannut löytää tukea eläinystävästä. Uskon ja toivon, että pärjäät hienosti. Mutta sinun ei kuitenkaan tarvitse jaksaa yksin kun tilanne käy hankalaksi. Sinulla on oikeus saada tukea ja apua. Keskustelutukea saat helposti koulun terveydenhoitajan tai kuraattorin puoleen kääntymällä. Voit myös jatkaa keskustelua kahden kesken MLL:n päivystäjän kanssa lasten ja nuorten palveluiden kautta puhelimitse, kirjeitse tai chattaamalla. Halutessasi voimme myös pohtia yhdessä tarkemmin eri tahoja, joiden kautta voit saada tukea ja apua.
Toivon sinulle levollista mieltä ja kaikkea hyvää!
Halauksin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei ja kiitos tosi tärkeästä yhteydenotostasi! Tosi kurjaa kuulla, jos poikaystäväsi äiti lyö häntä. Otit todella tärkeä asian rohkeasti esille! Lyöminen ei ole oikein eikä hyväksyttävää. Lyöminen on väkivaltaa ja sen katsotaan olevan rikos. Poikaystäväsi kaipaa varmasti asiassa tukeasi ja onpa hienoa, että hänellä on noin huomaavainen ystävä!
Uskon, että olet huolissasi poikaystäväsi puolesta. Asiasta olisi hyvä jutella jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Voisikohan poikaystäväsi kertoa toiselle vanhemmalle asiasta vai asuuko hän äitinsä kanssa kaksin? Toinen vaihtoehto voisi olla, että jos poikaystäväsi uskaltautuisi kertomaan asiasta esimerkiksi koulussa terveydenhoitajalle tai kuraattorille. Asian esille ottaminen voi olla vaikeaa, mutta tuellasi ja kannustuksellasi hän voisi ehkä uskaltautua kertomaan asiasta jollekin. Näin asiaan voisi tulla apua. Koulun henkilökuntaa voi myös lähestyä kirjeellä, jos kertominen tuntuu hankalalta. Käsittelemättä jääneet vaikeat kokemukset usein voivat vaikeuttaa elämää ja aiheuttavat ahdistusta ja pahaa oloa myöhemminkin, joten mitä nopeammin asiaan puututaan, sen parempi.
Mikäli kaipaat lisää tietoa asiasta tai mitä tehdä, jos kokee väkivaltaa, niin tutustuthan oheisiin sivuihin: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/apua-vakivaltaan/Toivon kovasti, että saat suostuteltua poikaystäväsi juttelemaan jollekin aikuiselle. Mikäli poikaystäväsi haluaa jutella jonkun luotettavan aikuisen kanssa ja vaikka harjoitella sitä miten ottaa asian puheeksi esim. koulussa, niin voithan hänelle antaa vinkiksi, että soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen. Sinne voi soittaa anonyyminä ja puhelut ovat aina luottamuksellisia. Vaihtoehtoisesti poikaystäväsi voi myös kirjoittaa halutessaan Lasten ja nuorten kirjepalvelussa tai chatissa, mikäli juttelu tuntuu hankalalta.
Lämpimin ajatuksin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoikka!
Kiitos, että kirjoitit ja jaoit ahdistuksesi meille. Uskon, että moni lukija pystyy samaistumaan kirjoitukseesi. Seurustelusuhteen päättyminen ei ole helppoa aikuisillekaan, mutta kun kyseessä on ensimmäinen pitkäaikainen poikaystävä, on olo juuri tuollainen kuin kerroit: tyhjä, masentunut eikä tiedä miten pitäisi jatkaa. Olit hienosti osannut eritellä tuntemuksesi.
Kun seurustelusuhde loppuu on mielestäni tärkeää antaa itsensä olla surullinen. Sinulla on lupa tuntea kipua ja kaipausta. Joskus itkeminenkin auttaa. Sydänsurujen aikana voi helposti myös muut ahdistavat tunteet nousta pintaan. Kirjoitit, että olosi on yksinäinen ja tunne, ettei pysty jatkamaan elämää nousee pintaan.
Kaikkia asioita ei tarvitse saada valmiiksi kerralla. Kun on vasta eronnut ja mieli maassa, ei ehkä ole paras hetki keskittyä uusien ystävien hankkimiseen. Sen aika tulee myöhemmin. Nyt voi yrittää keskittyä joihinkin sellaisiin asioihin, joista tiedät saavasi mielihyvää: liikunta, lukeminen, leffojen katselu, musiikki jne. Minusta ajatuksesi vertaistuen saamisesta oli aivan mahtava!
Kirjoitit, että sinulla on taustalla itsetuhoisuutta ja masennusta. Ymmärsinkö oikein, että olit jo suurelta osin selättänyt nämä? Mikä sinua auttoi voittamaan masennuksen?
Kun seurustelusuhde loppuu on tärkeää antaa itsensä olla surullinen. Samalla voi kuitenkin pitää mielessä, että suru ei kestä loputtomiin. Kun rämpii ahdistuksen ja muistojen läpi, yrittäen keksiä keinoja, joilla voisi olla itselleen lempeä ja palkita itseään pienimmästäkin reippaudesta, huomaakin yhtenä päivänä voivansa paljon paremmin. Joskus voi mielikuvissa siirtää itsensä siihen aikaan, vaikka kuukauden päähän, kun verestävimmät haavat ovat jo arpeutuneet.
Toivottavasti saat täällä ajatuksia ja kokemuksia muilta nuorilta. Ehkä myös vinkkejä siitä, miten erosta selviää. Erojen mukanaan tuoma paha olo ja ahdistus kuuluu valitettavasti elämään, mutta onneksi tunne ei kestä loputtomiin.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuortennetin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei! Olet allapäin ja kyllästynyt siihen, että juttujasi ei kunnioiteta ja sinua ei huomioida. Tuntemuksesi ovat varsin ymmärrettäviä. Teit mielestäni todella fiksusti, kun päätit kirjoittaa ja kysyä neuvoja.
Ihmiselle on erittäin tärkeää, että tulee hyväksytyksi omana itsenään. On tärkeää, että on joku kenen kanssa saa olla juuri sellainen kuin on. Suurimmalla osalla ihmisistä tulee kausia, jolloin tuntevat itsensä yksinäiseksi. Onneksi tällaiset kaudet ovat ohimeneviä. Kun itse on avoin, kiinnostunut muista ja halukas tutustumaan kaikenlaisiin ihmisiin huomaa pian, että ihmisten joukossa on myös ihan niitä oikeitakin ystäviä.Ymmärrän, että sinua ahdistaa, kun parhaat kaverisi asuvat noin kaukana. On tylsä, että heidän kanssaan ei voi koulun jälkeen tehdä jotain kivaa yhdessä. Mutta onneksi voitte soitella, mesettää tai skypettää. Näin voitte ainakin jakaa ajatuksia ja fiiliksiä. Tuo sen sijaan kuulostaa kurjalta, että jos syntymäpäivääsi ei muistettu kotona tai perheenjäsenet eivät kysele kuulumisiasi. Luuletko, olisiko se sellainen asia, jonka voisit ottaa kotona puheeksi? Kertoa miltä sinusta tuntuu ja mitä toivoisit?
Kirjoitit, että koska sinua ei huomioida, olet vetäytynyt kuoreesi ja sen vuoksi sinun on vaikea saada ystäviä. Minusta olit todella hienosti huomannut syy- ja seuraussuhteet! Jos vetäytyy kuoreensa, muut ajattelevat, että haluat olla yksin ja jättävät sinut siksi rauhaan. Jos haluat jutella keinoista, joilla tuon huonon kierteen saisi katkaistua, niin soita meille 116 111 (ma-pe 14-20 tai la-su 17-20) tai chattaa su-ke 17-20.
Terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei, ymmärrän hyvin huolesi! Viiltely on aina merkki siitä, että toisella on todella paha olla. Viiltelemällä toinen yrittää tehdä näkyväksi sen, miltä sisällä tuntuu. Useimmiten se on hätähuuto: näethän että tarvitsen apuasi. Ystäväsi on sinulle tärkeä ja olet tehnyt sen mitä hyvä ystävä voi. Olet kertonut hänelle, että välität hänestä ja että elämä on elämisen arvoista. Et voi olla vastuussa ystävästäsi, mutta voit kertoa miten tärkeä hän on sinulle. Juuri niin kuin olet tehnytkin! Sinun pitää muistaa huolehtia myös omasta jaksamisestasi. Olisi todella hyvä, jos voisit jakaa huolesi jonkun aikuisen kanssa. Voisitko kertoa huolesi esimerkiksi omille vanhemmillesi tai ystäväsi vanhemmille? Entä olisiko teillä koulussa joku ymmärtäväinen ja helposti lähestyttävä opettaja, jonka kanssa voisit jutella? Jos haluat vielä jutella siitä, miten ottaa asia esille aikuisen kanssa tai purkaa niitä pelkoja, joita tilanne sinussa herättää niin soita meille 116 111 (ma-pe 14 –20 tai la-su 17-20), kirjoita nettikirje tai chattaa (su-ke 17-20).
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoikka ja kiitokset kun kirjoitit Nuortennettiin ja jaoit ajatuksiasi ja tunteitasi. Uskonpa, että moni nuori pystyy täällä samaistumaan pohdintoihisi. Ihana ensinnäkin kuulla, että olet sujut itsesi kanssa. Olisi mahtavaa, että kaikki nuoret saisivat kokea olevansa pidettyjä, rakastettuja ja kaikin puolin mahtavia tyyppejä juuri sellaisina kuin ovat. :)
Koska ihastumiseen luonnollisesti liittyy toive siitä, että ihastumisen kohde vastaisi tunteisiin, niin on tottakai tosi inhimillistä mietiskellä, mitähän se toinen mahtaa ajatella tai pitää omasta ulkonäöstä, tyylistä tai persoonasta. Samoin kuulostaa ihan normaalilta tuo kuvailemasi tilanne, että oma käyttäytyminen toisen läheisyydessä saattaa tuntua jälkikäteen vähän hölmöltä ja omia sanomisiaan ja tekemisiään voi jäädä helposti niin sanotusti ylianalysoimaan.
Todellisuudessa ihastuminen ei kuitenkaan katso sitä, minkä kokoisia olette. Rakkautta tulee kaiken kokoisissa pakkauksissa. Jos sinusta tuntuu, että haluaisit tutustua ihastukseesi paremmin, niin rohkaisen menemään reippaasti juttelemaan ja tutustumaan häneen. Vain näin saat selville, millainen hän on ja mitä kaikkea yhteistä teillä voisi olla :)
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
kiitos viestistäsi, on hyvä että kirjoitit!
Oli kurja lukea että sinua on kiusattu. Tosi hienoa, että olet puhut asiasta monen lähellä olevan aikuisen kanssa. Kaikenlaisen kaltoinkohtelun, myös kiusaamisen, kohteeksi joutuminen voi vaikuttaa omaan olotilaan pitkänkin ajan. Usein se, että elämässä on läheisiä ihmisiä tai ammattilaisia, joille puhua kuitenkin helpottaa ja nopeuttaa paranemista. Oletko kertonut heille, että olosi on edelleen huono? On tärkeää, että sinua tukevat aikuiset tietävät että tarvitset yhä tukea. Jokainen toipuu omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa, ja sinulla on oikeus saada kaikki se tuki mitä ikinä tarvitset. Pyydäthän rohkeasti itsellesi apua, niin pitkään kuin sitä tarvitset elämässäsi!
Kuvaat todella hienosti sitä eri tahtiin kasvamista, mitä nuoruudessa tapahtuu. Nuoruudessa kehitys etenee jokaisella omalla tavallaan. Toivottavasti sinä olet saanut ihan rauhassa olla kiinnostunut juuri niistä asioista, jotka sinua innostavat, ilman painostusta. On tärkeä kuunnella itseään ja edetä omaan tahtiinsa.
Oli ikävä lukea, että kouluun meneminen herättää sinussa ahdistusta. Ei ole lainkaan ihme, että olet koulun jälkeen aivan puhki, kun koulu herättää sinussa pahaa oloa. Sellainen syö energiaa ja on ymmärrettävää, että koulupäivän jälkeen haluaa vain olla ja kerätä voimia. Oletko puhunut tästä niille aikuisille, jotka tietävät että sinua on kiusattu? Olisi hienoa, jos koulunkäyntiin liittyvää ahdistusta saisi helpotettua, jotta koulu ei veisi kaikkea jaksamista, ja että puhtia riittäisi myös vapaa-ajan hetkiin.
Kerroit myös, että ahdistus on saanut sinut satuttamaan itseäsi viiltämällä. Toivottavasti olet saanut siihen apua, mutta jos et ole, rohkaisen sinua puhumaan myös siitä läheisten aikuisten kanssa. Viiltely aiheuttaa monille pidemmällä aikavälillä vielä enemmän pahaa oloa, ja olisikin siksi tosi tärkeää, että voisit pohtia turvallisen aikuisen kanssa muita tapoja, joilla helpottaa pahaa oloa.
On tosi hienoa, että olet puhunut kiusaamisesta monien läheisten kanssa. Toivon sinulle paljon tsemppiä ja rohkaisen sinua puhumaan jatkossakin, ja kertomaan olotilastasi avoimesti läheisille aikuisille. Voit myös aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen, tai kirjoittaa meille nettikirjeen tai chatata kanssamme. Olemme miellelämme tukenasi!
Löydät tietoa palveluistamme täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Toivon paljon kaikkea hyvää sinun lähestyvään kevääsi. Pidäthän tosi hyvää huolta itsestäsi ja teethän paljon niitä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen työntekijäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoikka! Tosi hyvä, että kirjoitit tänne palstalle. Olet monella tapaa rohkea, kun olet uskaltanut hakea apua itsellesi. Voit olla ylpeä itsestäsi – minä ainakin olen sinusta!
Olet siis ottanut ensimmäiset askeleet ja rohkaistunut psykologin tapaamiseen, mikä on hienoa. Hän on tietysti tässä vaiheessa sinulle vielä uusi ihminen ja minusta kuulostaa varsin ymmärrettävältä, että näin alkumetreillä keskustelut hänen kanssaan saattavat tuntua hiukan jännittäviltä. Jännittäessään sitä saattaa tulla sanoneeksi jotain, jota ei tarkoitakaan tai kuten itse kuvasit, ”valkoisen valheen”. Ymmärrän sen, että sinua näin jälkikäteen harmittaa tuo asia. Kuitenkaan et ole mielestäni tehnyt mitään väärää etkä varsinkaan mitään sellaista, jota ei voisi korjata.
Kirjoitit, että pelkäät kovasti sitä, että psykologi diagnosoi sinulla syömishäiriön. Ymmärrettävästi ajatus voi tuntua tosi pelottavalta. Mitä olet mieltä, voisiko tuon ajatuksen sanoa psykologille? Luulen, että voisi olla teidän työskentelynne kannalta hyödyllistä, jos uskaltaisit kertoa tuosta pelostasi hänelle. Uskon, että se auttaisi häntä ymmärtämään paremmin sinua ja tilannettasi, ja ottamaan sinun pelkosi ja huolesi huomioon teidän tapaamisillanne. Yksi vaihtoehto voisi olla näyttää tämä tänne palstalle kirjoittamasi viesti hänelle. Silloin hän pääsisi kärryille tilanteesta eikä sinun tarvitsisi selittää kaikkea juurta jaksaen, mikäli se tuntuu vaikealta.
Mietitkin, että tulisit chattiin juttelemaan lisää. Se on mielestäni hyvä ajatus, lämpimästi tervetuloa. Vakiochattimme on auki su-ke klo 17-20, ja lisäksi avaamme silloin tällöin pop up -chatin, jonka ponnahdusikkuna ilmestyy Nuortennetin oikeaan alakulmaan silloin, kun päivystäjä on vapaana. Voit myös kirjoittaa meille nettikirjeen osoitteessa https://www.lastenjanuortennetti.net/ tai soittaa lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111 (avoinna arkisin klo 14-20 sekä viikonloppuisin klo 17-20).
Kaikkea hyvää sinulle,
lämpimin terveisin Lasten ja nuorten netin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
kiitos viestistäsi. Tosi hienoa, että päätit kirjoittaa vielä uudestaan tänne Nuortennettiin.
Viestiäsi lukiessa ajattelin, että olet joutunut kestämään paljon ikäviä asioita. Jokaisella nuorella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. On ymmärrettävää että vaikeudet kotona ovat syöneet voimavarojasi. Olisikin tärkeää, että saisit elämääsi sellaista tukea, joka kannattelisi sinua.
Vanhempien käytös vaikuttaa lapsiin, ja monesti lapset omaksuvat sellaisia toimintatapoja, joita vanhemmat käyttävät. On äärimmäisen hienoa, että olet huomannut, miten isäsi toiminta on heijastunut myös sinuun. Onnellista on, että heijastumisesta huolimatta asialle voi tehdä paljon ja omassa elämässä voi toimia eri tavoin. Siinäkin asiassa iso apu voi olla, että elämässä on sellainen turvallinen ihminen, jonka kanssa voi harjoitella toisenlaisia tapoja toimia. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa.
Onko elämässäsi tällä hetkellä sellaista aikuista, joka on tukenasi? Voit kääntyä luottamuksellisesti esimerkiksi koulun terveydenhoitajan tai koulukuuraattorin puoleen. Voit myös aina olla yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimen palveluihin. Meille voi soittaa, kirjoittaa nettikirjeen tai chatata. Lisätietoa palveluistamme löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
On upeaa, että olet kirjoittanut kokemistasi asioista tänne. Toivon sinulle paljon rohkeutta jatkaa avun hakemista. Sinä ansaitset voida hyvin, ja sinun ei tarvitse olla tämän kaiken keskellä yksin.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
kiitos viestistäsi, tosi hienoa kun kirjoitit.
Oli kurja lukea, että sinulle ja poikaystävällesi on tullut ero. On ymmärrettävää, että ero tärkeästä ja läheisestä ihmisestä voi vaikuttaa mielialaan. Hienoa kun kirjoitat asiasta, ja ettet ole jäänyt tunteiden kanssa yksin.
Kirjoitit, että olet halunnut että sinut huomataan ja olet sen vuoksi satuttanut itseäsi viiltelemällä. Viiltelyyn voi liittyä monenlaisia syitä ja yksi niistä onkin halu tehdä mielen paha olo näkyväksi. Tosi hienoa, että olet tunnistanut tämän asian itsessäsi. Viiltely valitettavasti voi pidemmän päälle pahentaa oloa sen sijaan, että se helpottaisi ja onkin tärkeä löytää muita keinoja pahan olon käsittelemiseen ja tapoja, joilla kertoa pahasta olosta muille.
Tietääkö kukaan läheisesi, että olet voinut huonosti eron jälkeen? Miltä sinusta tuntuisi puhua heille, jos et vielä ole keskustellut heidän kanssaan? Täällä Nuortennetissä on Huoli puheeksi – lomake, jonka avulla voi olla helpompi ottaa vaikeita asioita puheeksi. Laitan linkin siihen tähän. Löydät linkin kautta ohjeita, kuinka lomaketta voi käyttää: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/
Tiedäthän, että voit aina myös ottaa yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen tai nettipalveluihin. Meille voi soittaa, kirjoittaa tai chatata nimettömästi ja maksuttomasti. Olemme tukenasi ja voimme yhdessä kanssasi miettiä, mitkä asiat auttaisivat juuri sinua voimaan paremmin.
Olit rohkea, kun kirjoitit ja kerroit huolistasi. Toivon että jatkat kirjoittamista, tai puhumista. Niin sinulla on parhaat mahdollisuudet saada apua. Monesti jo ihan puhuminen helpottaa oloa, ja esimerkiksi koulusi ammattilaiset (terveydenhoitaja ja koulukuraattori) voivat myös kertoa sinulle, minkälaista muuta apua on myös saatavilla. He ovat koulutettuja ammattilaisia ja osaavat auttaa lapsia kaikenlaisissa hyvinvointiin liittyvissä huolissa.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
kiitos viestistäsi!
Oli kurja lukea, että olet joutunut kohtaamaan omalla kohdalla masennuksen ja että sen keskellä satutit itseäsi. Hienoa, että olet selvinnyt siitä! Nyt kuitenkin paras ystäväsi ja sinulle tuttu henkilö ovat myös alkaneet voida huonosti, ja sinua pelottaa, että sairastut itsekin uudestaan.
On hyvä, että kirjoitat asiasta ja että haet itsellesi tukea. On tärkeää, että kuuntelet itseäsi ja omaa vointiasi ja että olet huolissasi, kun viiltely on palannut arkeesi. Kun koit masennuksen tunteita, menivätkö ne ohi itsellään, vai saitko siihen tukea läheiseltä aikuiselta tai ammattilaiselta? Mietin, että jos sinulla on elämässäsi sellainen tuttu aikuinen tai ammattilainen, joka tietää, mitä olet joutunut kokemaan ja tietää että olet viillellyt, voisi hän olla nytkin sinun tukenasi. Mitä ajattelet?
Jos olit viimeksi kokemasi kanssa yksin, kannustan sinua harkitsemaan tällä kerralla tuen hakemista itsellesi. Viiltely on palannut elämääsi ja se saattaa olla tällä hetkellä vielä sellainen asia, joka on lähellä sinua ja herkästi palaamassa. Monesti itsensä satuttaminen on keino, jolla pyritään hetkellisesti helpottamaan pahaa oloa, mutta pidemmällä aikavälillä se saattaakin toimia juuri toisin päin ja luoda entistä enemmän pahaa oloa. Siksi olisikin tärkeää, että saisit tukea toisenlaisten keinojen, joilla pahaa oloa voi helpottaa, löytämiseen. Silloin viiltely ei enää olisi se asia, jonka pariin tulee helposti palattua pahan olon kohdatessa.
Toinen syy, miksi minusta olisi hyvä, että sinulla olisi juuri nyt tukea elämässäsi on parhaan ystäväsi sairastuminen. Läheisen ihmisen sairastuminen on aina koettelevaa, ja monesti toisen ihmisen tukena oleminen vie itseltä paljon voimia. Samalla myös itse on kovan paikan edessä, kun huoli läheisestä ihmisestä kuormittaa vielä lisäksi omaa mieltä. Siksi olisikin tärkeää, että sinulla olisi joku, joka kannattelisi sinua ja pitäisi sinusta huolta, että jaksat olla ystäväsi tukena. Lentokoneessakin opastetaan, että ensiksi täytyy pistää itselle happinaamari ja sitten vasta auttaa muita, koska jos kaikilta loppuu puhti, ei ole enää ketään auttamassa toisia. Tässä tilanteessa luotettava ja turvallinen läheinen aikuinen tai ammattilainen voisi olla se sinun tukesi, joka huolehtii että sinulla on riittävästi happea huolehtia sekä itsestäsi että ystävästäsi.
Myös me, Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät olemme täällä sinua varten. Meille voit soittaa, kirjoittaa nettikirjeen tai chatata. Löydät tietoa palveluistamme täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Pidäthän itsestäsi hyvää huolta? Muista, että sinä olet tärkeä ja ansaitset voida hyvin!
Lämpöisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
kiitos viestistäsi, on hyvä että kirjoitit!
Ymmärrän hyvin viestisi perusteella, että kodin likaisuus harmittaa sinua. Uskon, että moni kokisi tilanteessasi harmituksen tunteita. Monille ihmisille sotkuisessa ympäristössä toimiminen on raskasta ja voimia kuluttavaa, ja toisille vielä enemmän kuin toisille. Ymmärrän myös, että sekin on kuormittavaa, jos ei tiedä, mitä ruokaa on turvallista syödä jääkaapista ja mitä ei. Kirjoitit, ettet ole kokenut kauheaa väkivaltaa, mutta että sinun vanhempasi on lyönyt sinua aikaisemmin.
Kirjoittamasi perusteella arki kotonasi vaikuttaa raskaalta ja sen vuoksi minulle herää huoli sinusta ja sisaruksistasi. Onko sinulla tällä hetkellä elämässäsi ketään aikuista tai ammattilaista tukenasi? Sinun ei tarvitse kantaa tätä kaikkea yksin harteillasi ja tukea on saatavana. Tiedäthän, että vanhemmalla ei ole missään tilanteessa eikä koskaan oikeutta lyödä lastaan? Se on fyysistä kaltoinkohtelua ja Suomen laki kieltää sen.
Apua ja tukea on saatavilla ja autoon sinun ei tarvitse muuttaa asumaan. Nuorille, jotka ovat alle 18-vuotiaita on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja niissä tilanteissa, joissa kotona on vaikea tai mahdoton olla. Niistä esimerkiksi kuraattori osaa kertoa sinulle oman asuinalueesi osalta enemmän. Vaihtoehtoja on monenlaisia, eikä laitos ole niistä ainoa.
Jos haluat, me täällä Lasten ja nuorten puhelimessa olemme myös tukenasi. Voit soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111), kirjoittaa meille nettikirjeen tai tulla chattiimme (su-ke klo 17-20). Päivystäjän kanssa voit nimettömästi keskustella tai kirjoittaa tilanteestasi ja voitte yhdessä miettiä, miten asiat voisivat olla nyt tai tulevaisuudessa paremmin.
On tosi hienoa, että kirjoitit, toivon kovasti että jatkat avun hakemista. Vaikka nyt elämäsi on raskasta, tulevaisuus voi olla toisenlainen. Yksin sitä kohti ei tarvitse sinnitellä, vaan tukea on saatavilla. Muista, että me täällä olemme myös aina sinua varten, jos kaipaat kuuntelijaa ja vierelläkulkijaa.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei ” Samantapaistamutteikuitenkaan”,
kirjoitit myös syömisestäsi ja mainitsit laihtuneesi vaikka pituutta onkin tullut lisää. Olet murrosiässä ja silloinhan oma kroppa muuttuu vauhdilla ja välillä voikin tulla tunne, ettei itse pysy näiden muutosten perässä. Silloin saattaa käydä niin, että alkaa tarkkailemaan omaa kehoaan erityisen paljon ja silloin voi tulla huoli omasta painosta. Kerroit myös pitkään jatkuneesta pahasta olostasi ja se saattaa myös heijastua syömiseen. Tilanteesi herättää minussa huolta ja sen vuoksi toivon, että pysyisit puhumaan asioistasi luotettavalle aikuiselle esim. terveydenhoitajalle.
Toivon, että haet apua sillä sinä olet ansainnut kaiken avun ja tuen.
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoikka,
Kiitos viestistäsi!
Kirjoitat, että sinulla on pakkomielle vereen ja viiltelet, koska saat siitä mielihyvää. Viiltely ja muu itsen vahingoittaminen on monelle nuorelle keino purkaa ahdistusta ja pahaa oloa sekä hallita sellaisia tunteita, jotka tuntuvat vaikeilta tai hallitsemattomilta. Jotkut viiltelijöistä kuvaavat samaa kuin sinä – viiltelystä saa mielihyvää. Tämä liittyy siihen, että kun ihminen kokee kovaa kipua, hänen elimistönsä vapauttaa samalla endorfiineja eli mielihyvähormonia. Viiltelyn tuottama hyvän olon tunne on kuitenkin vain hetkellistä ja sillä sen taustalla oleva paha olo ei yleensä katoa viiltelemällä. Se, että olet koukussa viiltelyyn, herättää minussa suurta huolta, sillä viiltely on yleensä viesti juurikin sisäisestä pahasta olosta. Pohdinkin, miten voit ja millainen on elämäntilanteesi? Olen sitä mieltä, että tarvitset apua ja tukea itsellesi ja olet kaiken sen avun arvoinen!
Pohdin myös ajatuksiasi siitä, miten sinua puukotetaan tai sinä puukotat. Myös nämä ajatuksesi herättävät minussa huolta ja mielestäni olisi hyvä, että voisit puhua niistä jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Olisi hyvä, jos voisit olla yhteydessä tänne Lasten ja nuorten puhelin- ja nettipalveluihin joko soittamalla puhelimeen, chattaamalla tai kirjoittaa nettikirjeen. Tällöin voisit rauhassa jutella luotettavan aikuisen kanssa anonyymisti viiltelystä sekä siihen liittyvistä ajatuksistasi liittyen puukottamiseen ja tappamiseen. Jos et halua olla yhteydessä tänne, kehotan sinua pohtimaan, voisitko rohkaistua juttelemaan vanhemmillesi, koulussa terveydenhoitajalle tai kuraattorille tai jollekin muulle elämäsi aikuiselle.
Jos päätät olla yhteydessä meihin niin puhelin päivystää ma-pe klo 14-20 ja la-su klo 17-20. Chattailemaan voi tulla su-ke klo 17-20 ja nettikirjepalvelu puolestaan on auki 24/7 vuoden jokaisena päivänä.
Kiitos avoimesta ja rohkeasta viestistäsi ja tsemppiä sinulle toivottaa,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä -
JulkaisijaArtikkelit