Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Moi, hyvä kun olet pohtinut asioita ja tulit tänne kysymään. Perheen kesken olisi tosi tärkeetä molemmin puoleinen luottamus, sekä että olisi ne yhteiset pelisäännöt mitä kunnioitetaan. Kirjoititkin, ettei vanhemmissasi ole mitään vikaa ja nuo tuntemasi tunteet pois kotoa pääsystä ovat ihan normaaleja koska iän mukana alat haluta itsenäistyä ja määritellä omat rajasi. Silti, uskon vanhempiesi ajattelevan sinulle parasta vaikka se ei sinusta tunnu siltä nyt.

Ikävuosien myötä sinun oma vastuusi päätöksistä kasvaa ja jos tuntuu hankalalta noudattaa sääntöjä, noudattamatta jättämisellä on seurauksensa. Laitoksissakin on erittäin tiukat säännöt ja niiden noudattamatta jättämisestä on myös seurauksia, ihan niin kuin kotonasikin. Kuitenkin nyt sinulla on kaksi kotia joissa sinusta välitetään, sanontahan on “rajat on rakkautta”.

Jos kahden kodin välillä olo tuntuu sinusta raskaalta, siitä kannattaa puhua kotona ja muutenkin, kannattaa yrittää kotona puhua noista tunteistasi ja halusta päästä pois kotoa. Josko niitä rajoja voisi katsoa yhdessä molemmille sopivimmiksi yhteistuumin. Entä olisiko sinulla joku muu läheinen aikuinen tai koulussa joku kenelle voisit puhua tunteistasi ja koti asioistasi, puhuminen kuitenkin on tosi tärkeetä ja auttaa paljon.
Meillä on myös lasten ja nuorten puhelin minne voi soittaa joka päivä ja chat palvelu su-ke 17-20.

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Hei,
kerroit koulussa kokemastasi kiusaamisesta. Pojat haukkuvat ja ilkeilevät sinulle ja irvailevat r-viastasi päivittäin. Ja tätä on jatkunut yli vuoden. Sinun ei mitenkään pidä joutua kärsimään tällaista koulussa. Kiusaamisesta pitää aina kertoa jollekin aikuiselle. Koulussa se on opettaja, terveydenhoitaja tai kuraattori. Oletko pystynyt kertomaan asiasta vanhemmillesi? He voisivat olla yhteydessä opettajaan, ja sitten saada tämän loppumaan.

Ymmärrän, että kiusaamista ei aina ole helppoa kertoa aikuisille. Mutta rohkaisisin sinua kuitenkin puhumaan tästä koulussa. Jos olet joskus aikaisemmin jutellut jollekin aikuiselle koulussasi, niin nyt kiusaamisen jatkuessa voisit ehkä mennä puhumaan jonkun toisen henkilön kanssa. Ja kertomaan rehellisesti, että kiusaaminen jatkuu edelleen ja on päivittäistä.

R-vika saadaan melkein aina korjattua. Voisit mennä puhumaan siitä terveydenhoitajan kanssa, ja samalla kertoa, että tästäkin sinua kiusataan koulussa. Jos et saa häneltä aikoja puheterapeutille, niin terveydenhoitajan kautta saisit varmaan harjoituksia, joita toistelemalla saisit itse ärräsi muuttumaan tavalliseksi. On myös yksityisiä puheterapeutteja, joiden luokse voi mennä harjoittelemaan ärrää. Voisit kysyä vanhemmiltasi, jos heidän olisi mahdollista maksaa muutama harjoituskerta sinulle. Puheterapeutti antaa sinulle harjoituksia, joita sinun pitäisi tehdä muutaman kerran päivässä. Näin äänesi muodostumista ohjataan vähän eri paikkaan suuontelossa, ja r-kirjain alkaa kuulostaa enemmän “suomalaiselta”. Kannattaa kokeilla, onnistut varmaan.

Hienoa, että kirjoitit tänne ja kerroit kokemuksistasi. Uskallat varmasti olla yhtä rohkea koulussa ja kertoa kiusaamisesta jollekin aikuiselle. Uskon, että saat apua sitä kautta!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Moi! Kiitos viestistäsi, tosi hyvä kun kirjoitit tänne. Solmut kaverisuhteissa ovat monesti sellaisia juttuja, jotka voivat vetää ymmärrettävästi mielen aika matalaksi. Se, kuulostaa kuitenkin mielestäni tosi hienolta, että olet halunnut pyytää tekoasi anteeksi. Siitä voit olla itsessäsi ylpeä! Ikävää, että tekemäsi juttu on seurannut sinua ja tilanne mennyt noin tulehtuneeksi toisten luokkalaisten kanssa. Asiaa ei varmastikaan helpota se, että koet opettajasi käytöksen rasittavana. Kuulostaa siltä, että tarvitsisit jonkun, joka olisi sinun tukenasi noiden asioiden selvittelyn keskellä.

Se ei kuulosta mielestäni reilulta, jos opettajasi on sanonut sinulle, ettet ole normaali. Kuka sen saa määritellä, kuka on normaali ja kuka ei? Kaikissa meissä on omat omituisuutemme eikä sellaista standardia kuin ”normaali” taida ollakaan. Opettaja ei saisi tuolla tavoin arvioida oppilaitaan. Kerroit myös, että hän on ohjannut sinua muun muassa terkkarille ja kuraattorille. Voisiko hänellä olla siinä ajatuksena, että sinä saisit puhua neutraalin, luotettavan aikuisen kanssa tuosta tilanteesta? Minusta se ei kuulostaisi huonolta ajatukselta, mutta tokikaan sinne ei voi ketään pakottaa.

Tosi ikävää kuulla, että et ole entisten, hyvien ystäviesi kanssa väleissä tällä hetkellä. Tuo kuulostaa raskaalta ja vähän kohtuuttomaltakin. En tiedä, mikä se juttu on mitä olet tehnyt, mutta kuten aiemmin jo totesin, on tosi tärkeää, että sinä olet ollut valmis pyytämään anteeksi. Kaikki meistä tekevät välillä virheitä, ei kukaan ole erehtymätön.

Pohdin tässä kirjoittaessani, mitä itse tekisin sinun tilanteessasi. Mä varmaan tarttuisin siihen mahdollisuuteen jutella vaikka kuraattorin kanssa, koska uskon, että se voisi vähän keventää mieltä ja selventää omia ajatuksia. Toki on tärkeää, että teet siten, kun sinusta itsestä hyvältä tuntuu. Haluan myös muistuttaa sinua, että voit pohtia näitä asioita myös lasten ja nuorten puhelimessa meidän aikuisen, koulutetun vapaaehtoisen kanssa ilman, että hän tietää sinusta mitään muuta kuin mitä itse haluat kertoa. Lasten ja nuorten puhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä numerossa 111 116 (linjat ovat auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20). Voit jatkaa tästä (tai mistä tahansa muusta asiasta) meidän chatissa kahden kesken päivystäjän kanssa, tai kirjoittaa nettikirjeen, molemmista saat lisää tietoa täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Toivon hurjasti, että asiat lähtevät parempaan suuntaan!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Hei!

Hyvä, että sekä kuski että sinä olette fyysisesti kunnossa kolarin jäljiltä.

Olet säikähtänyt aika tavalla kolarissa ja se on ihan ymmärrettävää. Mieli työskentelee alitajunnassa vielä pitkään asian käsittelyssä. Autossa olo aktivoi muiston kolarista. Usein laulaminen radiosta tulevien kappaleiden mukana saa ajatukset muualle, mutta sinulta se ei nyt ole onnistunut. Oletko koskaan kokeillut mindfullness-harjoituksia ? Voisit tutustua niihin esim. tämän linkin kautta: https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mindfulness-harjoituksia-ilmaiseksi-verkossa-mielenterveysseuralta Jos tällaisesta on sinulle apua löydät niitä lisää esimerkiksi hakusanoilla : mindfullness-harjoituksia ahdistukseen ja pahaan oloon.

Totesit itse kirjeen loppupuolella, että olisi ehkä hyvä puhua asiasta jollekin. Olen samaa mieltä. Jos puhuminen jonkun läheisen ihmisen kanssa ei auta, voisit olla yhteydessä terveydenhuollon ammattilaiseen esimerkiksi terveydenhoitajaan, joka tarvittaessa voisi ohjata sinut psykologille.

Oli hyvä, kun kirjoitit tänne meille ja toivon, että saat apua ongelmaasi. Ei ole hyvä jäädä yksin pohtimaan pelkojaan ja ahdistustaan.

Ystävällisin terveisin Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Moikka!

Ensi alkuun haluan pahoitella sitä, että olet joutunut odottelemaan vastausta viestiisi melko pitkään. Minusta on tosi hyvä, että kirjoitit tänne. Kuulostaa siltä, että sulla on tällä hetkellä aika paljon isoja asioita mielen päällä. On tosi tärkeää, ettei niiden omien ajatusten kanssa jää yksin!

Kuvasit viestissäsi sitä, kuinka sinulle tärkeä ystävä käyttäytyy sinua kohtaan välttelevästi. Viittasit myös siihen, että hän on ainakin aiemmin ollut masentunut. Jäin pohtimaan, saattaisiko hänen välttelevä käytöksensä liittyä hänen mielialaansa? Joskus masentunut ihminen voi kokea raskaaksi esimerkiksi yhteydenpidon toisiin ihmiseen. Voisikohan sinun ystäväsi kohdalla olla jostain tällaisesta kyse? Oli mukava kuulla, että olet löytänyt uusiakin ystäviä, mutta ymmärrän hyvin, että eivät he korvaa tätä sinulle tärkeää ystävää.

Kirjoitit myös jonkinlaisista ulkopuolisuuden kokemuksista, joita sinulla hetkittäin tämän uuden kaveriporukan kanssa on tullut. Se voi todellakin olla ikävä tunne, jos tulee sellainen olo, ettei kuuluisi porukkaan. Kurjaa, että sinusta tuntuu välillä siltä. Itse ajattelen niin, että jos nuo ajatukset ovat vain pieni osa yhdessä viettämäänne aikaa, niitä voisi ajatella ohimenevinä tunteina, sellaisina, joita me kaikki joskus kohtaamme. Voisi tietysti olla hyvä tutkailla, millaisissa tilanteissa noita tunteita syntyy. Miltä sinusta tuntuu ajatus, että ottaisit asian puheeksi kavereittesi kanssa? Ymmärrän kyllä, että se ei ole välttämättä helppoa.

Kirjoitit, että tällä hetkellä kuitenkaan suurin murhe eivät ole kaverisuhteet vaan ensi syksynä edessä oleva yläkouluun siirtyminen. Kuulostaa siltä, että siitä on puhuttu koulussa aika paljon eikä välttämättä kovin rohkaisevaan sävyyn, tulkitsinkohan sinua oikein? Voin vain kuvitella, että se tuntuu tosi isolta asialta. Onhan se kuitenkin sellainen muutos, joka vaikuttaa moneen asiaan. Onneksi noita vaikutuksia voi olla monenlaisia, myös hyviä sellaisia kuten ehkä esimerkiksi uusien kaverisuhteiden muodostuminen.

Ymmärrän hyvin, että sinua jännittää ja pelottaakin tuleva muutos. Oletteko jutelleet kaverien kanssa tästä? Onko sinun lähipiirissäsi ihmisiä, jotka jakavat samankaltaisia ajatuksia kanssasi? Uskon, että monia tai melkeinpä kaikkia jännittää yläkoulun aloitus, koska kuten hyvin kuvasit, siinä muuttuu luokkien kokoonpano sekä vanhat tutut opettavat vaihtuvat uusiin. Ihana kuulla, että sinulla on ollut alakoulussa opettaja, josta on tullut sinulle tärkeä. Toivon tosi kovin, että yläkoulussakin löytyisi tällainen turvallinen aikuinen.

Kuten aiemminkin mainitsin, minusta on hienoa, että olet ollut tänne meihin yhteydessä ja kirjoittanut näistä asioista, jotka huolestuttavat sinua. Tiedäthän, että voit myös soittaa lasten ja nuorten puhelimeen minä tahansa päivänä numeroon 116 111 (linjat ovat auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20). Siellä voit jutella mistä tahansa asioista meidän päivystäjämme kanssa anonyymisti, eli hän ei tiedä kuka sinä olet eikä näe numeroasi. Voit myös tulla chattiimme keskustelemaan tai lähettää nettikirjeen, tästä linkistä löydät lisää tietoa noista palveluista: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Mietin myös sitä, onko teidän koulussanne koulukuraattoria? Miltä sinusta tuntuisi mennä juttelemaan hänen kanssaan näistä asioista? Kuulostat tosi fiksulta nuorelta, joka ajattelee paljon asioita, ja osaat myös hienosti tuoda omat ajatuksesi ja tunteesi esiin. Ajattelen, että siitä voisi olla hyötyä jakaa näitä ajatuksia esimerkiksi kuraattorin kanssa, jolle koulumaailma on hyvinkin tuttu ja joka varmasti ymmärtäisi tuntemuksiasi. Voisitte ehkä myös yhdessä miettiä, miten lieventää tuota jännitystä siten, ettei sinun tarvitsisi kantaa siitä niin paljon huolta. Miltä tämä kuulostaisi?

Toivon kaikkea hyvää sinun kevääseesi!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Hei Oona,

kiitos viestistäsi. Tosi hyvä kun kirjoitit!

Minusta kuulostaa hyvinkin mahdolliselta, että kuvailemasi muutos johtuu juurikin liian lyhyistä yöunista. Murrosiässä unen tarve monilla lisääntyy entisestään, ja samalla monilla nurinkurisesti nukkumiseen varattu aika vähenee. Et siis paini lainkaan yksin tämän haasteen kanssa. Luulen, että kohdallasi unentarve voi olla vielä keskivertoa suurempi aktiivisen treenaamisen vuoksi.

Kirjoitit, ettet ole uskaltanut kertoa asiasta vanhemmillesi, koska pelkäät heidän ottavan käynnykkäsi pois. Tulkitsenko tästä oikein, että kännykän käyttö vaikuttaa sinun nukkumiseen käyttämääsi aikaan? Tuleeko sinulla iltaisin valvottua myöhään kännykän äärellä?

Nuoruusiässä keho ja mieli tarvitsevat yleisimmin vähintään kahdeksan tuntia unta. Ihanteellista olisi saada unta enemmän, noin yhdeksän tuntia. Se on paljon ja nipistää päivästä ison osan. Jos esimerkiksi aamulla herätyskello soi kuudelta, ihanteellista olisi olla jo yhdeksältä nukkumassa.

Usein suurin este riittävän aikaiselle nukkumaanmenolle on oma mieli. Esimerkiksi kiireisen ja täyden päivän jälkeen kaipaa vielä hetken omaa aikaa, vaikka tilaisuutta viestitellä kavereiden kanssa, selailla somea, pelata tai katsoa jotain kivaa sarjaa tai leffaa. Tällöin unesta tulee helposti nipistettyä ja huomaamattaan saattaa nipistää vielä enemmän kuin aluksi ajatteli. Tärkeää olisikin olla itselleen unen suhteen lempeän jämäkkä, ja muistuttaa itseään siitä kuinka tärkeää uni on. Vaikka kuinka tekisi mieli valvoa tai tehdä jotain mukavalta tai tärkeältä tuntuvaa, uni on kuitenkin tärkeämpää. Oletkin jo kokenut, minkälaisia vaikutuksia riittämättömällä unella voi olla.

Ymmärrän, miksi sinua arveluttaa puhua tästä vanhemmillesi, mutta monesti läheisten tuki voi olla isoksi avuksi silloin, kun yrittää tehdä muutoksen elämään. Mitä ajattelet, voisivatko vanhempasi ymmärtää sinun huolesi, jos esimerkiksi kirjoittaisit heille viestin, jossa kerrot että kaipaisit heidän tukea, mutta sinua jännittää pyytää sitä koska pelkäät että siitä seuraa jotain ikävää? Voisit myös kertoa, miksi kännykällä vietetty aika on sinulle tärkeää.

Joskus väsymyksen taustalla voi olla myös muita syitä kuin unen puute. Jos väsymys ei korjaannu riittävillä unilla, kannattaa käydä koulusi terveydenhoitajan luona juttelemassa.

Kysyit myös, mistä stressaaminen voi johtua. Luulen, että myös stressin kokemiseen voivat vaikuttaa lyhyeksi jääneet yöunet. Silloin, kun unta ei saa riittävästi, mieli on usein herkempi stressille. Myös tämä voi siis muuttua yöunia pidentämällä. Stressin taustalla voi olla myös muita syitä. Stressistä voi tulla itseään toteuttava asia, esimerkiksi jos mieli alkaa stressaamaan stressaamista. Näin voi käydä vaikka kun tietää, että olisi tärkeä nukkua hyvät yöunet ja sitten mieli alkaakin miettimään, että mitä jos en nukahdakaan. Hetken päästä stressi tuntuu koko kehossa, juuri niin kuin kuvasit, eli syke nousee, ja sitten nukahtaminen on entistä vaikeampaa.

Stressin vähentämiseen toimii eri ihmisillä eri asiat. Monelle stressistä puhuminen toisille on toimiva tapa vähentää stressin vaikutusta. Usein huolet pienenevät, kun ne jakaa toiselle ihmiselle ääneen. Osalle taas helpotusta voi tuoda, kun koittaa ajatella lempeämmin itsestään ja tunteistaan. Esimerkiksi niin, että kun huomaa stressaavansa, toteaa itselleen että ei se haittaa. Tänään jokin stressaa ja en ehkä saa nukuttua tai rauhoituttua niin hyvin kuin toivoin. Selviän kyllä siitä huolimatta ja teen parhaani enempää en voi. Joillekin taas stressiä tai jännittämistä voi helpottaa asioiden listaaminen. Jos esimerkiksi illalla stressiin liittyy, että onko muistanut tehdä kaikkia asiat, voi asioiden listaaminen paperille tai kännykälle rauhoittaa mieltä, kun tietää että asiat ovat nyt muistissa ja ne tulee tehtyä huomenna.

Oletkin ehkä huomannut että Nuortennetissä on tietoa jännittämisestä ja unesta. Ne löytyvät Mieli ja Keho – osiosta.

Muistathan että me Lasten ja nuorten puhelimessa olemme mielellämme tukenasi. Voit soittaa (116 111), kirjoittaa tai chatata meille.

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä

Hei
Onpa ikävää kuulla, että sinua ahdistaa ja pelottaa, ja koet olevasi yksin ja myös jääväsi yksin. Kerrot, että sinulla on syömishäiriö, josta olet kyllä jo melkein parantunut. Koet ettet riitä ja kelpaa sellaisena kuin olet. Myös se, ettet ole vielä seurustellut, lisää paineitasi.

Ihana että kirjoitit meille tänne. Olet taatusti upea nuori ja mahtava tyyppi, juuri sellaisena kuin olet. Juuri nyt sinulla on varmastikin ylimääräistä vaikeutta syömishäiriöstäsi johtuen. Kerroit, että tilanne on kuitenkin jo parempi, joskin vielä on matkaa jäljellä siitä parantumiseen. Syömishäiriö ei synny päivässä, ei siitä myöskään päivässä parane. Vaatii kärsivällisyyttä, ulkopuolista tukea ja omaa halua siitä selvitä normaaliin elämään. Uskon ja toivon, että tässä suhteessa sinulla on se mitä tarvitset. Olet jo ehkä itsekin väsynyt syömisen, niin ja oman elämäsi kontrollointiin ja monesta asiasta kieltäytymiseen ja haluaisit elää ihan tavallista nuoren elämää. Aina voi tulla takapakkia, mutta sekin kuuluu asiaan. Se, että pystyt itse sanomaan, että sinulla on syömishäiriö, kertoo paljon tilanteestasi. Olet selättänyt varmastikin pahimman, tiedät mistä on kyse, hyväksyt sen ja olet päättänyt parantua. Kohtalotovereita on paljon, ehkä vertaistuki voisi olla hyvä lisäapu paranemisessa ja varsinkin jos hetkittäin tulee se tunne, että alkaa itse epäillä selviämistään.

Et kerro kuinka kauan sinulla syömishäiriö on ollut, mutta se on sairaus, joka usein vaikuttaa myös kaverisuhteisiin. Syömishäiriöisen on usein vaikeaa olla oma itsensä kavereitten kanssa. Kun kaiken aikaa joutuu miettimään mitä saa syödä ja voi tehdä. He eivät ymmärrä mistä on kyse, miksi toinen ei ole enää sama iloinen nuori, johon he ovat aikanaan tutustuneet. Tämä vääjäämättä voi vaikuttaa myös itsetuntoon. Mutta usko pois, tämä varmasti helpottaa, kun syömishäiriö on kokonaan hallinnassa.

Aikuistumiseen liittyy paljon erilaisia vaiheita, joskus rankkojakin. Fyysiset ja myös henkiset muutokset voivat joskus olla pelottaviakin. Itsetuntokin joutuu usein koville, tuossa iässä olemme turhankin kriittisiä itseämme kohtaan. Myös kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen herää ja seurustelu on tietenkin myös harjoittelua tulevaisuuteen, ja mahdolliseen elämän jakamiseen toisen ihmisen kanssa. Seurustelusuhteen aloittamisella ei ole kuitenkaan kiire. Kaikki eivät ehkä ole ihan rehellisiä omista kokemuksistaan ja seurustelusuhteistaan. Helposti annetaan ymmärtää enemmän kuin mikä on totta. Monella on se käsitys, että sen ja sen ikäisenä pitää olla jo kokemuksia. Uskon kuitenkin, että kun olet itse siihen valmis, ja tapaat henkilön, jonka kanssa tuntuu hyvältä olla, myös seurustelu on aivan luonnollinen vaihe elämässäsi. Eikä kovin tiuhaan vaihtuvat seurustelukumppanit ole mikään päämäärä.

Nyt olisi varmasti hyvä löytää joku luotettavaa aikuinen, jolle voisit kertoa mieltäsi painavista asioista. Miten omat vanhempasi, voisivatko he olla tukemassa sinua mietinnöissäsi? Entä onko sinulla sisaruksia tai joku hyvä ystävä, jolle voisit uskoutua? Isovanhemmilla on usein oikeaa viisautta katsella asioita, hekin ovat olleet nuoria ja varmasti ilahtuisivat, jos heidän neuvoa kysyttäisiin. Entä koululla, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, opettaja? Heillä on kaikilla salassapitovelvollisuus eli voit hyvin uskoutua heille.

Voisit myös soittaa tänne meille ja harjoitella aiheesta puhumista. Numeromme on 116 111. Soitto on täysin anonyymi, maksuton eikä näy puhelinlaskussasi. Voimme myös yhdessä miettiä, mitä sellaisia asioita arjessasi on, josta voisit hakea itsetuntosi vahvistamista. Niitä löytyy kaikilta, emme vaan aina itse niitä huomaa.

Hyvää kevään alkua ja tsemppiä sinulle.

Lämpimin ajatuksin

Lasten ja nuorten netin päivystäjä