Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos pohdinnoistasi. Olen iloinen, että käyt juttelemassa nuortenasemalla ja on hienoa, että koet avun hyväksi.
Parantuminen voi olla joskus pelottavaa, jos ei ole varma sen kestävyydestä tai jos tuntuu, että silloin olisi jotenkin velvollinen olemaan koko aika hyvinvoiva ja onnellinen. En tosin tiedä, ajatteletko sinä näin, sillä pelkoja parantumisen suhteen voi olla monenlaisia ja se on hyvin ymmärrettävää. Joskus voi olla myös niin, että oma sairaus ja sen tuoma olo on niin tuttu, ettei siitä siksi haluaisi luopua, jos elämä ilman sitä tuntuu oudolta.
Pystytkö puhumaan ajatuksistasi rehellisesti omalle työntekijällesi? Minusta nuo ovat todella tärkeitä ajatuksia ja toivon, että keskustelette niistä siellä yhdessä ja pohditte, mistä nämä ajatukset tulevat.
Ajattelen, että kukaan ei voi olla koko ajan onnellinen eikä se olisi täyttä elämää lainkaan. Elämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja tapahtumat, niin hyvät kuin huonot. On hyviä päiviä, huonoja päiviä, iloa ja onnea, mutta myös ärsytystä, surua ja turhautumista. Toivon, ettet siis koe painetta siitä, että et saisi kokea mitään kurjia tunteita tulevaisuudessa, vaikka tervehtyisitkin täysin.
Vaikka sanot, ettet halua tehdä elämästäsi kivaa, niin toivon silti, että tulevaisuutesi olisi jotakuinkin hyvä ja onnellinen ja nauttisit elämästäsi ainakin pääsääntöisesti, saisit viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa ja löytäisit oman tapadi elää ja vaikuttaa tähän maailman kulkuun. Olet tärkeä!
Jos kaipaat joskus juttukumppania, olemme täällä kuuntelemassa! Voit soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111 täysin maksutta. Olemme auki joka päivä vuoden ympäri. Lisäksi meillä on joka ilta chat ja voit halutessasi myös kirjoittaa meille nettikirjeen. Chatin ja kirjepalvelun löydät täältä Nuortennetistä.
Kaikkea hyvää sinulle!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hyvä, että kerrot tilanteestasi. Kurja kuulla, että sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. En tiedä sinusta mitään, mutta kuulostaa siltä, että voit nyt jostain syystä tosi huonosti. Ehkä sinulle on tapahtunut jotain ikävää, ehkä joku kohtelee sinua huonosti tai et koe kuuluvasi mihinkään. Usein pahaan oloon on joku syy ja olisi tosi tärkeää, että sille asialle tehtäisiin jotain, jotta voisit taas paremmin.
Toivoisin, että elämässäsi olisi myös hyviä ja iloisia asioita ja ihmisiä, jotka haluavat sinulle hyvää. Toivottavasti pystyt näkemään myös nuo asiat, iloitsemaan niistä ja hakeutumaan niiden ihmisten seuraan, joiden luona sinun on hyvä olla ja joiden seurassa saat olla oma, ihana itsesi.
Jotta vointisi muuttuisi paremmaksi, toivon, että saat siihen apua. Jos kukaan ei vielä tiedä, että voit huonosti, toivon, että kävisit ennen koulujen loppumista kertomassa itsetuhoisista ajatuksistasi koulusi terkkarille tai kuraattorille. Olisi tärkeää, että saisit apua jo ennen kesälomia. Loman aikana saat apua kuntasi terveyskeskuksesta.
Voit myös milloin tahansa soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (numeromme on 116 111) tai tulla chattiin juttelemaan. Näiden lisäksi meillä on kirjepalvelu, jossa voi kirjoittaa meille kirjeen. Kaikki palvelumme ovat auki joka päivä, myös kesällä, eivätkä ne maksa sinulle mitään. Ethän jää yksin! Olet tärkeä ja arvokas ja sinullakin on oikeus olla onnellinen ja voida hyvin!
Jos haluat lukea lisää asiasta, täältä löydät Nuortennetissä olevan tekstin mielen hyvinvoinnista:
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos ehdotuksestasi! Saamme usein toiveita palstoista, joilta voisi löytää ystävän tai seurustelukumppanin. Ystävän tai oman rakkaan löytäminen olisi monelle todella tärkeää, joten ymmärrämme hyvin toiveen tällaisesta palstasta.
Tällä hetkellä emme kuitenkaan pysty luomaan palstaa, joka olisi varmasti turvallinen ja jossa jokainen olisi varmasti se, joka sanoo olevansa. Lupaamme kuitenkin pitää asian mielessä ja pohdimme, jos joku päivä tällainen olisi jollain tapaa mahdollista.
Sitä odotellessa ei auta kuin toivoa, että koulussa tai lomalla eteen tulee uusi, ihana ihminen, jonka kanssa synkkaa ja jonka kanssa voi alkaa viettää enemmänkin aikaa.
Iloa ja aurinkoa sinulle ja kaikille keskustelupalstan lukijoille!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi. Jouduin poistamaan siitä osia muita lukijoita suojellakseni, mutta luin kyllä tarkasti koko tekstin.
Kurja kuulla, että koet itsesi masentuneeksi, olet alakuloinen sekä itkuinen ja koet jatkuvaa tarvetta satuttaa itseäsi. Kuten sanoit, se on asia, johon koukuttuu harmillisen helposti.
Kerrot kuitenkin, että kaiken taustalla on se, että joku näkisi hätäsi. Se on tärkeä viesti ja juuri niin kuuluukin tehdä. Kun olo on huono eikä selviä siitä itse, on aivan oikein hakea siihen apua. Sinun ei tarvitse jäädä yksin tilanteesi kanssa. Huomionhakeminen on positiivinen asia. Jokainen meistä tarvitsee hellyyttä ja huolenpitoa ja jos sitä ei jossain tilanteessa saa tarpeeksi, on ihan oikein pyytää sitä lisää. Varsinkin kun voimme huonosti, tarvitsemme muita ihmisiä.
Suosittelisin kyllä lämpimästi äidille kertomista. Se, että pohdit sitä jo itse, kertoo siitä, että tiedät hänen välittävän sinusta ja huolehtivan sinusta. Olet hänelle varmasti äärimmäisen tärkeä ja rakas. Kerro siis ihmeessä äidillesi, että koet itsesi masentuneeksi ja alakuloiseksi ja että satutat itseäsi.
Toinen vaihtoehto on tietenkin käydä juttelemassa koulusi terkkarille. Koulut loppuvat pian eli kehotankin sinua käymään siellä ihan pikapikaa, jotta saat apua vielä ennen kesää. Lomien aikana saat apua paikkakuntasi terveyskeskuksen ajanvarauksen kautta. Siellä tiedetään, millaisia palveluita paikkakunnallasi on nuorille.
Haethan apua mahdollisimman pian, ettei olosi huononnu entisestään. Ansaitset voida hyvin ja toivoisin, että voisit nauttia tulevasta kesästä ystäviesi kanssa ilman, että alakulo ja masentunut mieliala hankaloittavat lomailuasi. Olisi mukavaa, jos syksykin alkaisi paremmissa merkeissä ja sinulla olisi joku tukitaho auttamassa sinua.
Täällä Nuortennetissä on lisätietoa mielen hyvinvoinnista ja itsensä satuttamisesta. Löydät ne täältä: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/.
Voit aina myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen tai tulla chattiin juttelemaan. Numeromme on 116 111 ja olemme auki joka päivä, myös kesällä. Soittaminen ei maksa mitään ja voit jutella täysin anonyymisti.
Lämpimin halauksin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Olen tosi pahoillani, että isäsi vei sinut talvella ulos ja satutti sinua. (Poistin osan tekstistä suojellakseni muita lukijoita.) Sen on täytynyt olla tosi pelottava kokemus sinulle. Vielä kurjempaa on, että hän ei pyytänyt sitä anteeksi tai myöntänyt tehneensä väärin. Olen pahoillani myös siitä, että äitisikään ei ollut tuossa tilanteessa puolellasi.
Oletteko jutelleet tuosta tapahtumasta jälkeen päin? Vaikka siitä olisi jo aikaa, niin olisi tosi tärkeää, että kertoisit heille siitä, että se oli sinusta pelottavaa ja että se painaa sinua yhä. Voi olla, että myös he miettivät sitä aika ajoin.
Lisäksi olisi tosi tärkeää, että voisit käydä sitä läpi jonkun ulkopuolisen kanssa. Voisitko kertoa koulusi terkkarille tai kuraattorille, että sinulle on tapahtunut asia, joka vaivaa mieltäsi? He voisivat olla myös yhteydessä vanhempiisi ja varmistaa, että samanlaista tilannetta ei enää tule tapahtumaan ja että vanhempasi ymmärtäisivät, kuinka vahingollista tuollainen käytös sinun kannaltasi on. Koulujen lomat alkavat kohta, mutta vielä ehtisit käydä juttelemassa asiasta ennen kesälomaa.
Toivon, että kotonasi on tuon jälkeen ollut rauhallista ja sinua kohdellaan nykyään paremmin. Jos sen sijaan kohtaat kotonasi edelleen väkivaltaa tai muunlaista kaltoinkohtelua, niin suosittelen kertomaan siitäkin koulun työntekijöille. Sinun kuuluisi tuntea olevasi kotona aina turvassa ja olevasi tärkeä ja rakastettu. Lisätietoa kotona tapahtuvasta väkivallasta voit lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/ihmissuhteet/perheen-huolia/vakivalta-perheessa/
Muistathan myös, että jos pelkäät joskus tulevasi kotona satutetuksi tai niin on juuri käynyt, niin mene johonkin turvalliseen paikkaan (vaikka ulos tai lukitun oven taakse) ja soita hätänumeroon. Sieltä saat apua kaikkina vuorokauden aikoina.
Voit milloin tahansa soittaa myös meille Lasten ja nuorten puhelimeen tai tulla chattiin juttelemaan. Numeromme on 116 111 ja olemme auki vuoden jokaisena päivänä, myös kesällä. Puhelut ovat maksuttomia ja anonyymejä.
Sinua ajatellen
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hienoa, että kirjoitit tilanteestasi. Olen tosi pahoillani, että koet saavasi kotonasi epäreilua kohtelua ja lisäksi sinua myös satutetaan. Se ei ole oikein, niin kuin itsekin aivan oikein totesit. Sinulla pitäisi olla kotona aina turvallinen olo ja tunne siitä, että vanhempasi ovat sinun puolellasi ja pitävät huolta hyvinvoinnistasi ja siitä, että sinulla on kaikki hyvin.
Olisi tosi tärkeää, että tunnelma kotona saataisiin muuttumaan, satuttaminen loppumaan ja vanhemmat näkemään tilanteen sinun kannaltasi. Lasten säännönmukaista kaltoinkohtelua ei voi selittää aikuisten stressillä tai väsymyksellä, vaikka se silloin tällöin aiheuttaisikin ylilyöntejä. Niistäkin pitäisi aikuisen aina myöhemmin pyytää anteeksi ja pyrkiä jatkossa parempaan tunteidensäätelyyn väsymyksestä tai stressistä huolimatta.
On todella hienoa, että olet yrittänyt puhua tästä heille itse. Kehotan sinua yrittämään sitä vielä kertaalleen joskus, kun on rauhallinen hetki eikä mikään riita ole käynnissä. Voit vaikka sanoa, että koet, että sinua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja kertoa, millaisia muutoksia toivot. Jos haluat, voit vaikka näyttää heille kirjoittamasi tekstin ja tämän vastauksen.
Jos keskustelusta ei tule mitään tai he eivät tunnu ymmärtävän, kuinka paljon tilanne kotona sinua kuormittaa ja kuinka paljon siitä kärsit, olisi hyvä saada joku toinen aikuinen puolellesi ja kertomaan vanhemmillesi siitä, miltä sinusta tuntuu. Onko sinulla esimerkiksi isovanhempaa tai kummia, jolle voisit kertoa siitä, miten sinua kohdellaan ja pyytää heitä auttamaan sinua? Sekä epäreilu kohtelu että erityisesti sinun satuttamisesi täytyy saada loppumaan.
Jos lähipiiristä ei löydy ketään sopivaa, kehotan sinua kertomaan asiasta koulusi terkkarille tai kuraattorille vielä ennen koulun loppua. He voivat ottaa kotiisi yhteyttä ja keskustella vanhempiesi kanssa. Myös tuosta satuttamisesta täytyisi ehdottomasti kertoa, jotta se saataisiin loppumaan heti.
Myös me täällä Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa autamme sinua mielellämme. Voit soittaa meille joka päivä numeroon 116 111 (puhelu on maksuton) tai tulla chattiin juttelemaan. Jos haluat, voimme tehdä sinusta lastensuojeluilmoituksen tuon fyysisen kaltoinkohtelun perusteella. (Siinä tapauksessa sinun täytyy tietenkin kertoa meille nimesi ja yhteystietosi.) Sen jälkeen lastensuojelusta otetaan perheeseesi yhteyttä ja jokaista teitä jututetaan erikseen. He auttavat vanhempiasi toimimaan niin, että sinulla on jatkossa turvallista olla kotona eikä sinun tarvitse pelätä tulevasi satutetuksi.
On tosi hienoa, että et ole jäänyt yksin, vaan haluat parannusta tilanteeseesi. Tarvitset nyt jonkun aikuisen apua. Ansaitset saada kotona rakkautta, turvaa ja huolenpitoa. Olet tärkeä!
Kaikkea hyvää ja kaunista kesää sinulle
toivottaa
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
Kiitos, kun rohkeasti kirjoitit tänne voinnistasi. Kun voi huonosti, niin silloin onkin tärkeää purkaa ajatuksiaan jonnekin.
Viestistäsi välittyy isoja ja vaikeita tunteita. Vaikeiden tunteiden keskellä voi joskus tulla sellainen olo, että ei meinaa jaksaa. En tiedä, mitä kaikkea tuon pahan olosi takana on ja onko jotakin tapahtunut, mutta yksin ei tarvitse jäädä, eikä yksin tarvitse jaksaa. Siksi haluankin rohkaista sinua hakemaan tukea joltakin oman elämäsi aikuiselta. Joskus se voi jo vähän helpottaa oloa, jos pystyy jakamaan huolensa jonkun kanssa.
Miltä sinusta siis tuntuisi kertoa rehellisesti olostasi jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle? Voisiko se aikuinen olla joku oma läheinen, esimerkiksi huoltaja tai sukulainen? Myös koululla voi kertoa olostaan esimerkiksi tutulle opettajalle tai voi mennä juttelemaan terveydenhoitajan tai kuraattorin kanssa. Ympärilläsi olevat aikuiset haluavat varmasti olla tukenasi ja siihen he pystyvät parhaiten, kun tietävät, miten sinulla menee ihan oikeasti.
Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla vaikka kirjeen kirjoittamista tai vaikka näyttää tämän Nuortennettiin kirjoittamasi viestin. Voit kokeilla hyödyntää myös meidän ”Huoli puheeksi” -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/
Lisää avun hakemisesta voi lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/
Täältä voit lukea lisäksi myös mielen hyvinvointiin liittyvistä asioista ja ehkä saada vinkkejä siihen, miten voisit saada oloasi paremmaksi: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/
Jos sinusta tuntuu, että haluaisit ensin mieluummin jutella anonyymisti aikuisen kanssa, niin voit soittaa myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat täysin luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet tärkeä ja arvokas! <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi! Kuulostaa siltä, että olet todella hankalassa tilanteessa. Olet tämän tytön kanssa lähentynyt ja olet todella upeasti pyrkinyt olemaan hänen tukenaan, mutta samalla tämä ihmissuhde on alkanut kuormittamaan omaa jaksamistasi ja hyvinvointiasi. On hienoa, että olet kuunnellut ja tukenut häntä, mutta samalla sinulla on oikeus myös asettaa rajoja. Kuulostaakin siltä, että olet toiminut tilanteessa tosi hyvin: olet pyrkinyt asettamaan rajoja ja olet koittanut kannustaa tyttöä hakemaan apua. Olet toiminut riittävästi ja enempään sinun ei tarvitsekaan pystyä.
Oli ikävä kuulla, että hän on suhtautunut rajojen asettamiseen syyllistävän kuuloisesti, ei ole kiinnostunut sinun asioistasi, eikä ole kunnioittanut pyyntöjäsi esimerkiksi olla laittamatta viiltelykuvia. Sinulla on oikeus sanoa, mikä ei tunnu sinusta hyvältä. Ymmärrän, mitä tarkoitat sillä, kun sanot, että sinusta tuntuu, että tyttö koittaa saada sinun huomiosi. Huonosti voiva ihminen ei välttämättä itse näe, miltä hänen käytöksensä voi tuntua toisessa, eikä hän välttämättä kykene itse juuri sillä hetkellä näkemään, että tarvitsisi apua.
Kuten jo sanoin aiemmin, niin sinä olet toiminut todella upeasti ja riittävästi. Nyt onkin tärkeintä, että pystyisit huolehtimaan omasta hyvinvoinnistasi, ettet myös sinä ala voimaan huonommin. Sinä saat asettaa rajoja ja sinun ei myöskään kannata jäädä yksin tämän asian kanssa. Miltä sinusta tuntuisi jakaa tämä huoli jonkun oman läheisen aikuisen kanssa? Tällaisesta voi mennä juttelemaan myös esimerkiksi koulukuraattorin tai vaikka nuorisotyöntekijän kanssa. Joskus se voi keventää hieman omaa taakkaa, kun joku toinenkin tietää asiasta.
Entä voisitko tälle tytölle kertoa, että olet hänestä kovasti huolissasi, mutta tällä hetkellä sinun omat voimavarasi eivät riitä hänen tukemiseensa ja toivot vielä kerran, että hän hakisi apua? Jos hän päättää olla hakematta apua, niin muista, että se ei ole sinun vastuullasi. Entä voisitko sanoa, miltä sinusta tuntuu flirttailevat kommentit ja se, kuinka hän tuntuu väheksyvän sinun asioitasi? Sinulla on oikeus sanoa, etteivät ne tunnu sinusta mukavalta.
Jos sinulla herää akuutisti huoli, että hän aikoo satuttaa itseään, niin voit soittaa myös hätäkeskukseen (112). Itsetuhoisuus on merkki siitä, että hän voi huonosti ja tarvitsee apua. Hätäkeskukseen soittaminen on hyvä vaihtoehto, jos tiedät tai pelkäät, että hän tekee itselleen jotakin.
Jos haluat anonyymisti ja luottamuksellisesti jutella tästä tilanteesta lisää, niin voit soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Toivottavasti tyttö saa apua itselleen ja muista, että sinä olet toiminut tosi hienosti. <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei Kookos🥥!
Kiitos viestistäsi!
Ahdistelun kohteeksi joutuminen ei ole ikinä uhrin vika ja olen todella pahoillani, että olet joutunut sellaista kokemaan. Olet kuitenkin toiminut itse tilanteen jälkeen todella hienosti ja esimerkillisesti: olet tehnyt henkilöstä valituksen ja kerroit äidillesi.
On normaalia, että tuollaisen jälkeen voi jäädä itselle ahdistunut olo vielä pitkäksikin aikaa. Omien vaikeiden ajatusten kanssa ei tulisikaan jäädä yksin, vaan olisi tärkeää puhua asiasta vielä jollekin turvalliselle aikuiselle. Voisitko mennä äidillesi vielä puhumaan ja kertoa, että asia vaivaa mieltäsi edelleen? Asiasta voi mennä juttelemaan myös esimerkiksi opettajalle, koulukuraattorille tai vaikka nuorisotyöntekijälle.
Ahdistelusta voi tehdä valituksen lisäksi myös rikosilmoituksen. Sen voit tehdä itse tai ottaa jonkun aikuisen siihen tueksi. Voit tehdä myös matalalla kynnyksellä ilmoituksen Pelastakaa Lasten Nettivihje-palveluun: https://www.pelastakaalapset.fi/kehittamis-ja-asiantuntijatyo/nettivihje-ja-seksuaalivakivallan-ennaltaehkaisy/ilmoita/
Jos haluat purkaa ajatuksiasi vielä nimettömästi ja luottamuksellisesti, niin voit soittaa myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos, kun laitoit viestiä!
Kurja kuulla, että sinulla on ollut kaverihuolia ja olet jäänyt yksin. On normaalia, että kaverisuhteissa tulee joskus riitoja ja erimielisyyksiä, mutta se ei kuulosta mukavalta, että useasti joku on pilannut kaverisuhteesi. Hienoa kuitenkin kuulla, että joitakin riitoja on saatu selvitettyä.
Sekin on normaalia, että elämän varrella kaverit saattavat vaihtua. Joku kaverisuhde saattaa pikkuhiljaa jäädä ja elämään tulee uusia ihmisiä. Jos on useasti jätetty yksin, niin joskus voi olla vaikea luottaa, että uudet kaverit pysyvät. Uskon kuitenkin, että tulet ihan varmasti löytämään sellaisia kavereita itsellesi, keihin voit luottaa ja keiden kanssa sinun on hyvä olla.
Jos kuitenkin kaverisuhteissa on paljon huolia, niin silloin voi olla hyvä joskus ottaa myös aikuinen asioiden selvittelyjen tueksi. Miltä sinusta tuntuisi kertoa kaverihuolista esimerkiksi omalle läheiselle aikuiselle tai opettajalle?
Silloin tulee myös ehdottomasti kertoa aikuiselle, jos joku kiusaa ja käyttäytyy ikävästi. Tuo yksi luokkalainen käyttäytyy todella kurjasti ja epäreilusti sinua kohtaan olemalla ilkeä ja matkimalla. Tuollaiseen käytökseen tulisi aina puuttua ja siksi olisikin tärkeää, että kertoisit tästäkin aikuiselle. Aikuisten tehtävä on puuttua kaikenlaiseen kiusaamiseen!
Täältä Nuortennetin Kaverit-sivulta voit lukea lisää vielä tästä aiheesta ja ehkä saada lisää vinkkejä: https://www.nuortennetti.fi/ihmissuhteet/kaverit/
Jos haluat jutella kaverihuolista tai ihan mistä tahansa muustakin asiasta nimettömästi, niin voit soittaa myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111). Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. Kaikki keskustelut ovat täysin luottamuksellisia! https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
No onpa kurja, että koet englannin opettajan kohtelevan sinua epäreilusti. Kuulostaa siltä, että olet toiminut kaikin tavoin oikein: toimit yhteisten sääntöjen mukaan, olet aktiivinen ja kohtelet hyvin luokkatovereitasi. Sen lisäksi olet ottanut asian puheeksi ensin opettajan itsensä kanssa. Jos koet, että hän jatkossakin kohtelee sinua epäoikeudenmukaisesti, voit laittaa asiasta viestiä rehtorille, joka on opettajien esimies. Ei tosiaan ole oikein, että hän rokottaa yhdestä virheestä noin paljon.
Kuulostaa kyllä työläältä tehdä kaikki koulutehtävät kännykällä. Ymmärrän toisaalta, että läppärit voivat olla tosi kalliita. Onneksi niitä saa myös käytettynä. Löytyisikö sinulle sellaista? Tai onko jollain sukulaisellasi vanha läppäri, jota ei enää käytä? Olisi kyllä hyvä saada käyttöön tietokone, jolla voisi kirjoittaa koulutehtävät.
Tuo vanhempien taholta tuleva paine saada hyviä numeroita ei myöskään kuulosta kivalta. Uskon, että teet kuitenkin parhaasi ja se riittää.
Kai vanhempasi tietävät, mitä kännykällä teet? Kännykän kautta voi tapahtua vakaviakin rikoksia, joten ymmärrän vanhempiesi huolen, samoin pelon siitä paljon uutisoidusta asiasta, että kännykällä olo vähentää keskittymiskykyä. Toisaalta et ole niillä somealustoilla, joita pidetään haitallisimpana. Tärkeintä olisikin näissä riitatilanteissa, että vanhemmat tietäisivät, mitä kännykällä teet. Sitä kuitenkin tarvitaan myös moneen tärkeään asiaan, muuhunkin kuin someen. Toivottavasti vanhempasi ymmärtävät sinua jatkossa tämän suhteen paremmin.
Kohta alkaa onneksi kesäloma ja toivottavasti saat silloin levätä ja tehdä paljon mukavia asioita!
Jos mikä tahansa asia mietityttää sinua, ole vain yhteydessä! Olemme vain puhelinsoiton päässä numerossa 116 111 eikä puhelu maksa sinulle mitään. Voit tulla myös chattiimme tai kirjoittaa kirjepalveluun. Olemme auki joka päivä, myös kesällä!
Leppoisaa lomaa!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos viestistäsi. Uskon, että harmittaa tuollainen monta vuotta kestänyt vaiva, joka hankaloittaa myös kavereiden kanssa oleilua. Ymmärrän, että turhauttaa, jos lääkäritkään eivät ole keksineet, mikä jaloissasi on. Joskus näissä asioissa täytyy olla hurjan sinnikäs ja käydä useilla eri lääkäreillä ennen kun joku osaa auttaa. Oletko käynyt myös kouluterkkarilla kertomassa vaivastasi? Jos sinun pitää kävellä pidempi matka esim. vapaa-ajallasi, niin onko sinulla polkupyörä käytössäsi? Onko sillä kulkeminen helpompaa?
On harmillista, etteivät ystävät odota sinua, vaan kävelevät niin kovaa, ettet pysy perässä. Tietäväthän he, että jalkoihisi sattuu? Useimmat ihmiset ovat empaattisia, joten voisivatkohan he kävellä hitaampaa, jos sanot, että on mälsää kävellä yksin, kun et jalkojesi vuoksi pysty kävelemään heidän kanssaan samaa vauhtia? Ehkä oletkin näin sanonut, mutta toivottavasti he seuraavalla kerralla ymmärtävät tilanteen sinunkin kannaltasi. Toivon kovasti, että he ajattelisivat sinua tässä asiassa ja sitä, ettei tunnu hyvältä jäädä aina kavereista jälkeen.
Oli kurja lukea siitä, ettei sinulla ole vapaa-ajalla seuraa. Voi olla tylsää viettää vapaa-aikaa aina yksin. Tiedätkö, olisiko joku samalla tai rinnakkaisluokalla oleva myös yksin ja kaipaisi seuraa? Voisitko pyytää joskus jotakuta tekemään kanssasi jotain illalla vai onko kaikilla aina muuta tekemistä? Kannattaa myös seurata somessa oman kunnan nuorisotoimea tai seurakunnan nuorisotyötä. Heillä on yleensä paljon erilaisia tapahtumia, joihin voi mennä kuka vain. Jos sinua jännittää mennä yksin, voit laittaa etukäteen työntekijälle viestiä, että haluaisit tulla, mutta et tunne sieltä ketään ja tuleminen siksi jännittää. He ovat kyllä ammattilaisia ja voivat olla seuranasi.
Tai onko sinulla mitään kiinnostuksen kohdetta, jolla olisi netissä oma yhteisö? Sellaisista paikoista monet ovat saaneet seuraa myös live-elämään. Tai ehkä voisi olla jotain kesäleirejä, jotka sinua kiinnostaa? Esimerkiksi Luontoliitolla tai paikallisella taideseuralla voi olla leirejä tai muuta kesätoimintaa joitain mainitakseni. Myös oman paikkakunnan nettisivujen tapahtumakalenteria kannattaa katsoa sillä silmällä, mitä kivoja tapahtumia on tulossa. Ehkä sellaiseen voisi pyytää jotakuta mukaan?
Voi olla, että nämä vinkit menevät ihan metsään, kun en tunne sinua. Jos haluat, voit aina soittaa meille numeroon 116 111 tai tulla chattiin juttelemaan, niin voimme paremmin miettiä sitä, mitä tekemistä keksisimme sinulle vapaa-ajalle, ettet joutuisi olemaan yksin. Yhteydessä voi toki olla mistä tahansa muustakin asiasta tai jos on tylsää ja kaipaa juttuseuraa. Kaikki palvelumme ovat maksuttomia ja anonyymejä ja olemme auki vuoden jokaisena päivänä, myös kesällä!
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti jalkojesi kipuun löytyy joku syy. Tsemppiä siihen!
Lämpöisin terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariMoi Lukutoukka 📚📚📚🐛🐛🐛!
Kiitos viestistäsi! Ikävää kuulla, että sinulla on ollut paha olo. Toimit jo nyt todella hienosti, kun kirjoitit tänne Nuortennettiin, sillä pahan olon kanssa ei pidä jäädä yksin.
Joskus pahan olon taustalla voi olla jotakin, joka sen on aiheuttanut. Joskus saattaa olla esimerkiksi koulustressiä, perhehuolia tai vaikka riitaa kaverin kanssa. Osaatko sanoa, onko sinulla ollut mielenpäällä jotakin tai onko sattunut jotakin erityistä? Joskus voi olla myös niin, ettei osaa sanoa, mistä paha olo tulee. Murrosikään kuuluu myös mielialan vaihteluja ja on normaalia, että olo voi olla joskus alakuloinen.
Pahan olon kanssa ei kuitenkaan pidä jäädä yksin ja erityisesti silloin on syytä hakea tukea, jos paha olo ei tunnu helpottavan. Puhuminen saattaa usein helpottaa ja keventää ainakin vähän oloa. Miltä sinusta tuntuisi mennä kertomaan pahasta olosta jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle? Aikuinen voi olla kuka tahansa sellainen itselle läheinen aikuinen, kenelle sinusta tuntuisi hyvältä puhua. Myös koulun ammattilaiselle, kuten kuraattorille tai terveydenhoitajalle, voi mennä juttelemaan pahasta olosta. He ovat koululla teitä oppilaita varten ja ovat tottuneet kohtaamaan erilaisia huolia.
Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin voit katsoa täältä vinkkejä tai hyödyntää Nuortennetin ”Huoli puheeksi” -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/
On myös tärkeää, että voit itkeä silloin, kun itkettää ja hakea lohtua itsellesi. Entä tuntuisiko sinusta, että pystyisit unohtamaan pahan olon joskus edes hetkeksi keskittymällä joihinkin kivoihin juttuihin? Täältä voit lukea vinkkejä myös, millä tavalla voi kokeilla saada oloaan vähän paremmaksi: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/kaikilla-on-joskus-mieli-maassa/
Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu. Meillä pystyt juttelemaan luottamuksellisesti ja nimettömästi kaikesta mielenpäällä olevasta. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Hyvää kesän odotusta sinullekin!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hyvä, että kyselet viestisi perään. Eri ihmiset moderoivat eri palstoja ja voi olla, että tekevät työtään eri aikataulussa. Toivotaan, että saat viestiisi pian vastauksen!
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Kiitos kysymyksestäsi! Elämänkaarella tarkoitetaan ihmisen koko elämää syntymästä lapsuuden ja nuoruuden kautta aikuisuuteen, vanhuuteen ja elämän päättymiseen. Eri elämänvaiheisiin kuuluu eri ihmisillä samankaltaisia piirteitä, mutta jokaisen ihmisen elämänkaari on tietenkin yksilöllinen.
Terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä -
JulkaisijaArtikkelit