Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Vastauksesi on nyt poistettu. Hyvä, että hoksasit laittaa siitä viestiä, jos tulit sen julkaisun suhteen toisiin ajatuksiin.
Laitan tuon parannusvinkkisi eteen päin, mutta voi olla, että sitä on hanakala toteuttaa. Kiitos kuitenkin siitä, otamme mielellämme vastaan kaikki ehdotuksenne ja toiveenne ja pidämme ne tallessa tulevaisuuden muutostöitä varten.
Kaikkea hyvää sinulle!
Terveisin
Lasten- ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hyvä, kun ilmoitit meille tuosta tapahtuneesta. Olen tosi pahoillani, että olit kirjoittanut pitkän tekstin aivan turhaan. Olet syystäkin turhautunut. Koska tekniikasta ei koskaan tiedä, voisi olla jatkossa turvallisempaa kirjoittaa teksti ensin johonkin tekstinkäsittelyyn ja siirtää se sitten vasta ohjelmaan.
Vien palautteesi eteen päin ja tutkimme, onko ohjelmassamme ollut tuolloin jokin vika.
Pahoittelen vielä kovasti!
Terveisin
Lasten- ja nuortennetin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei nimimerkki Astma,
Kiitos viestistäsi! Silloin, kun masentaa ja ahdistaa sekä asiat painavat mieltä, on hyvä, että ajatuksiaan voi purkaa jonnekin. Onkin siis todella hienoa ja rohkeaa, että kirjoitit ajatuksistasi tänne ja pyydät apua.
Kerroit, että olet voinut huonosti ja kuinka sen lisäksi elät astman ja allergioiden kanssa. Oli huolestuttavaa myös kuulla, kuinka olet satuttanut itseäsi. Kuvailit myös, kuinka hukut läksyihin ja oli ikävä kuulla, että sinulla ei ole koulussa kavereita. Vaikka sinulla on nyt vaikeaa, niin olet silti todella arvokas nuori ja hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Toivon, että löydät ympärillesi ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet. Todelliselle ystävälle toisen seksuaalisella suuntautumisella ei ole väliä.
Pahan olon kanssa ei pidä koskaan jäädä yksin ja mielenterveyden haasteisiin on saatavilla apua. Apua voi hakea esimerkiksi koulun terveydenhoitajalta, kuraattorilta tai psykologilta. He osaavat auttaa muun muassa juuri mielenterveyteen liittyvissä haasteissa. Heidän kanssaan voit jutella myös siitä, kuinka sinusta tuntuu, että hukut läksyihin, eikä koulussa ole kavereita. Toivon, että voisit kertoa voinnistasi myös jollekin omalle läheiselle aikuiselle. On tärkeää, että sinun ei tarvitse olla yksin ajatustesi kanssa.
Mainitsit viestissäsi myös siitä, kuinka kuukautisesi ovat myöhässä. On täysin normaalia, että alussa kuukautiset voivat olla epäsäännölliset ja olla välillä reilustikin myöhässä. Ei siis hätää sen suhteen! Jos kuukautiset mietityttävät, niin omista pohdinnoista voi kertoa myös terveydenhoitajalle – hän osaa vastata monenlaisiin murrosikään liittyviin kysymyksiin.
Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.
Hyvää alkanutta vuotta!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
Ensinkin lämmin halaus sinulle. Kiitos, että jaksoit kirjoittaa tänne ja olen todella pahoillani puolestasi, ettei olosi ole helpottanut. Vaikka viestiäsi ei sen arkaluonteisen sisällön takia voi julkaista, olen sen lukenut ajatuksella.
Minulla herää suuri huoli hyvinvoinnistasi ja rohkaisisin sinua soittamaan tai kirjoittamaan meille Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/lasten-ja-nuorten-chat/ . Sieltä saat itsellesi tukea ja apua heti ja voimme yhdessä miettiä, mikä voisi helpottaa tilannettasi.
Halutessasi voit kirjoittaa myös meille nettikirjeen https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/ , siellä saat kirjoittaa henkilökohtaisista asioista luottamuksella ja kirjeesi pyritään vastaamaan mahdollisimman pian.
Jos sinulla tulee akuutti hätä tai huoli omasta terveydestäsi tai koet ettet ole turvassa, voit myös aina soittaa hätänumeroon 112. Yksin ei tarvitse jäädä. Yritä uskoa ja luottaa siihen, että apua saamalla olosi voi helpottua.
Muista että olet tärkeä ja arvokas, sinä ansaitset saada apua!
Ethän jää yksin <3
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei 💕,
Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa tänne huolistasi. On todella tärkeä hakea itselleen apua ja tukea, kun oma jaksaminen ja hyvinvointi aiheuttaa huolta. Kerrot olevasi huolissasi laihtumisestasi, jaksamisestasi sekä ruokahaluttomuudestasi. Lisäksi kerrot kohdanneesi syksyn aikana useamman raskaan asian, kuten poikakaverisi muuton sekä vanhempiesi tulevan eron. Toivon, että pystytte silti olemaan yhteydessä poikakaverisi kanssa ja saisit häneltä tukea mieltä painaviin asioihin.
Olet joutunut kohtaamaan lyhyen ajan sisällä monia haasteita, joiden lisäksi sinua huolettaa vanhempiesi jaksaminen ja hyvinvointi. Ero aiheuttaa monenlaisia tunteita myös aikuisissa, kuten surua, ahdistusta ja pettymystä. Oman vanhemman näkeminen surullisena ja ahdistuneena voi tuntua lapsesta pahalta, mutta tärkeä on muistaa, että ero on vanhempiesi päätös eikä mitenkään sinun vikasi. Vanhempiesi olo helpottuu ja kevenee ajan myötä, kun he saavat asiat yhdessä sovittua ja järjestykseen.
Tärkeintä tässä tilanteessa on pitää itsestäsi huolta ja vanhempasi myös varmasti toivovat sitä. Mikä asia elämässäsi tuottaa sinulle iloa tällä hetkellä? Näin lomalla ulkoilu, elokuvien katselu, hyvän kirjan lukeminen, musiikin kuuntelu ja kavereiden näkeminen ovat kaikki hyviä keinoja saada ajatukset hetkeksi muualle irti kotona olevista huolista. Sinulla on oikeus tehdä iloisia ja mukavia asioita, jotka saavat sinut voimaan ja jaksamaan paremmin, vaikka kotona tapahtuvat asiat sinua huolettaakin.
On tärkeä kuulla, että olet jaksanut käydä koulussa ja että pystytte puhumaan asioista avoimesti äitisi kanssa. Oletko pystynyt puhumaan hänelle omasta voinnistasi ja huolistasi? Vaikka äitisi onkin nyt surullinen tulevan eron takia, haluaa vanhempasi kuitenkin parastasi ja olla tukenasi, että voisit paremmin. Jos sinusta tuntuu, että vanhemmille on nyt hankala kertoa heidän omien murheidensa takia, voit hyvin ottaa huolesi puheeksi koulun terkkarin tai kuraattorin kanssa. Heiltä saat tukea niin syömiseen ja laihtumiseen liittyvien haasteiden kuin oman pahan mielen ja huolienkin kanssa.
Myös me Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) ja chatissa( https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/lasten-ja-nuorten-chat/ )olemme tukenasi. Meille voit soittaa nimettömästi ja puhua mistä tahansa asiasta luottamuksella. Voit halutessasi kirjoittaa meille myös nettikirjeen.
Muista, ettei sinun tarvitse jäädä huoliesi kanssa yksin <3
Valoisaa ja toiveikasta Uutta Vuotta sinulle toivotellen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariTervehdys Minä vain täällä 😗,
Lämmin kiitos palautteestasi Nuortennetin tekijöille ❤️ On ihanaa kuulla, että koet Nuortennetin olevan turvallinen paikka jakaa kokemuksiaan ja myös hakea itselleen apua! On myös todella tärkeä huomio, kun kerrot avunhakemisen olevan hankalaa ja moni hakeekin nimettömänä apua Nuortennetistä koska se voi tuntua helpommalta kuin kasvokkain asiasta kertominen.
Usein kun lapsi tai nuori kirjoittaa, soittaa tai chattaa meille, kertoo hän ensimmäistä kertaa jollekin omassa elämässä olevasta huolesta tai murheesta. Asiasta kertominen voi tuntua vähemmän pelottavalta, kun voi jutella turvallisen ja luotettavan aikuisen kanssa molempien pysyessä nimettöminä. Samalla tulee ikään kuin harjoitelleeksi asiasta kertomista ja kun ensin kertoo asiasta nimettömästi, voi seuraavalla kerralla kertominen jollekin tutulle ihmiselle tuntua jo vähän helpommalta.
Jokaisessa vastauksessa pyrimme miettimään, mikä kyseisessä tilanteessa auttaisi lasta ja nuorta parhaiten ja miten me Nuortennetissä voimme tilanteessa auttaa. Jos lapsen tai nuoren tilanne kaipaa ja tarvitsee aikuisen apua, yritämme aina rohkaista kertomaan asiasta omassa elämässä olevalle turvallisen tuntuiselle aikuiselle, joka tuntee lapsen tai nuoren valmiiksi ja pystyy tätä kautta auttamaan. Aina tämä ei ole helppoa ja voi tuntua jopa mahdottomalta. Näissä tapauksissa rohkaisemme aina ottamaan yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), chattaamaan tai kirjoittamaan meille nettikirjeen https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/.
Tätä kautta lapsi ja nuori saa heti juttukaverin ja halutessaan myös apua ja tukea oman tilanteen ratkaisemiseksi. Olemme näin joulun välipäivinäkin auki joka päivä, ja meille voi soittaa ja kirjoittaa mistä tahansa asiasta!
Kiitos vielä kerran viestistäsi ja palautteestasi ja rentouttavia lomapäiviä ❤️
Valoisaa Uutta vuotta toivotellen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei ”hunajamies”!
Kiitos viestistäsi ja rohkeudestasi kertoa siitä, miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä.
Kuvailet viestissäsi, että olet yksinäinen ja ettei ketään kiinnosta se, miten sinä voit. Kerrot, että myös teeskentelet iloista, ja olet muita nähdessäsi niin kuin kaikki olisi hyvin. Kirjoittamasi perusteella ymmärrän, että sinulla ei tällä hetkellä ole kauhean hyvä olla. Onpa surullista kuulla, että tunnet tällä hetkellä näin. Osaatko sanoa, miten kauan olet kokenut itsesi yksinäiseksi ja surulliseksi sekä mikä olisi johtanut tähän olotilaan?
On monta syytä peitellä omaa pahaa oloaan, esimerkiksi se, ettei halua huolestuttaa muita, tai on pelko siitä, miten ihmiset ympärillä reagoisivat, jos saisivat tietää miten huonosti oikeasti voi. Usein oman pahan olon piilottaminen on kuitenkin karhunpalvelus itselleen, eli se ei useimmiten johda ainakaan parempaan oloon, vaan jatkaa yksinäisyyden kierrettä, koska ei päästä ketään lähelle, jolloin myös tunne siitä, ettei kukaan välitä vahvistuu. Oletko miettinyt, miksi haluat peitellä omaa pahaa oloasi muilta? Mitä luulet, että tapahtuisi jos vastaisitkin seuraavan kerran, kun joku kysyy, jos olet kunnossa ihan rehellisesti, että et juuri nyt voi kovin hyvin?
Useimmat läheiset ihmiset haluavat auttaa ja tukea, mutta aina eivät lähimmätkään ihmiset ole tietoisia toisen pahasta olosta, jos ei sitä uskalla näyttää tai siitä uskalla kertoa. Siksi rohkaisenkin sinua kertomaan rehellisesti esimerkiksi vanhemmillesi, miten oikeasti voit. Jo sen ääneen sanominen jollekin voi olla ensimmäinen askel kohti parempaa oloa! Uskon, että ei ole helppoa alkaa kertoa omasta aidosta olostaan, jos on tottunut teeskentelemään muuta, mutta onnistut siinä varmasti ja tapoja kertoa on monia. Voisitko kenties juttelemisen sijaan kirjoittaa puhelimella viestin tai kirjoittaa ihan kirjeen esimerkiksi vanhemmillesi? Tämän seurauksena he varmasti ottavat sinut ja sinun pahan olosi tosissaan ja voitte jutella olostasi ja miettiä mitä asialle voitaisiin tehdä.
Sinä todellakin ansaitset voida hyvin. Toivon todella, että uskallat näyttää oman aidon olosi ja tarpeesi jollekin lähellä olevalle ihmiselle, jotta saisit sen avun, jonka todellakin ansaitset.
Jos haluat jutella enemmän olostasi meidän kanssamme, olet aina tervetullut juttelemaan Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111 (suomeksi), 0800 96 116 (på svenska)), chattiin tai kirjoittamaan nettikirjeen. Olemme täällä sinua varten ja yhdessä voimme miettiä ratkaisuja tilanteeseesi tai vain olla kuuntelevana korvana.
Älä jää yksin olosi kanssa. Jaettu huoli ja paha olo on aina kevyempi kantaa <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei ”Ahdistunut 13v”!
Kiitos viestistäsi. Olipa hyvä, että kirjoitit ja kerroit tilanteesta, joka todellakin kuulostaa siltä, että se ahdistaa sinua ja aivan syystäkin.
Kirjoitit, että entinen opettajasi tulee juttelemaan sinulle erilaisissa tilanteissa, joka ahdistaa sinua. Todella ymmärrettävää, että sinua alkaa ahdistamaan, jos henkilö, jonka kanssa et haluaisi jutella hakeutuu useasti sinun seuraasi. Olen iloinen siitä, että olet hänelle yrittänyt sanoa asiasta, mutta surullista lukea, että hän ei ole kuunnellut toivettasi.
Opettajia on erilaisia. Jotkut hakeutuvat enemmän oppilaiden luokse, koska kokevat mieluisaksi tehtäväksi jutella oppilaiden kanssa ja luoda heihin turvallisia suhteita ja huolehtia siitä, ettei kukaan jäisi yksin esimerkiksi välitunneilla. Kuitenkin se, että tämä kyseinen opettaja ei ole kuunnellut toivettasi siitä, ettet kaipaa hänen seuraansa, sekä se, että hän on kysynyt osoitettasi ja kysyy koska hän voisi hakea sinut tai tuoda sinulle jotakin kuulostaa jo huolestuttavalta ja epäasialliselta käytökseltä opettajan puolelta. Kenenkään opettajan tehtäviin ei kuulu seurustella oppilaiden kanssa koulun ulkopuolella.
Sinun ei todellakaan tule tuntea ahdistuneisuutta koulussa, ja varsinkaan kenenkään opettajan takia. Toivon todellakin, että tähän asiaan puututaan mahdollisimman nopeasti. Siksi toivonkin, että uskaltautuisit kertomaan saman, minkä tänne kirjoitit, esimerkiksi vanhemmillesi, jotta asialle voitaisiin tehdä jotakin. Miltä sinusta tuntuisi kertoa vanhemmillesi tästä ahdistavasta tilanteesta? Myös esimerkiksi koulun kuraattorille voit hyvin kertoa kokemastasi, ja hän osaa varmasti auttaa sinua tässä tilanteessa. Mitä tästä ajattelet?
Jos haluat miettiä tilannettasi enemmän kanssamme, olet aina tervetullut juttelemaan Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111 (suomeksi) 0800 96 116 (på svenska)), chattiin tai kirjoittamaan nettikirjeen. Olemme täällä sinua varten!
Olen iloinen, että kirjoitit asiasta ja toivon todella, että jatkat asiasta kertomista jollekin turvalliselle aikuiselle, joka pystyisi tilanteeseen puuttumaan. Uskon todella, että asia selviää!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
Kiitos viestistäsi! Oli huolestuttavaa ja surullista kuulla, kuinka sinulla on ollut huono olla, et meinaisi jaksaa ja sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Kuvailit tekstistäsi itsetuhoisuutta, joka voi olla järkyttävää muille lukijoille ja sen takia olen poistanut ison osan tekstistäsi. Olen kuitenkin lukenut tekstisi kokonaan.
Minulla heräsi todella suuri huoli voinnistasi ja itsetuhoisista puheistasi. Kun pahaa oloa on jatkunut pitkään, niin voi tulla sellainen olo, että ei enää millään meinaisi jaksaa. Silloin voi tulla myös itsetuhoisia ajatuksia.
Kirjoitit, että olet kaverillesi kertonut voinnistasi. Se on ollut todella hienoa ja rohkeaa, kun olet uskaltanut kertoa, mutta oli todella ikävää, millä tavalla kaverisi oli kommentoinut. Hän on toiminut väärin kannustaessaan sinua itsetuhoisuuteen.
Pohdit viestistäsi, että mitä sinun tulisi tehdä ja sanoit tarvitsevasi apua. Ensimmäinen askel kohti parempaa on juurikin se, että tunnistaa tarvitsevansa apua. Kuvailet tekstistäsi niin vakavia asioita, että koen tärkeäksi, että pääset juttelemaan ajatuksistasi ammattilaisen kanssa. Olet toiminut oikein kirjoittaessasi olostasi tänne, mutta haluan kannustaa sinua juttelemaan myös ammattilaiselle. Ammattilaisella on keinoja auttaa vakavissa mielenterveyteen liittyvissä asioissa, eikä niiden kanssa pidä koskaan jäädä yksin.
Ammattilaisen apua voi saada esimerkiksi koulusta (koulukuraattori, -terveydenhoitaja tai -psykologi) tai oman paikkakunnan terveysasemalta. Jos tilanne on akuutti ja pelkäät, että teet itsellesi jotain, voit soittaa myös hätäkeskukseen (112).
Mainitsit, että sinulla on läheisiä ihmisiä elämässäsi. On myös tärkeää, että he ovat tietoisia siitä, miten sinä oikeasti voit. En tiedä, oletko kertonut heille voinnistasi, mutta toivon, että rohkaistuisit kertomaan rehellisesti myös heille, että tarvitset apua. Sekin voi joskus keventää omaa mieltä edes vähän, jos juttelee jonkun kanssa. On tärkeää, että saat mahdollisimman paljon tukea itsellesi.
Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu. Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet tärkeä ja arvokas! Älä jää yksin! <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei, V[osa nimimerkistä poistettu] 16,
Kiitos viestistäsi! Poistin osan nimimerkistäsi, koska haluamme suojata henkilöllisyytesi. Emme myöskään julkaise tekstejä, joissa kuvaillaan väkivaltaa, joten siksi poistin osan viestistäsi.
Hienoa kuulla, että haluaisit lopettaa sähkötupakan polton. Lopettaminen voikin olla vaikeaa ja siihen on hyvä saada apua. Vaikka et olisi vielä pystynyt lopettamaan, niin saat olla ylpeä jo siitä, että haluat lopettaa ja tunnistat, että tarvitset siihen apua!
Kirjoitit, että sähkötupakan poltto vaikuttaa sinuun niin, että saatat esimerkiksi käyttää väkivaltaa läheisiä ihmisiä kohtaan ja saatat valvoa koko yön. Kuulostaa huolestuttavalta, että saat tuollaisia oireita ja silloin on vielä erityisen tärkeää, että saisit lopetettua sähkötupakan polton. Väkivaltaa ei saisi ikinä käyttää ketään kohtaan ja siihen on aina saatava apua, jotta oppisi keinoja hillitsemään aggressiivista käytöstään.
Jollekin saattaa toimia se, että sähkötupakan polttamista vähentää pikkuhiljaa ja joku toinen saattaa lopettaa sen heti kertaheitolla. Erityisesti nuoren on kuitenkin tärkeää saada lopettamiseen apua ammattilaiselta. Esimerkiksi kouluterveydenhoitaja osaa antaa neuvoja. On myös tärkeää, että voit kertoa ammattilaiselle, millä tavalla sähkötupakka on vaikuttanut sinuun, niin hän osaa auttaa sinua myös siinä. Lopettaminen voi olla vaikeaa, mutta se ei ole kuitenkaan mahdotonta.
Jos haluat kirjoitella asiasta vielä luottamuksellisesti ja nimettömästi, niin meille voi myös kirjoittaa nettikirjeitä. Nettikirjepalvelussa pystyt käymään pidempiaikaisempaa kirjeenvaihtoa päivystäjien kanssa. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/tietoa-nettikirjepalvelusta/
Meille voi myös soittaa ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai tulla chattiin juttelemaan.
Rauhallista joulun aikaa!
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei winter bear ❄️🐻❄️,
Kiitos, kun rohkeasti ja avoimesti kerroit ajatuksistasi ja tilanteestasi!
Kuulostaa siltä, että elämässäsi on tapahtunut paljon monenlaisia asioita ja ne ovat ymmärrettävästi sinulla ajatuksissa. Oli kurja kuulla, että paras kaverisi on joskus syrjinyt sinua ja kuinka olet kokenut, että veljesi on isällesi ”lemppari”. On myös ikävää, että isäsi on ollut ilmeisesti paljon iltoja ja öitä pois, koska on ollut juomassa. Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan ja todistamaan tällaisia asioita.
Oli surullista kuulla myös, kuinka vihaat itseäsi. Kun on paha olla, niin silloin voi olla vaikea nähdä itsessään tai elämässään mitään hyvää. Jos tulkitsin viestistäsi oikein, niin sinulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja sinusta ehkä tuntuu siltä, että et meinaisi enää jaksaa. (Poistin tämän itsetuhoisuuteen viittavan kohdan tekstistäsi, jotta se ei järkytäisi muita lukijoita.) Uskon kuitenkin, että sinullekin koittaa vielä se hetki, kun huomaat, kuinka arvokas sinä olet, vaikka juuri nyt tulevaisuus tuntuisikin toivottomalta. Yksin ei kuitenkaan tarvitse jaksaa vaikeina aikoina.
Sitä voi myös helposti laittaa muut itsensä edelle, mutta itsestään on tärkeä huolehtia ja muistaa, että myös sinä olet tärkeä. Joskus myös se voi tuntua helpommalta vaihtoehdolta vain tsempata ja esittää, että kaikki on hyvin. Harvoin kuitenkaan ihminen jaksaa esittää loputtomiin ja jossakin vaiheessa ei enää jaksakaan tsempata. Sinulla on oikeus tuntea ja näyttää vaikeitakin tunteita, eikä sinun tarvitse esittää kaiken olevan täydellisesti.
Hienoa kuulla, että olet käynyt psykiatrilla juttelemassa! Saatko tälläkin hetkellä keskustelutukea? On todella tärkeää, että mielenterveyden haasteisiin, kuten ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen sekä itsetuhoisiin ajatuksiin, saa ammattilaiselta apua. Vaikeiden tunteiden ja ajatusten kanssa ei pidä koskaan jäädä yksin. Mainitsen tähän muillekin lukijoille tiedoksi, että apua voi saada terveyskeskuksen kautta, tai koululta esimerkiksi koulukuraattorilta tai -terveydenhoitajalta.
Mainitsit myös viestistäsi äitisi, joka tietää ainakin aikaisemmista vaikeuksista, mutta ei ole ilmeisesti täysin tietoinen siitä, mitä sinulle kuuluu juuri nyt. Kirjoitit myös siitä, kuinka koet, ettei äitisi ymmärtäisi. Vaikeista ajatuksista ja tunteista voi olla vaikeaa kertoa, erityisesti läheisille ihmisille, mutta usein kuitenkin rehellisyys kannattaa. Miltä sinusta tuntuisi kuitenkin antaa sille mahdollisuus, että kertoisit voinnistasi äidillesi ihan rehellisesti? Voit myös tuoda esille sitä, että sinua pelottaa, että hän ei ymmärtäisi ja auttaisi sinua. Uskon, että äitisi haluaisi olla tukenasi.
Meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi myös soittaa, jos haluat nimettömästi ja luottamuksellisesti jutella aikuisen kanssa. Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet hyvä ja riittävä juuri tuollaisena, vaikka nyt sinulla onkin paha olla. <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei V[osa nimimerkistä poistettu] 16,
Kiitos palautteestasi!
Joskus moderoimme tekstistä osan pois, jos teksti sisältää sellaista asiaa, joka voi olla muille lukijoille haitallista tai järkyttävää. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi tarkempi kuvailu itsetuhoisuudesta tai väkivaltaisuudesta. Myös sellaiset tiedot poistetaan, jotka saattavat paljastaa kirjoittajan tai jonkun muun henkilön henkilöllisyyden. Olemme esimerkiksi tästä poistaneet osan nimimerkistäsi, jotta sinun henkilöllisyytesi pysyisi turvassa. Ymmärrän kuitenkin, että tämän seurauksena viestistä voi tulla vaikealukuisempaa. Pahoittelut siis tästä!
Hienoa, että olet löytänyt tämän meidän Nuortennetin keskustelupalstan ja kiitos, että olet kirjoitellut tänne. Toivottavasti viihdyt Nuortennetissä muuten!
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei Olematon,
Kiitos siitä, että rohkaistuit jakamaan ajatuksiasi ja mietteitäsi tänne keskustelupalstalle. Usein jo se, että ottaa asian puheeksi tai kirjoittaa ne ylös, auttaa tilanteen jäsentämisessä ja saa ehkä oloa jo hieman kevyemmäksi.
Kerrot kokevasi riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta sen takia, ettet ole saavuttanut niitä asioita, jotka ajattelet kuuluvan ikäistesi elämään. Sinulla on mahdollisesti ollut toiveita ja odotuksia, jotka eivät ole vielä täyttyneet ja koet surua koska ympärilläsi näet ihmisten saavuttavan näitä asioita. On täysin ymmärrettävää kokea paineita ja verrata itseään muihin, vaikka tosiasiassa ei ole mitään tiettyä kaavaa, jota meidän pitäisi seurata ja tehdä asioita tietyssä järjestyksessä. Jokainen meistä elää elämäänsä ja tekee ratkaisuja parhaan kykynsä mukaan. Joku toinen haluaa perustaa perheen jo nuorena, toinen taas keskittyä opiskeluun ja matkustamiseen. Yritä ajatella, ettei mikään toiveistasi ole ulottumattomissa, ne eivät vain ole tulleet vielä ajankohtaisiksi elämässäsi.
Olen pahoillani puolestasi, että raskaat ajatukset ja tunteet pyörivät mielessäsi eikä sinulla ole ketään kelle voisit uskoutua niistä. Ajatuksissasi ja olossasi ei ole mitään väärää tai hävettävää ja on täysin ymmärrettävää, että ajatukset ja huolet paisuvat, jos ei ole ketään kelle niistä jutella. Siksi pohdinkin, onko sinulla mahdollisuutta esimerkiksi oppilashuollon kautta hakeutua juttelemaan psykologin tai kuraattorin kanssa. Jos saisit kerrottua raskaasta olostasi ja ajatuksistasi, voi apu löytyäkin yllättävältä taholta ja olosi pikkuhiljaa alkaa keventymään ja alat nähdä tulevaisuuden jälleen valoisempana ja toiveikkaampana. Sinun ei tarvitse pärjätä yksin vaan ansaitset ehdottomasti apua ja tukea itsellesi.
Yksinäisyyden ja pahan olon hetkellä voi olla vaikea uskoa ja luottaa siihen, että asiat tulisivat muuttumaan parempaan päin. Sinua kohti voi olla kuitenkin jo matkalla ihmisiä, jotka pitävät sinua upeana ja ihanana juuri sellaisena kuin olet. Sinä olet erityinen ja ainutlaatuinen, juuri hyvä omana itsenäsi. Kun saat puhuttua olostasi ja olosi kevenee, alat toivottavasti näkemään itsessäsi myös niitä hyviä puolia ja piirteitä, jotka ovat koko ajan olleet olemassa, vaikket niitä nyt itse ehkä näekään. Samalla kun alkaa arvostamaan ja uskomaan itseensä, on myös helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja ottaa samalla askeleita kohti omia unelmia ja haaveitaan.
Rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei PuShEeN,
Hienoa, että päätit kirjoittaa pelostasi ja lapsuudenkokemuksestasi tänne palstalle. Olet joutunut pelottavaan tilanteeseen ollessasi pieni ja on täysin ymmärrettävää, että tuo on jäänyt vaivaamaan mieltä ja säikähdät vielä nykyäänkin kuullessasi palohälytyksen talossasi.
Reaktiosi äkilliseen ja pelottavaan tilanteeseen on täysin normaali ja hälytyksen onkin tarkoitus herättää ja havahduttaa ihmiset mahdollisesta vaarasta. Yritä siis olla armollinen itsellesi, on täysin normaalia, että ihminen kokee vastaavassa tilanteessa pelkoa ja epävarmuutta.
On ihana lukea, kuinka vanhempasi ovat sinulle tärkeitä ja rakkaita ja toivottavasti pystyt juttelemaan heidän kanssaan tästä pelosta. Yleensä kun huolestaan puhuu avoimesti, voi se jo helpottaa oloa. Voitte lisäksi vanhempiesi kanssa kerrata, mitä tulee tehdä palohälytyksen soidessa ja kuinka siihen voi varautua kotona ollessaan.
Meistä jokaisella on pelkoja ja huolia, ja ne myös omalta osaltaan kertovat siitä, että elämässä on asioita ja ihmisiä, jotka ovat tärkeitä ja joita ei halua menettää. Huolen ja pelon hetkellä on tärkeää saada ajatukset joko muualle mieluisiin asioihin tai vaihtoehtoisesti pyrkiä rauhoittamaan itseään esimerkiksi hengittelemällä tai puhumalla asiasta läheisen kanssa.
Jos kuitenkin tuntuu, että pelko vaikuttaa elämääsi jatkuvasti, etkä pääse siitä irti edes läheisesti tuella, on asiasta hyvä jutella esimerkiksi koulussa kuraattorin tai terkkarin kanssa. Peloista ja huolista on mahdollista päästä pois mutta joskus siihen tarvitaan toisen ihmisen apua.
Myös me Lasten ja nuorten puhelimessa tuemme sinua tarvittaessa, meille voit soittaa (p. 116 111) ja chatata nimettömästi ja luottamuksella, olemme auki joka päivä myös läpi joulun ja uuden vuoden klo 14–17.
Rauhallista joulun aikaa sinulle <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
Kiitos viestistäsi!
Nuuska, kuten muutkin päihteet, ovat koukuttavia ja lopettaminen voi olla vaikeaa. Saat kuitenkin olla ylpeä itsestäsi, että olet ainakin tyttöystävällesi luvannut lopettavasi – hyvä sinä! Lopettamisen aikana voi kuitenkin tulla retkahduksia ja silloin olo voi tuntua pettyneeltä. Toivon kuitenkin, että pystyisit olemaan armollisempi itsellesi, sillä vaikka nyt olitkin ostanut uuden kiekon, niin sinulla on edelleen halua lopettaa ja pyydät täällä siihen tukea.
Lopettaminen omin avuin ei ole varmastikaan ole mahdotonta, mutta se voi olla vaikeaa. Siksi ammattilaiselta kannattaa pyytää apua! Esimerkiksi kouluterveydenhoitaja osaa olla avuksi nuuskaamisen lopettamisessa ja varmasti auttaa sinua mielellään.
Jos haluat ensin nimettömästi jutella nuuskaamisen lopettamisesta ja avun hakemisesta siihen (tai ihan mistä tahansa muustakin aiheesta), niin meille voi soittaa ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Mukavaa loppuvuotta!
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä -
JulkaisijaArtikkelit