Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
Kiitos, kun rohkeasti kirjoitit meidän Nuortennetin keskustelupalstalle. Oli kurja lukea kaikesta tapahtuneesta ja siitä, kuinka huonosti olet voinut. Moderoin osan tekstissäsi pois asian arkaluontoisuuden takia, mutta olen lukenut tekstisi kokonaan.
Minulla heräsi sinusta huoli, kun kirjoitit, että olet ollut itsetuhoinen ja masentunut, etkä ole pystynyt lopettamaan viiltelyä. Itsensä satuttamisella usein pyritään purkamaan omaa sisäistä pahaa oloa ja se voi tuntua vaikealta lopettaa sitä. Itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin on aina saatava apua, eikä pidä jäädä yksin vaikeiden tunteiden kanssa.
Kirjoitit myös tyttöystäväsi ja parhaasta kaveristasi, jotka ovat myös voineet huonosti. Tyttöystäväsi lähettämät viestit kuulostivat huolestuttavilta ja kirjoitit, että olet ymmärtänyt, että hänellä voi olla taustalla mielenterveydenhaasteita. Kun omat tärkeät ihmiset voivat huonosti, niin se usein voi vaikuttaa myös omaan olotilaan. Tärkeää olisikin, että tyttöystäväsi ja paras ystäväsi saisivat kummatkin tukea heidän omilta lähiaikuisiltaan ja saisivat myös ammattilaisen apua. Toivon myös, että sinä et jäisi yksin kannattelemaan harteillesi heidän huoliaan. Olet varmasti ihana tyttöystävä ja ystävä, mutta sinun on tärkeää myös huolehtia omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista. <3
Mainitsit myös, että koenumerosi ovat alentuneet ja mietit, luulevatko muut sinulla olevan lukihäiriö. Arvosanat eivät määrittele sinua ja olet riittävä ja hyvä, vaikka arvosanat olisivatkin alentuneet. Kun oma mieli voi huonosti, niin silloin on ymmärrettävää, että keskittyminen koulussa on vaikeaa.
Uskon, että et ole psykologipohdintasi kanssa yksin – monet saattavat miettiä, että ammattilaiselle voisi olla hyvä mennä juttelemaan, mutta samalla pelottaa saavatko omat läheiset aikuiset tietää. Psykologille puhumisesta voisi varmasti olla apua sinulle. Hän ammattilaisena osaisi olla sinulle tukena pahan olosi käsittelyssä sekä auttaisi sinua löytämään muita keinoja käsitellä pahaa oloa kuin viiltely. Koulussa psykologin lisäksi omasta voinnistaan voi mennä juttelemaan myös kuraattorille tai terveydenhoitajalle.
Mietin myös, että miltä sinusta tuntuisi kertoa vanhemmillesi rehellisesti ajatuksistasi ja voinnistasi? Ymmärrän, että asia mietityttää sinua, kun vanhempasi ovat rajoittaneet yhteydenpitoa tyttöystävääsi kesän viestittelyn jälkeen. Vanhempasi ovat varmasti olleet sinusta huolissaan ja tällä tavalla halunneet suojella sinua. Jos vanhempasi tietäisivät tästä kaikesta, niin voisiko silloin ammattilaiselle jutteleminen tuntua helpommalta? Ymmärrän kuitenkin, että vaikeista asioista kertominen voi olla kaikista vaikeinta niille omille läheisille aikuiselle.
Jos haluat nimettömästi ja luottamuksellisesti jutella turvallisen aikuisen kanssa, niin myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi soittaa. Vaihtoehtoisesti voit tulla juttelemaan myös chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Ethän jää yksin ja kerrothan ajatuksistasi jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle. Olet arvokas sekä kaiken avun ja tuen arvoinen! <3
Voimahalauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei Nimimerkki Auttakaa,
Kiitos viestistäsi tänne Nuortennetin keskustelupalstalle. Sinulla on selvästi paha olla ja ansaitsisit ehdottomasti nyt apua ja tukea itsellesi. Vaikka pahassa olossa voi olla vaikea nähdä ympärilleen, on sinullakin elämässä ihmisiä, jotka haluavat sinua auttaa ja tukea ja jotka toivovat, että voisit paremmin.
Sinun ei tarvitse pärjätä tämän olon kanssa yksin.Kerrot piilottelevasi viiltelyäsi vanhemmiltasi. Muistathan, ettei sinulla ole mitään syytä hävetä tai piilotella pahaa oloasi ja arpiasi. Et voi mitään pahalle olollesi ja ansaitsisit saada mahdollisimman pian apua itsellesi, ettet joutuisi kantamaan pahan olon taakkaa enää yksin. Mitä ajattelet, että tapahtuu, jos vanhempasi saisivat tietää? Vaikka usein ajattelee kuormittavansa toisia ja haluaa säästää läheiset huoliltaan, on vanhempien tärkein tehtävä kuitenkin pitää lapsensa turvassa ja auttaa ja tukea heitä, kun sitä tarvitsevat.
Jos vanhemmillesi on vaikea puhua olostasi, voisitko ajatella mennä juttelemaan koulussa terkkarille tai kuraattorille? Kuka tahansa aikuinen käy, kunhan hän tuntuu sinusta turvalliselta ja siltä, että puhuminen voisi olla edes jotenkin helppoa. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voit aina kirjoittaa ajatuksiasi paperille tai sitten näyttää käsivartesi, he kyllä ymmärtävät ja osaavat auttaa.
Myös me Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) ja chatissa olemme tukenasi, meille voit soittaa nimettömästi ja luottamuksella mistä tahansa asiasta. Ethän jää yksin!
Muista että olet tärkeä ja ihana ja ansaitset voida paremmin!
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei henkilö!
Kiitos viestistäsi ja onpa hienoa lukea, kuinka haluat pitää omasta hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi huolta! Pohdit viestissäsi laihtumistasi, vaikka syöt ja liikut normaalisti kuten ennenkin. Kerrot laihtuneesi viime kuukausien aikana etkä keksi syytä laihtumiselle, joka nyt huolettaa sinua.
Viestistäsi ei käy ilmi ikääsi, mutta oletettavasti olet nuoruusiässä ja näin ollen myös murrosikä on sinulla todennäköisesti alkanut. Kehomme muuttuu ja muokkaantuu läpi elämän ja erityisesti murrosiän aikana painomme, pituutemme ja muotomme kokevat hormonien vaikutuksesta isojakin heittelyitä ja muutoksia ja tämä kaikki on täysin normaalia. Asia kuitenkin selvästi sinua pohdituttaa ja onkin hyvä, että otat asian nyt puheeksi.
Kerrot käyneesi verikokeissa, onko terveydentilaasi tai laihtumistasi tutkittu siis enemmänkin? Oletko jutellut huolestasi kotona vanhemmillesi tai esimerkiksi koulussa terveydenhoitajalle? On tärkeää, että saat aikuisten tukea tässä asiassa, jotta huolesi ja mielesi kevenee ja voit taas keskittyä muihin asioihin kuten kavereihin ja koulunkäyntiin!
Kaikkea hyvää syksyysi toivotellen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Olipa hyvä, että kirjoitit. Kuulostaa siltä, että sinulla on nyt paljon asioita, jotka vievät sinulta voimia.
On ensinnäkin kurja kuulla, ettet kestä perhettäsi. Kodin pitäisi olla paikka, jossa saat olla täysin oma itsesi, sinusta pidetään huolta, sinuun luotetaan ja sinua arvostetaan. Siellä sinun pitäisi pystyä lepäämään ja lataamaan akkuja ja sinun pitäisi saada apua asioissa, joissa sitä tarvitset.
Joskus perheessä puhutaan rumasti eikä arvosteta toisia ja se voi olla kyllä tosi raskasta. Silloin siitä voi puhua koulun kuraattorille, joka voi auttaa perhettä voimaan paremmin. Joskus tilanne on valitettavasti se, ettei muutosta tule. Silloin kannattaa etsiä sellaisia perheen ulkopuolisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä ja turvallinen olla. Mitä isommaksi tulet, sitä itsenäisempi sinusta tulee ja voit itse valita ihmiset, joiden kanssa vietät aikaasi. Mutta niin kauan kun asut kotona, olisi tietenkin hyvä tulla toimeen kaikkien perheenjäsenten kanssa ja pyytää tilanteeseen ulkopuolista apua, jos kotona on huono olla.
Jos sanot vihaavasi kaikkia tuntemiasi ihmisiä, sinulle on sattunut tosi huono tuuri. Maailmassa kun on paljon myös tosi ihania tyyppejä! Toivoisin kovasti, että ympärilläsi olisi ihmisiä, joiden kanssa sinulla olisi mukavaa ja voisit ilmaista itseäsi vapaasti.
Koulussa seuraan ei voi paljoa vaikuttaa – joudut käymään koulua ihmisten kanssa, joiden kanssa olet samalla luokalla. Mutta mitä pidemmälle opiskelet, sitä enemmän ympärilläsi on todennäköisesti samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa saatat viihtyä paremmin kuin aiemmilla luokka-asteilla. Elinpiirisi laajentuu, mitä vanhemmaksi tulet, ja pystyt valitsemaan vapaa-ajanviettosi, harrastuksesi ja työpaikkasi itsenäisemmin ja samalla myös sen seuran, jossa viihdyt.
Jos sinua ahdistaa paljon ja usein, suosittelen että etsiydyt avun piiriin. Elämä ahdistuneena voi olla tosi kuormittavaa ja raskasta. Kaikki voi kuitenkin muuttua! Oppilaitoksessasi sinua auttaa terveydenhoitaja tai kuraattori. Heille ahdistus ja vaikeudet perheessä ovat tuttuja asioita ja he auttavat sinua varmasti mielellään! Siellä voit jutella myös noista hankalista aamuheräämisistä ja koulun kuormittavuudesta.
Tahtoisin kovasti, että alkaisit voimaan paremmin ja pystyisit taas nauttimaan elämästäsi. Elämä voi olla ihanaa myös sinun kohdallasi. Aina elämä aina tietenkään ole helppoa. Mutta ei ole olemassa asioita, joista ei voisi selvitä. Joskus siihen vain tarvitsee toisen ihmisen apua.
Myös me täällä Lasten- ja nuortenpuhelimessa ja chatissä juttelisimme mielellämme kanssasi. Olemme täällä joka päivä ja keskustelu on aina luottamuksellista ja anonyymiä. Ethän jää yksin näiden ajatustesi kanssa!
Sinua ajatellen,
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei,
Kiitos viestistäsi! Oli hienoa ja tärkeää, että päätit kirjoittaa tästä asiasta tänne Nuortennettiin! Oli kurja lukea, kuinka olet ollut vihainen ja alakuloinen sekä sinulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja. Kurjaa myös kuulla, että teillä on useasti riidelty ja huudettu.
Kun on huono olla, niin silloin saattaa myös herkemmin esimerkiksi riidellä muiden kanssa. Tunnistatkin tämän itse todella hienosti ja sanoit, että se tuntuu sinusta itsestäsi pahalta. Joskus se voi auttaa ystäviä ymmärtämään tilannetta paremmin, jos heille kertoo, että itsellä on nyt vaikeita aikoja, eikä ole tarkoitus olla heille vihainen. Puhut ystävistäsi kauniisti ja kuulostat siltä, että olet hyvä ja ajattelevainen ystävä kaikesta huolimatta. <3
Itsetuhoiset ajatukset ja teot ovat aina sellaisia asioita, joiden kanssa ei pidä jäädä yksin ja joihin on hyvä saada apua. Itsetuhoiset ajatukset yleensä tulevat omasta pahasta olosta ja tätä pahaa oloa on tärkeää saada purettua jollakin muulla tavalla kuin itseään satuttamalla. Tähän on aina syytä saada apua terveydenhuollosta tai esimerkiksi kouluterveydenhoitajalta/-kuraattorilta. Miltä sinusta tuntui, kun isäsi sanoi, että sinut lähetään osastolle, jos olet vielä itsetuhoinen?
Kirjoitit myös, että koulu ei tunnu kiinnostavan tällä hetkellä, mutta haluaisit, että koulussa menisi hyvin. Sinulla on paljon asioita mielessäsi ja on luonnollista, jos ne vaikuttavat myös kouluun. Sinulla onkin oikeus saada apua itsellesi. Tuntuisiko sinusta, että voisit itse kertoa opettajalle tai pyytää vanhempiasi olemaan yhteydessä, että kaipaat lisätukea kouluun?
Myös erilaiset sosiaaliset tilanteet voivat tuntua monista jännittäviltä. Se taitaakin olla aika yleistä, että esimerkiksi luokan edessä puhuminen tai tuntemattomille ihmisille puhuminen tuntuu epämukavalta tai jännittävältä. Näistäkin ajatuksista on hyvä kertoa jollekin luotettavalle aikuiselle, jotta saat tilanteisiin tukea ja kannustusta.
Mainitsit myös viestissäsi, että haluaisit kokeilla päästä hetkeksi laitokseen, jotta näkisit, miten asiat lähtevät sujumaan. Miltä sinusta tuntuisi kertoa näistä ajatuksistasi vanhemmillesi tai jollekin muulle luotettavalle aikuiselle, esimerkiksi koulussa opettajalle tai kuraattorille? Olisi tärkeää, että sinä tulisit kuulluksi ja saisit tukea itsellesi. Voit halutessasi näyttää valitsemallesi aikuiselle esimerkiksi tämän kirjoittaman viestisi, sillä olet todella taitavasti tässä kirjoittanut ajatuksistasi.
Laitokseen meneminen tapahtuu usein niin, että sosiaalityöntekijä selvittää lapsen tai nuoren tilanteen ja millaista tukea tarvitaan. Usein saatetaan ensisijaisesti miettiä laitoksen sijasta muita keinoja perheen tilanteen helpottamiseksi. Jos sinusta tuntuu, että haluaisit tietää tästä aiheesta lisää, niin esimerkiksi koulukuraattori saattaisi osata pohtia asiaa kanssasi. Täältä voit lukea myös hieman lisätietoa aiheesta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/tukea-ammattilaiselta/apua-lastensuojelusta/
Tässä tulikin nyt paljon asiaa, mutta toivon, että et jäisi näiden ajatusten kanssa yksin, vaan kertoisit ajatuksistasi jollekin luotettavalle aikuiselle, oli se sitten vanhempi, opettaja, kuraattori, terveydenhoitaja tai joku muu aikuinen. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja saada tukea.
Myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi aina soittaa, jos haluaa purkaa ajatuksiaan luotettavan aikuisen kanssa. Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. Palvelumme ovat aina ilmaisia, luottamuksellisia ja nimettömiä. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet todella hienosti ja rohkeasti lähtenyt hakemaan apua.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Onpa hyvä, että kirjoitit tänne etkä jäänyt yksin näiden hankalien tunteiden kanssa. Se, että tunnet halua satuttaa itseäsi ja että olet kadottanut elämänilosi kertoo siitä, että voit tällä hetkellä jostain syystä tosi huonosti. Elämä on joskus helpompaa ja joskus hankalampaa ja huonoina kausina tarvitsemme muiden ihmisten apua.
Jäin miettimään, että onko nyt tapahtunut jotain, mikä on saanut olosi huonontumaan? Onko joku kohdellut sinua huonosti? Tai onko elämässäsi ollut surua tai menetyksiä? Saatko näyttää kotonasi surun tai ahdistuksen tunteita vai joudutko patoamaan niitä sisällesi? Onko sinulla ystäviä? Pystytkö kertomaan heille, että sinulla on huono päivä tai olet tänään alakuloinen vai joudutko pitämään yllä iloista naamaria?
On nimittäin ihan luonnollista, että joskus surettaa, on alakuloinen olo tai vihainen jostain ja myös näitä tunteita on lupa ilmaista. Jos taas joku kohtelee sinua huonosti, on ihan normaalia, että siitä tulee paha mieli. Tärkeintä on, että kerrot jollekin turvalliselle ihmiselle (mieluiten aikuiselle), jos sinua kohdellaan huonosti tai jos sinulla on huolia. Kenelläkään ei mene aina hyvin. Kun puhut näistä asioista läheisillesi, puhumisesta tulee normaalia ja hekin uskaltavat kertoa, jos heillä on huono päivä.
Joskus toki on niin, ettei mitään syytä alakulolle tai ahdistukselle löydy. Joka tapauksessa toivon, ettet jää yksin näiden tunteiden ja ajatusten kanssa, vaan kerrot niistä sekä vanhemmillesi (tai aikuisille, joiden kanssa asut) että jollekin koulun ammattilaiselle: esimerkiksi terkkarille tai kuraattorille. He ovat kouluttautuneita kohtaamaan tällaisia asioita ja osaavat auttaa sinua. Heillä on kaiken lisäksi vaitiolovelvollisuus eli he eivät saa kertoa asioistasi muille. Puhuminen voi olla aluksi vaikeaa, mutta voit vaikka kirjoittaa viestin tai paperilapun, jossa kerrot lyhyesti asiasi. He kyllä osaavat jatkaa siitä.
Ei ole oikein, että voit huonosti ja haluat satuttaa itseäsi. Toivon siis lämpimästi, että haet itsellesi apua. Sitä on kyllä saatavissa ja kun otat apua vastaan ja käsittelet ammattihenkilön kanssa näitä hankalia asioita, lupaan, että alat voimaan pikkuhiljaa taas paremmin. Sinulla on oikeus olla onnellinen ja nauttia elämästäsi!
Terkkarin ja kuraattorin lisäksi voit jutella myös meidän kanssamme siitä, mitä on mielessäsi ja mitä sinulle kuuluu. Lasten- ja nuorten puhelin (nro 116 111) ja chat ovat auki joka päivä eivätkä ne maksa sinulle mitään. Olet meille tärkeä!
Sinua ajatellen,
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei nimimerkki ”Enkerro”,
Kiitos viestistäsi! Olipa hyvä, että päätit kirjoittaa tilanteestasi.
Kodin kuuluisi olla jokaiselle sellainen paikka, jossa olonsa voi tuntea turvalliseksi ja on surullista kuulla, että sinulla ei näin ole. Riitelyä on tosi ikävä seurata vierestä ja kurja kuulla, että sinulle on myös huudettu. Tilanne kuulostaa raskaalta ja vaikealta sekä on ikävää, jos vanhempasi eivät ole huomioineet riitelystä seurannutta pahaa oloasi.
Mainitsit myös, että olet ollut puhtaana, mutta sorruit pari viikkoa sitten. On hyvin ymmärrettävää, että kun on vaikeaa ja paha olla, niin silloin puhtaana pysyminen on vaatinut enemmän voimia ja oletkin sortunut. On kuitenkin upeaa kuulla, että olet ollut puhtaana kaksi vuotta.
Tuntuuko sinusta, että pystyisit kertomaan ajatuksistasi ja tunteistasi vanhemmillesi? On tärkeää, että myös sinä tulet perheessä kuulluksi. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voi esimerkiksi asiasta kertominen kirjeen avulla olla vaihtoehtona.
Joskus taas asiasta puhuminen jollekin oman perheen ulkopuoliselle henkilölle voi olla hyvä vaihtoehto myös. Tärkeintä on, että asian kanssa ei jää yksin, vaan itselleen saa tukea. Esimerkiksi koululla kuraattori tai terveydenhoitaja ovat tottuneet kohtaamaan lasten ja nuorten erilaisia haasteita. Heidän tehtävänään on olla lasten ja nuorten tukena erilaisissa vaikeissa tilanteissa.
Meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi myös soittaa, jos haluaa nimettömästi ja luottamuksellisesti jutella aikuisen kanssa. Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Ethän jää yksin. Muista, että sinulla on oikeus saada tukea itsellesi. <3
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hyvä, että kirjoitit. Onpa tosi kurja kuulla, että sinua kiusataan ja se on kaiken kukkuraksi jatkunut jo todella kauan. On myös harmillista, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua.
On aivan ymmärrettävää, että koulussa ahdistaa eikä sinne ole mukava mennä, jos siellä ei kohdella sinua kauniisti ja kunnioittavasti, vaan joudut joka päivä pelkäämään kiusaamista.
Tietävätkö opettajat, kuinka huonosti sinua koulussa kohdellaan? Lain mukaan koulun on varmistettava, että se on turvallinen paikka ihan jokaiselle oppilaalle. Tämän lisäksi jokaisella koululla tulee olla kiusaamisen vastainen suunnitelma.
Joskus kiusaaminen jää koulun aikuisilta piiloon, joten siitä olisi ehdottoman tärkeää kertoa heille. Jos olet jo kertonut asiasta ja kiusaaminen jatkuu silti, kerro asiasta uudestaan. Jos joku koulun aikuinen vähättelee asiaa, kerro jollekin toiselle. Jatka kertomista niin kauan ja joka kerta, kun sitä tapahtuu. Jos kerrot asiasta kerran ja sitten opettajat eivät enää kuule asiasta, he luulevat, että ongelma on poistunut. Tämä voi olla tosi turhauttavaa, mutta kukaan ei saa kohdella sinua koulussa huonosti. Sen täytyy olla sinullekin turvallinen paikka olla ja opiskella.
En tunne sinua, mutta uskoisin, että jos koulussa olisi kiva olla, myös koulumotivaatiosi parantuisi ja sinulla vapautuisi energiaa taas tehdä vapaa-ajallakin asioita, jotka ovat ennen tuottaneet sinulle hyvää mieltä.
Toivon, että jaksaisit kertoa kiusaamisesta koulussa mahdollisimman pian. Sen lisäksi toivoisin, että pääsisit juttelemaan sekä kiusaamisesta että ahdistuksesta, väsymyksestä ja vapaa-ajasta jollekin turvalliselle aikuiselle. Voisitko kuvitella kertovasi niistä koulusi terkkarille tai kuraattorille? Sinun hyvinvointisi on tärkeää ja heille nämä asiat ovat hyvin tuttuja. Olet tärkeä ja ansaitset olla iloinen ja onnellinen!
Ja toisaalta, voisiko luokalle jääminen olla ehkä hyväkin juttu? Olisiko uudella luokalla mukavia tyyppejä, joiden kanssa voisit ehkä taas nauttia koulunkäynnistä ja saada korotettua numeroita?
Pidäthän itsestäsi huolta! Voit myös soittaa meille tai tulla juttelemaan chattiin. Molemmat palvelut ovat auki vuoden jokaisena päivänä eivätkä ne maksa sinulle mitään. Meitä kiinnostaa kuulla, mitä sinulle kuuluu.
Lämmöllä
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei SpageLi!
Kiitos viestistäsi. Vanhempien alkoholinkäyttö on asia, joka on monelle lapselle ja nuorelle hankala asia. Aikuisen ei tarvitse edes olla kovin tukevassa humalatilassa, kun se jo tuntuu lapsesta vieraalle ja kurjalle. Lapsesta on outoa, kun tuttu aikuinen ei käyttäydy tutulla tavalla. Voi tuntua tosi hämmentävältä nähdä, kun oma turvallinen vanhempi puhuu tai käyttäytyy oudosti tai ainakin eri tavalla kuin yleensä. Turvallisuuden tunteeseen liittyy ennakoitavuus ja kun vanhempi käyttäytyykin arvaamattomasti, voi olo olla tosi turvaton ja hätääntynyt.
Olen tosi pahoillani, että olet nähnyt äitisi humalassa ja ymmärrän hyvin, että sitä on vaikea unohtaa. Minusta lapsen ei tarvitse hyväksyä vanhempiensa juomista, sillä turvallinen olo on lapselle äärimmäisen tärkeää. Juhlia voi myös ilman päihteitä ja hauskaa voi olla ihan selvin päin. Juhliminen, rentoutuminen tai ”oman ajan” viettäminen ei siis tarkoita sitä, että lapsen seurassa voisi olla päihtyneenä. Lisäksi aikuisen pitäisi olla aina kykeneväinen antamaan hoivaa tai lohdutusta ja lähtemään tarvittaessa esimerkiksi lääkäriin lapsen kanssa.
Oletko kertonut äidillesi, että sinulle on jäänyt tosi huonoja muistoja hänen juomisestaan? Tai pystyisitkö kertomaan, että et pysty nukkumaan, jos hän tai toinen vanhempasi juo? Hänen olisi tosi tärkeää tietää ajatuksesi. Voi olla, että ne tulevat hänelle yllätyksenä ja hän kukaties pystyy muuttamaan toimintaansa, kun tietää, että on aiheuttanut sinulle huonon olon ja harmia. Toivottavasti pystyt kertomaan hänelle mietteistäsi.
Jos haluat, voit myös soittaa meille tai tulla juttelemaan asiasta chattiin. Olemme täällä joka päivä eivätkä puhelut maksa sinulle mitään. Olet meille tärkeä!
Lämmöllä
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei!
Hienoa, että kirjoitit tänne ja purit tuntojasi. Kuulostaa siltä, että voit tällä hetkellä tosi huonosti ja olen siitä tosi pahoillani. On ihan inhimillistä, että kun olo on kurja, niin sen haluaisi helpottuvan tai loppuvan.
Se, ettet tunnu kuuluvan porukkaan tai ettei sinulla ole vapaa-ajalla seuraa, tekee minut hyvin surulliseksi. Ei ihme, että elämä ei tunnu enää kivalta.
Onko sinulla ollut joskus kavereita? Onko ketään, kelle voisit laittaa viestiä? Ymmärrän toki, jos näin ei ole. Olen ihan varma, että olisit hyvä ystävä jollekin. Harrastatko mitään? Löytyisikö sieltä joku mukava tyyppi, jota voisi pyytää jonnekin aikaa viettämään? Tai jos et harrasta, niin onko mitään harrastusta tai vapaa-ajanviettopaikkaa, jossa voisit tutustua uusiin ihmisiin? Joskus ystävystyminen vaatii vaivannäköä tai sitten aikuisten apua. Onko teillä esimerkiksi nuokkaria, jonka ohjaajalle voisit laittaa viestiä, että sinulla ei ole kaveria? Ehkä hän voisi ottaa sinut mukaan toimintaan ja olla seuranasi ennen kun tutustut muihin.
Nämä ajatukset voivat tuntua ihan hölmöiltä. Mutta kannattaa miettiä kaikkia mahdollisia paikkoja, joissa voi tutustua muihin. Aina kun on joku uusi tapahtuma, kurssi, kerho tai muu, niin kannattaa miettiä, uskaltautuisiko mukaan. Jos mukaanmeno jännittää, voi vaikka laittaa ko. paikan aikuiselle ennalta viestiä, että haluaisi tutustua muihin nuoriin, mutta se jännittää. Ammattinsa osaavat aikuiset osaavat kyllä ottaa sinut huomioon. Tai tietävätkö vanhempasi, että olet iltaisin yksinäinen? Osaavatko he auttaa sinua löytämään kavereita?
Se, että juot salaa (alkoholihan aiheuttaa nuoren kehossa myrkytystilan, sillä nuoren maksa ei vielä polta alkoholia eli en kyllä voi suositella sitä), otat alkoholin kanssa kipulääkkeitä ja toivot kuolemaa, saa minut tosi huolestuneeksi. Olosi on varmasti kamala.
Pahaan oloon on onneksi apukeinoja. Suosittelenkin lämpimästi, että kertoisit pahasta olostasi koulusi terkkarille. Hänelle tällaiset alakulon ja yksinäisyyden tunteet ovat tuttuja, ja hän osaa auttaa sinua tai voitte yhdessä varata ajan kuraattorille tai psykologille. Haluaisin kovasti, että pääsisit juttelemaan näistä tunteista jollekin ennen kun olosi pahenee entisestään.
Pidäthän itsestäsi huolta ja haet itsellesi apua. Olet sen arvoinen!
Voit myös soittaa meille (numeromme on 116 111) tai jutella kanssamme chatissä, jos olet joku ilta yksinäinen. Juttelemme mielellämme kanssasi! Palvelumme ovat maksuttomia, anonyymejä ja auki vuoden jokaisena päivänä.
Kaunista syksyä toivottaen
Lasten- ja nuortennetin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei Sijoitettu,
Kiitos viestistäsi ja tärkeistä kysymyksistäsi tänne keskustelupalstalle. Pohdit viikkorahan, itsemääräämisoikeuden sekä liikkumisen rajoittamisen toteutumista sijoituspaikassa.
Jokaisella lapsella ja nuorella on tiettyjä oikeuksia sijaishuollon aikana. Lastensuojelulain mukaan näitä ovat muun muassa oikeus laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja tarpeita vastaavaan sijaishuoltopaikkaan, oikeus hyvään kohteluun, oikeus tavata hänelle läheisiä ihmisiä, oikeus tavata sosiaalityöntekijää, oikeus saada tietoa omasta tilanteestaan ja oikeus saada käyttövaroja. Lastensuojelulaki 52 § (Finlex)
Viikkorahalla tässä tapauksessa tarkoitetaan käyttövaroja, jotka kuuluvat jokaiselle sijaushuollossa asuvalle lapselle ja nuorelle. Käyttövaroja ei saisi rajoittaa sijaishuoltopaikassa eikä nuoren käyttäytyminen tai esimerkiksi karkumatkat oikeuta puuttumaan nuoren käyttövaroihin. Eli viikkorahoja ei saisi jättää maksamatta vaikka huonetta ei olisikaan siivottu.(Lastensuojelulaki 55 § 3 momentti)
Pohdit lisäksi liikkumisen rajoittamista sovitun kotiintuloajan jälkeen. Liikkumisvapauden rajoittaminen voidaan toteuttaa niissä tapauksissa, kun nuoren sijoittamiseen liittyy nuoren päihteidenkäyttö, rikollisen teot tai muu vahingollinen ja kehitystä vaarantava toiminta. Rajoittaminen ei ole rangaistus vaan sen on tarkoitus suojella lasta (Lastensuojelulaki 69 §) Liikkumisrajoituksen aikana voi kuitenkin esimerkiksi ulkoilla työntekijän kanssa sekä käydä koulussa sekä osallistua mahdollisuuksien mukaan harrastuksiin tai esimerkiksi retkille.
Herätysajat ovat varmasti sovittavissa asuinpaikan ohjaajien kanssa, ja klo10 herätys varmaankin liittyy siihen, että ehdit syömään aamupalaa ja pääset mukaan päivän touhuihin sekä pysyt arkirutiineissa kiinni.
Toivottavasti sait vastaukset kysymyksiisi ja mikäli haluat vielä jutella tai kysyä asiasta, voit olla aina yhteydessä meihin Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai chattiin! Olemme auki joka päivä ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei Hiltunen,
Kiitos viestistäsi tänne Nuortennetin keskustelupalstalle! Voit olla ylpeä itsestäsi, että lähdet puhumaan ja kysymään asiasta, joka selvästi sinua mietityttää ja askarruttaa. Muistathan, ettei sinun tarvitse pohtia ja huolehtia tästä asiasta yksin, vaan sinulla on ympärillä aikuisia niin kotona kuin koulussakin, joille voit aina kertoa huolistasi ja he sinua auttavat.
Pohdit viestissäsi painoasi sekä ruokailurytmiäsi ja mietit, onko mahdollisuutta, että olisit alipainoinen. Jokainen meistä on omanlaisensa, mutta kasvusi ja kehityksesi kannalta on tärkeä kertoa, että kertomasi lukujen perusteella lasten painoindeksimittarin (ISO-BMI) mukaan olet alipainoinen ja kaipaisit terkkarin tai lääkärin tarkistusta. Kertomasi perusteella harrastat ja kulutat sitä kautta paljon energiaa, jonka takia myös säännöllinen ja monipuolinen syöminen olisi todella tärkeää.
Lisäksi kerrot huomanneesi, että sinulle tulee hyvä olo laihtumisesta. Joskus laihtuminen ja laihduttaminen voi saada otteen elämästä niin, että pikkuhiljaa koulunkäynti ja harrastukset vaikeutuvat eikä ajatuksissa ole enää sijaa muulle kuin painon tarkkailulle. Tästäkin syystä olisi todella tärkeää, että saisit kerrottua asiasta jollekin turvalliselle aikuiselle, joko kotona tai koulussa, jotta saisit itsellesi apua ja tukea ja jotta voisit taas paremmin!
Me Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) ja chatissa olemme myös tarvittaessa tukenasi, jos kaipaat juttuseuraa! Olemme auki joka päivä ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella!
Mukavaa syksyä sinulle toivottelee,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariTervehdys!
Olipa hienoa, että lähdit kirjoittamaan huolestasi tänne keskustelupalstalle. Ensinkin voit olla ylpeä itsestäsi, että olet parhaasi mukaan yrittänyt parantua syömishäiriöstäsi ja toivottavasti saat myös siihen apua ja tukea itsellesi!
Kerrot stressaavasi tulevaa terveystarkastusta ja painosi kommentointia. Ymmärrän hyvin, että tuo mietityttää ja ahdistaa kun olet kamppaillut asian kanssa useamman vuoden ajan. Ensimmäisenä tuleekin mieleeni, tietääkö terveydenhoitajasi syömishäiriöstäsi? Olisi tärkeää, että hän tietäisi asiasta ja sitä kautta voisi tukea sinua paranemaan eikä tietämättään lisäämään pahaa oloasi. On ikävä lisäksi kuulla, että joudut kuuntelemaan luokkakavereidesi kysymyksiä painostasi ja pituudestasi. Laihuus tai paino eivät ole kilpailun kohde ja me kaikki olemme ihan yhtä hyviä ja arvokkaita painoimme tai olimme kuinka pitkiä tai lyhyitä tahansa.
Miltä sinusta tuntuisi jutella asiasta jollekin aikuiselle koulussa, esimerkiksi juuri terveydenhoitajalle tai kuraattorille? Näin saisit apua ja tukea toipumiseesi, eikä sinun tarvitsisi jännittää ja stressata tulevaa tarkastusta. Sinulla on myös oikeus sanoa, ettet halua vanhemmillesi kerrottavan käynnistäsi ja voisitte yhdessä miettiä mikä voisi auttaa sinua toipumisessa.
Jos asia vielä jännittää tai stressaa sinua, voit olla myös aina meihin yhteydessä. Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) ja chat on auki joka päivä ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella.
Tsemppiä ja jaksamista syksyysi!
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariHei Only me😞
Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa tänne ajatuksistasi ja huolestasi. Kerrot olevasi huolissasi ja stressaantunut muttet löydä voimia selviytyä arjen askareista. Onkin todella hienoa sinulta lähteä pyytämään apua itsellesi, jonka ehdottomasti ansaitset.
Joskus elämässä tulee vastaan tilanteita ja hetkiä, kun kaikki tuntuu raskaalta ja vaikealta. Meillä kaikilla on niitä hetkiä toisinaan, ja yleensä juttelu läheisten kanssa omasta olosta sekä mieluisten asioiden tekeminen voi helpottaa oloa. Joskus taas voi tulla vastaan olo, josta ei pääsekään eroon yksin eikä mikään asia tai tekeminen saa oloa kevyemmäksi ja helpommaksi. Niissä hetkissä ei ole kysymys saamattomuudesta tai laiskuudesta vaan siitä, että on paha olla eikä pahan olon takia pysty hoitamaan arjen asioita.
Oletko kertonut raskaasta olostasi läheisillesi? Olisi todella tärkeää, ettet jäisi olosi kanssa yksin vaan juttelisit asiasta jollekin turvalliselle aikuiselle joko kotona tai koulussa ja saisit tätä kautta itsellesi apua. Voisitte silloin yhdessä miettiä, mikä asia mieltäsi painaa ja stressaa ja mikä sitä oloa voisi helpottaa. Olet kaiken avun ja tuen arvoinen!
Olemme myös tarvittaessa tukenasi Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) sekä chatissa. Olemme auki joka päivä ja meillä voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella!
Voimia ja valoa syksyysi, ethän jää yksin!
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjäPaivystaja Lasten ja nuorten puhelin
AvainmestariTervehdys Nimimerkki!
Kiitos viestistäsi tänne Nuortennetin keskustelupalstalle. Pohdit tärkeää ja isoa asiaa ja on sinulta todella fiksua kysyä asiasta neuvoa. Kerrot vanhempiesi erosta ja halustasi muuttaa isäsi luokse kokonaan, mutta olet tällä hetkellä kirjoilla äitisi luona. Pohdit myös sitä, olisiko muutto isäsi luokse helpompaa vasta yläasteen jälkeen kun olet vanhempi.
Suomen lain mukaan lapsen mielipidettä on aina kysyttävä, kun päätetään siitä, kumman vanhemman luona lapsi asuu pääsääntöisesti. Myös lapsen iällä on merkitystä, eli mitä vanhempi olet, sitä isompi painoarvo mielipiteelläsi ja toiveillasi on. Päätöksen tekevät kuitenkin vanhemmat ja siinä heidän tulee ottaa huomioon useita asioita, kuten koulumatka, lapsen tarpeet ja ikä sekä vanhemman mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan ja ottaa päävastuu lapsesta ja lapsen asioista. On myös olemassa vaihtoehto, jossa lapsi asuu molempien vanhempiensa luona esimerkiksi vuoroviikoin.
Oletko jutellut asiasta isäsi kanssa ja kertonut että toivoisit muuttavasi hänen luokseen kokonaan? Ensimmäinen askel tässä olisi se, että kertoisit molemmille vanhemmille toiveistasi ja voisitte yhdessä istua alas ja pohtia miten asumisjärjestelyt saataisiin onnistumaan niin, että sinullakin olisi hyvä olla. Asiat varmasti selkiytyvät kunhan kerrot toiveistasi ja ajatuksistasi vanhemmillesi!
Kaikkea hyvää syksyysi!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä -
JulkaisijaArtikkelit