Miten kertoa omista harrastuksista ja vapaaehtoistyöstä työnhaussa?

Jos sinulla ei ole vielä varsinaista työkokemusta, kannattaa panostaa työnhaussa harrastuksistasi sekä mahdollisesta vapaaehtoistyökokemuksestasi kertomiseen. Työnantajalle on tärkeintä saada tietää, mihin pystyt, ja että sinulla on oikeanlainen asenne sekä halu oppia. Se on useinkin heille jopa aiempaa työkokemusta tärkeämpää. On hyvä nostaa esiin myös opinnoistasi asioita, joista on hyötyä johonkin tiettyyn paikkaan hakiessa. Esimerkiksi jokin kouluprojekti on saattanut saada sinut tutustumaan juuri siihen aiheeseen, jonka parista haet nyt töitä ja tällöin tästä kannattaa mainita mahdolliselle työnantajalle.

Mieti esimerkiksi näitä:

  • Mitä harrastat tai olet aiemmin harrastanut? Mitä harrastus sinulta vaatii? Mitä olet harrastuksien myötä oppinut tai saavuttanut?
  • Onko harrastuksesi sellainen, että voisit sen kautta parantaa mahdollisuuksiasi löytää työpaikka? Esimerkiksi leirien tai tapahtumien suunnittelu, myyjäisissä mukana oleminen tai nuorempien ohjaaminen taikka valmentaminen ovat asioita, joita työnantajat arvostavat.
  • Muista eritellä myös harrastuksissa ja vapaaehtoistyössä hankkimasi koulutus.
  • Olisiko lähelläsi paikkaa, jossa voisit tehdä vapaaehtoistyötä? Vapaaehtoistyöstä voit saada myös arvokasta työkokemusta ja siitä kertoa työnhaussa aivan kuten palkkatyöstäkin. Muista kuitenkin mainita, että kyseessä oli vapaaehtoistyö. 

Todista osaamisesi osaamismerkein

Tiesitkö, että voit hakea Osaamismerkkejä harrastuksissa ja vapaaehtoistyössä hankitusta osaamisestasi? Sen avulla voit todistaa osaamisesi sähköisessä muodossa. Osaamismerkin luojana ja myöntäjänä voi toimia esimerkiksi oppilaitos tai järjestö ja osaaminen voi liittyä esimerkiksi johonkin tietoon, taitoon, pätevyyteen, rooliin, tehtävään tai asenteeseen. Osaamismerkeistä voi saada suoraan opintopisteitä. 

Osaamismerkkejä kannattaa käyttää hyödyksi myös työnhaussa. Se vaatii yleensä asian selittämistä työnantajalle työhakemuksessa ja ehkä myös työhaastattelussa, sillä osaamismerkkejä ei tunneta työelämässä hyvin vielä. Ansioluetteloon kannattaa siis selventää lyhyesti, minkälaista osaamista suorittamasi osaamismerkki vaati ja siihen voi esimerkiksi lisätä linkin, josta löytyy tarkemmat tiedot suorittamastasi osaamismerkistä. Tällöin pystyt helposti todistamaan, mitä osaat ja voit napata haluamasi työpaikan.

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu