Osaamisperustainen CV ja portfolio

Havainnollista osaamistasi!

Työnantajan näkökulmasta on tärkeintä, että sinulla on tarvittava osaaminen, ei se, missä se on hankittu. Osaamisperustainen CV on erittäin suositeltava vaihtoehto, jos sinulla ei ole vielä työkokemusta tai sitä on vasta vähän. Sinun kannattaa lähteä liikkeelle miettimällä kaikkea aiemmin tekemääsi, olipa se sitten työssä tai harrastuksissa. Mieti siis, mitä olet päässyt tekemään ja mitä se sinulta vaati. Osaamisperustaisessa CV:ssä saat omat luonteenpiirteesi ja ominaisuutesi näkyviin.

Osaamisperustainen CV

Osaamisperustainen CV voi olla ulkoasultaan tavallisesta poikkeava. Siinä saat käyttää luovuuttasi enemmän ja todella esitellä, mitä osaamista olet kartuttanut, minkälainen olet ja mitä tavoittelet työelämässä. Muista, että myös tavoitteet muuttuvat ajan myötä, joten sinun ei odoteta vielä tietävän, mitä tulet tekemään koko työurasi ajan, vaan vain, mikä sinua motivoi, minkälaisista tehtävistä olet nyt kiinnostunut ja mihin suuntaan olet menossa. Mieti myös arvomaailmaasi: minkälaisia asioita pidät tärkeinä elämässä? Tätä kautta myös tavoitteesi voi kirkastua.

Nimensä mukaisesti osaamisperustaisessa CV:ssä pääosassa on omat tärkeimmät työelämätaitosi. Kerää siis muutaman laajan otsikon alle eri paikoissa hankkimasi osaaminen ja kokemus. Osaamisalueita voi esitellä esimerkiksi 3-5 kpl.

Hyviä, laajoja otsikkoja ovat esimerkiksi:

  • Organisointitaidot
  • Itsenäinen työskentely
  • Yhteistyötaito
  • Oppimiskyky
  • Luovuus
  • Monikulttuurisuustaito
  • Digiosaaminen
  • Viestintäosaaminen

 (lähde: OK-Sivis)

Esimerkiksi tällaisten otsikoiden alle sinun on helppo kerätä asioita aiemmasta työkokemuksistasi, työharjoitteluista, harrastuksista, vapaaehtoistyöstä ja vapaa-ajalta. “Monikulttuurisuustaito” -osaamisalueen alle voit helposti listata vaikkapa työharjoittelun turisti-infossa, vaihto-oppilasvuoden USA:ssa, kansainväliselle leirille osallistumisen sekä perheen kanssa tehdyt lomamatkat, joilla tutustuit paikallisiin kulttuureihin. Sillä ei siis ole väliä, missä olet osaamisesi hankkinut, vaan sillä, että pystyt osoittamaan, että osaamista löytyy. Anna esimerkkejä ja kerro vaikkapa saamastasi palautteesta. 

Voit listata osaamistasi myös aiemman kokemuksesi pohjalta, jolloin otsikkona voi olla vaikkapa  “Kokkaus”, “Myynti ja asiakaspalvelu”, “Puutyöt” tai “Hoitoalan työt”. Sinun ei tarvitse aina kertoa kaikkea mahdollista, mitä osaat, vaan selvittää työnantajan tarpeita ja pyrkiä kertomaan heitä kiinnostavasta osaamisestasi. Jos sinulla on osaamisalueeseen liittyviä osaamismerkkejä, muista lisätä maininta niistä ja kertoa hieman, mitä osaamismerkki pitää sisällään.

Toisinaan omaa osaamista miettiessä voi huomata asioita, joita haluaisit osata lisää tai sinulla herää kiinnostus aivan uusia asioita kohtaan. Kun näin käy, kannattaa tarttua heränneeseen kiinnostukseen ja ottaa selvää, missä voit oppia haluamiasi taitoja lisää tai vahvistaa osaamistasi haluamallasi alueella. Usein kannattaa myös kertoa CV:ssä asioista, joissa haluat erityisesti kehittyä lisää.

Muista, että etenkin osaamisperustaisessa CV:ssä saat – ja kannattaa – tuoda omaa persoonaasi esiin! Voit liittää mukaan vaikka linkkejä, joiden takaa löytyy lisätietoa sinusta, mutta muista kertoa tärkeimmät asiat ensisijaisesti tekstissä, sillä rekrytoijalla ei välttämättä ole aikaa perehtyä jokaiseen linkkiin. 

Voit tehdä esimerkiksi näin:

Aloita osaamisperustaisessa CV:ssä laittamalla alkuun yhteystietosi ja halutessasi myös kuvasi. Kirjoita sitten osaamisesi pääosaamisalueiden otsikoiden alle. Listaa osaamisalueiden jälkeen lyhyesti koulutuksesi ja työ- tai vapaaehtoistyökokemuksesi, tietotekniikkataitosi ja harrastuksesi. Työkokemusten alle ei tarvitse laittaa muuta kuin tehtävä, työnantaja sekä työssäoloaika. 

Keskity erityisesti osaamisesi avaamiseen. Kirjoita osaamisesi selkeiden otsikoiden alle, kuten edellä kerrottiin. Kirjoita lyhyitä, selkeitä lauseita. Voit tehdä kaksi palstaa, niin että oikeanpuoleisella palstalla ovat osaamisalueesi ja vasemmanpuoleisella kaikki muut tiedot. Hyvä pituus on 1-2 sivua. Hyviä pohjia löytyy ilmaiseksi esimerkiksi Canvasta  Ne ovat hyvin muokattavissa, joten niitä voit helposti soveltaa haluamallasi tavalla myös osaamisperustaiseen CV:hen.

Aiotko tehdä oman osaamisperustaisen CV:n?

Näytä vastaukset

 ...  ...

Voit kerätä työnäytteesi portfolioon

Osaamisperustaista CV:tä vieläkin vapaamuotoisempi on osaamiskansio eli portfolio. Sinne voit kerätä näytteitä koulutuksesta, työstä tai harrastuksista. Myös portfolioon voi kirjoittaa omasta osaamisesta ja taidoista. Portfolion voi tehdä haluamaansa muotoon ja lähettää vaikka linkin työnantajalle työhakemuksen liitteenä. 

Riippuu alasta ja haettavasta tehtävästä, onko portfolio sopiva tapa hakea töitä, mutta usein sellaisen tekeminen kannattaa ainakin, kun työkokemusta alkaa kertyä. Portfoliosta lisää esimerkiksi täällä.

Oliko tästä sivusta sinulle hyötyä?

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu