Peloista selviää
Pelko on osa itsesuojelua ja siten osa elämää. Täysin peloton ihminen ei ole terve. Pelot ovat siis yleisiä, eivätkä ne yleensä johda mihinkään vakaviin ongelmiin.
Joskus pelot ovat kuitenkin niin voimakkaita, että niistä ei pääse yli yksin. Pelosta puhuminen jonkun kanssa auttaa aina, koska asiat saavat tällöin oikeat mittasuhteet. Joskus saatat pelätä ihan vaan siksi, ettet tiedä asiasta tarpeeksi. Monesti pelkoihin liittyy häpeää, joka estää pelosta puhumisen. Ensimmäinen askel on päästä eroon häpeästä.
Toiset ihmiset ovat herkempiä peloille kuin toiset. Kohtaamalla omat pelkonsa niistä voi päästä eroon. Korkeanpaikankammosta kärsivää ei kannata kuitenkaan heti viedä kerrostalon katolle, vaan edetä pikkuhiljaa. Muistathan, että pelkoja ei voi käskeä!
Mieti, miksi pelkäät tiettyä asiaa ja mitä voi pahimmillaan tapahtua. Voiko se oikeasti tapahtua vai onko pelko mielikuvituksen tuotetta? Onko sellaista tapahtunut aiemmin? Oletko varma? Entä sitten?
Tee itsellesi harjoitusohjelma, jossa etenet vähitellen. Mene esimerkiksi paikoillaan seisovaan hissiin kaverisi kanssa hetkeksi. Matkustakaa seuraavalla kerralla yksi kerrosväli ja edetkää vähän kerrallaan ylöspäin. Tee lopuksi sama yksin.
Lääkärille voi sanoa, että tilanne on uusi, ja että minua hieman jännittää tai pelottaa. Silloin kannattaa pyytää lääkäriä kertomaan koko ajan, mitä hän tekee.
Kerro näytteenottajalle tai pistoksen antajalle, että pelkäät piikkejä tai nähdä verta.
Näitä asioita jokainen pohtii jossain vaiheessa elämäänsä. Kannattaa puhua näistä vanhempien ja ystävien kanssa. Puhuminen läheisten kanssa lievittää usein pelkoja.
Melkein jokainen meistä pelkää tätä. Tällaisista tuntemuksista kannattaa kertoa läheiselle aikuiselle. Puhuminen lievittää pelkoja.
Kerro vanhemmillesi mikä yksin olemisessa pelottaa. Voitte vanhempien kanssa miettiä yhdessä, voisiko joku olla kanssasi enemmän tai sillä aikaa, kun vanhemmat ovat poissa. Telkkarin laittaminen päälle antaa tunteen siitä, että huoneessa on muitakin. Kannattaa keksiä itselleen kaikenlaista tekemistä, jotta yksinäisyys unohtuisi. Yksin olemisen harjoittelu kannattaa!
Mieti, mistä pelko on saanut alkunsa. Pelkäätkö hämähäkkejä vain siksi, että ne ovat iljettävän näköisiä? Ampiaisten pistoilta voi suojautua ja tiesitkö, että kaikki käärmeet eivät ole myrkyllisiä?
On luonnollista pelätä sellaista, mille itse ei mahda mitään. Myrskyt ja ukkonen ovat ihmistä voimakkaampia, joten pelkääminen on normaalia itsesuojeluvaistoa. Mutta jos pelko on fobian tasolla ja haittaa elämää, niin ammattiauttajan apu voi olla tarpeen.
Tukea Ukrainan sodan käsittelyyn
Aiheeseen liittyvät
- Mielen hyvinvointi
- Hyvinvointi
- Ahdistus ja pelot
- Paniikissa
- Elämäniloa
- Uutiset ahdistaa
- Turvassa, vaikka pelottaa