Milloin on syytä huoleen?

”Meneeks tää ohi itsekseen?”

Keskeisiä masennuksen oireita ovat pitkään jatkunut alakuloinen mieliala sekä kyvyttömyys tuntea mielenkiintoa ja tyytyväisyyttä sekä iloa. Ihmisen kyky huolehtia tavallisista arkiaskareista huononee, ja masentunut henkilö voi vaikuttaa hyvin välinpitämättömältä. Masennus ei aina ilmene ilottomuutena. Myös yleinen levottomuus voi olla merkki masennuksesta.

Tavallisimpia masennuksen oireita ovat:

  • Alakuloisuus, surullisuus, itkuisuus, mieli maassa -olo, itkettää vaikka ei ihan tiedä miksi.
  • Itsetunto on pitkään alhaalla: riittämättömyyden, avuttomuuden ja vajavuuden tunteet.
  • Jaksamattomuus, kaikki tuntuu liian vaikealta, hampaiden pesu ja kävelylle lähteminen ovat työn ja tuskan takana.
  • Ärtyneisyys, toisten tekemiset ja sanomiset saavat nopeasti kiukun pintaan.
  • Aggressiivisuus toisia kohtaan, esimerkiksi kiusaaminen, vihaisuus, kireys.
  • Halu vältellä muita ja olla itsekseen, toisten seura saa aikaan ulkopuolisuuden kokemuksen.
  • Toivottomuuden ja epätoivon tunteet.
  • Kokemus, että on huonompi kuin muut, epäonnistuja, rumempi, lihavampi, tyhmempi.
  • Yleinen levottomuus, vaikeus keskittyä, huono koulumenestys, epäonnistuminen kokeissa.
  • Syyllisyyden tunne, ajatus, että on jotenkin paha ihminen ja aiheuttaa muille ongelmia.
  • Kuoleman ajattelu, itsensä tai toisten vahingoittamisen ajatteleminen.
  • Holtiton alkoholin tai muiden päihteidenkäyttö tai muuten itseään vahingoittava käyttäytyminen, hällä väliä -asenne.
  • Ruoka ei maistu tai päinvastoin, tekee mieli vaan syödä ja syödä.
  • Erilaiset fyysiset tuntemukset, oudot päänsäryt, vatsakivut, huimaukset. Silloinkin kun mielen pahoinvointi aiheuttaa fyysisiä tuntemuksia, niihin on tärkeä saada helpotusta.
  • Univaikeudet, illalla ikävät ajatukset voivat pyöriä mielessä, aamulla voi herätä jo aamuyöstä, eikä uni vaan tule.
  • Hygienian, vaatetuksen ja terveyden laiminlyönti.

Jos huomaa, että yllämainittuja masennuksen piirteitä esiintyy useita yhtä aikaa ja ne kestävät päivästä, jopa viikosta toiseen, voi olla mahdollista, että on sairastunut masennukseen. Tällöin on tärkeää hakea ammattiapua.